Tuli tässä eräänä päivänä pikkujoulunvieton jälkimainingeissa mietiskeltyä. Tämä tapahtui ilman pahempaa päänkivistystä ja pöntönhalailua. Että silleen ajateltuna ei dagen efter ollut ollenkaan pahalaatuinen. Muttamutta… koska vietetyissä pikkujouluissa oli kankeaakin kankeampi meininki, joka johti erittäin ennenaikaiseen syöksymiseen pois paikalta, tunne kotiin palattua oli vähintäänkin sellainen että jotain jäi puuttumaan. Mitä niin oleellista sitten puuttui, että kotiovi aukeni iltasella jo puoli yhdentoista paikkeilla?
Lähdetään siitä, että tässä nyt on ollut viimeiset pari-kolme vuotta todellista hiljaiseloa pikkujoulujen suhteen. Toisinsanoen, nollaosummameiningillä ollaan vedetty. Tämä seikka on saanut odotukset kyseistä juhlintamuotoa kohtaan nousemaan eksosfääriin saakka. Lisäksi aika on kullannut aiempien pikkujoulumuistojen polut 24 karaatin sävyllään, oletettavasti muutaman timanttisen tapauksen siivittämänä. Näin jälkeenpäin pohdittuna, kovin vaikeaa olisikin ollut tavoittaa illalle luodut odotukset.
Vai olisiko? Onko liikaa vaadittu, ettei pakollista paikallaan pönöttämistä kestäisi paria tuntia enempää (illan saldo; istumista vaativaa tököttämistä taulukoitu 4 h putkeen)?? Ehkä olisi voitu tulla toimeen ilman tunnin bingosettiä (kyllä; kyseisissä juhlallisuuksissa pelattiin bingoa. Eikä suurin osa juhlaväestä ollut lähelläkään eläkeikää). Kyseistä persikan, mielen ja juhlatunnelman puutuneisuutta ei myöskään kompensoinut tarjottavan juhlajuoman määrä (joka oli ruhtinaalliset 2 mietoa koko illaksi). Onneksi sentään (haaleaa) vettä sai hanasta, ja lisäjuotavaa (henkilökohtaisella) pankkikortilla.
Kankeampi meininki oli myös kanssajuhlijoiden keskuudessa, poislukien oma pyöreän pöydän syvästi paheksuttu seurueemme ynnä muutama muu juhlatuulella ollut toveri. Eipä sitä hirveästi minglata saati luoda uusia tuttavuuksia persiit penkissä (olisikohan perinteinen tuolinvaihto ollut bingoa parempi seuraleikkivaihtoehto?). Voi myös olla, että aiempien pikkujoulujen muistot erehdyttivät luulemaan, että näissä kinkereissä olisi tarkoitus viihtyä ja pitää hauskaa. Hyi kauhistus, pois sellaiset harhakuvitelmat! Naamat peruslukemille ja tarkasti organisoitu minuuttiaikataulu kehiin.
Onneksi meitä on moneksi, ja on hyvin mahdollista, että toisille pikkujoulujuhlina markkinoitu kankeampi meininki oli eräille huippukiva, superhypertason onnistunut ilta. Ja jos ei itseä nappaa, niin silloin onkin parempi painella kotia kohti. Eipähän tarvitse seuraavana päivänä puhua norjaa.
Kankeampi meininki piirakan suhteen? No ei tod.
Jouluhan se kohta tulla jolkottaa, niin kuin joka vuosi, samaan aikaan. Tähänkin voisi ladata vaikka minkäsorttisia odotuksia kiireineen, suorituspaineineen ja muine ahdistusta aiheuttavine lieveilmiöineen. Valinta tämäkin, sillä mitään pakkoa ei ole. Tai voi olla, mutta se löytyy omien korvien välistä.
Jos kuitenkin tulee tilanne, jossa ei millään ehtisi värkkäämään elämää suurempia tarjottavia, mutta kuitenkin haluaisi jotain kivaa popsittavaksi pöytään, niin ratkaisu löytyy pikkupiiraista. Leivontaprosessia voi halutessaan vallan hyvin nopeuttaa valmistaikinalla, jota itsekin pitkästä aikaa käytin (ostin kun halvalla sain). Täytteeksi ihanaista savulohta ja lämmöksi ripaus habaneroa – toimii! Helppoakin helpoimpien suolaisten pikkupiirakoiden reseptin löydät täältä.