Kuinka rehellinen sitä pystyy itselleen ja muille loppupeleissä olemaan? Missä kohtaa tulee päätöspysäkki, kun rehellisyys ottaa vallan? Näitä ajatuksia pallottelin eräänä päivänä, kun tuli kiinnitettyä huomiota edestä löytyneisiin tilanteisiin, joissa se rehellisyys pistettiin puntariin. Lähtökohtaisena oletuksena oli, että pidin itseäni hyvinkin suoraselkäisenä ja rehellisyyteen taipuvaisena olentona.
Esimerkkitapaus numero yksi: Haiseva tuttava. Oikeasti, sillai äärimmäisen pistävästi tuoksahtava kaveri, jossa sekoittuu halpa partavesi ja pinttynyt hiki. Milloin on hyvä hetki ilmaista toiselle, että nyt kyllä haiset niin pahalle, jotta pikkulinnutkin tippuvat puusta? Onko sellaista hetkeä? Hän ei huomannut hienovaraista vihjettä vettä vuotavista silmistä ja parin metrin hajuraosta. No, enpä pystynyt asiaa hänelle vääntämään rautalangasta, joten oliko kyse sosiaalisesta tahdikkuudesta vai pelkuruudesta? Rehellinen ja suora puhe suihkun akuutista tarpeesta olisi ollut vaivaannuttavaa, mutta kenties tehokkain toimintamuoto.
Toinen esimerkki: Taiteelliset taipumukset. Olit sitten täti, setä, kumminkaima tai joku muu tärkeä henkilö jonkun pienen ihmisen elämässä, eteesi varmasti tulee hetki, jolloin on aika ihastella lapsukaisen taiteellisia lahjoja. Kyseessä voi olla poikkitaiteellinen piirrustus, savimötikkä josta ei saa selkoa mitä se esittää tai risuista ja männynkävyistä koottu, ötököillä höystetty kollaasi. Ihasteltava on, ja teos laitettava esille keskeiselle paikalle olohuoneeseen, keittiönpöydälle tai muulle paraaatipaikalle. Ei pysty olemaan rehellinen ja sanomaan, että tekele sopisi paljon paremmin varastotiloja somistamaan. Ja rehellisesti sanottuna, tässä tapauksessa on ihan ok olla hieman epärehellinen, ettei tulevan taiteilijanalun unelmat mene murskaksi.
Esimerkki kolme: Kulinarismia syöttölaitoksessa. Jokainen, kuka on ikinä käynyt syömässä edes joskus puolivalmistevaltakuntien liukuhihnapaikoissa, on varmasti törmännyt kysymykseen; maistuiko? Ja monestiko on tullut sanottua ”kiitos hyvää oli” vaikkei todellakaan ollut? Niinpä.
Lopputulemana voidaan varmaan olla yhtä mieltä siinä, että rehellisyys maan perii. Kunhan se tapahtuu oikeissa paikoissa ja oikeaan aikaan.
Rehellisyys piirakkaleivonnassa; lainapiirakka
Eli tällä kertaa tuli lainattua erästä kaikkien aikojen tunnetuinta ja rakastetuinta piirakkareseptiä, maisemakahvilan raparperipiirakkaa. Olisi varsin epärehellistä väittää mitään muuta. Kyseinen piirakka nyt vaan on niin täydellisesti luotu, että miksi mennä keksimään pyörää uudestaan?
Eikä sitä tullutkaan keksittyä. Pienesti kuitenkin viilasin, eli lähinnä vähensin sokerin määrää ja lisäsin mausteita. Lopputulos kunnioittaa alkuperää, tuoden hieman jotain uutta twistiä. Olkaapas hyvät, tuunattu maisemakahvilan raparperipiirakkaresepti löytyy täältä!
