Kuntotarkastus

Oli tässä hiljattain aika vaihtaa nelipyöräistä kulkuvälinettä. Ja koska nyt satun edustamaan valitettavan stereotyyppistä naisoletettua henkilöä, joka ei tajua moottoreiden tai muidenkaan erinäisten kiesiä liikuttavien hilavitkuttimien päälle paljoakaan, älysin onneksi ulkoistaa potentiaalisen ostokohteen tarkistelun. Voin kertoa, että 79 euron sijoitus kohteeseen kuntotarkastus kannatti; sillä säästi monen huntin remontin. Suosittelen. Siitäpä tulikin sitten mieleen, että tuollainen puolueeton ja korruptoitumaton kuntotarkastus voisi toimia kivasti moneen muuhunkin kuin materiaan perustuvien hankintojen suhteen.

Itselle tai miksei vaikka tulevalle puolisolle voisi kuntotarkastuksen suorittaa. Olisi sitten laittaa faktaa pöytään, kun tulee puhe vaikkapa eliniän odotuksista, kestävyydestä tai kehoon uppoavista ruokamääristä. Eikä olisi ollenkaan pahitteeksi myös selvittää kuorsaustasot tai sen sietokyvykkyys. Voisi kivasti helpottaa parinvalintaa, tai henkilökohtaista itsetietoutta omasta olosta.

Ehdottomasti pitäisi olla kunnollinen kuntotarkastus myös tulevaa työpaikkaa kohtaan. Siellä kun puolueettomasti tutkittaisiin niin työympäristö- kuin henkilöstöasiat, niin ei tarvitsisi pähkäillä että uskaltaako vaihtaa entisestä ehompaan. Hyvää tietoutta se olisi myös yrityksillekin, voisi perustella priiman kohdalla miksi kyseiseen lafkaan kannattaa hakeutua, ja heikommin pärjänneet voisivatkin sitten ryhtyä kohentelemaan kehityskohteitaan.

Vanhemmille suunnattu kuntotarkastus voisi kiinnostaa lapsukaisia. Voisi sitten tarkemman syynäyksen jälkeen antaa vanhuksille listan, missä kohtaa menee pahiten pusikkoon. Tai meneekö koko koti vaihtoon, jos tilanne on niin heikoilla kantimilla. Eikös tuo helpottaisi sosiaalitoimenkin painetta julkisella sektorilla, kun vikalistan perusteella nähtäisiin mitkä toimet olisivat tarpeen?

No joo, ehkä tätä listausta on vielä hieman varaa kehittää. Mutta idea on ainakin kehityskelpoinen, noin periaatteessa. Kuntotarkastelimisiin!

Kuntotarkastus piirakalle?

Se on onneksi helposti hoidettavissa. Pistää leipoen ja sen jälkeen maistaen! Palaute ja lopputulos on välitön. Jos reseptiikka ei miellytä, niin eipä tarvitse toiste samanlaista tekaista. Jos taas maistuu, niin pistää jatkoon uudelleen leivottavien luomusten joukkoon. Näin tämäkertaisen piirakan kohdalla, eli jatkoon, ehdottomasti.

Koska talvi kolkuttelee ja ilma viilenee, on kiva leipoa ja pupustella jotain ruokaisaa ja lämmittävää. Kuten tätä settiä, joka on saanut inspiraatiota lattarimeiningistä, chili sin carne-tyylisesti. Gluteeniton härkispiirakka on helppo tuunata oman chilisietokyvyn mukaisesti, joten lihattoman lokakuun kunniaksi tässäpä resepti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *