Kävin tuossa eräänä kauniina maaliskuisena päivänä harrastamassa perinteikästä talviliikuntamuotoa, eli pertsikkaa. Ladulla törmäsin jälleen kerran ilmiöön, joka toistuu säännöllisin väliajoin. Kyse ei ole nyt laturaivosta, vaan siitä, että joku oman elämänsä sankari vihaa kovin syvästi latua itsessään. Vihaannus latua kohtaan ilmenee siten, että sen keskellä on tanssittu ripaskaa vähintäänkin 50 jotain numeron lompsikkailla. Lisäksi rakasta medium+ koon rekkua on lenkitetty (henkisenä tukena?), jolloin tuho on saatu huomattavasti suuremmaksi avec torttuineen päivineen.
Väkisinkin pisti pohtimaan, että mikä kumma se saa ihmisen noin syvästi latua vihaamaan. Kehittelin pikaisen analyysin aiheesta. HUOM! Profiloidun kohteen nimeäminen on täysin randomia, eikä liity kyseiseen henkilöön mitenkään (ellei satu niin suunnaton tuuri käymään, että latuvihaajan nimi osuu kohdilleen).
”Pertti oli nuorena poikana Kekkosen aikoihin suunnattoman innostunut hiihtämisestä, jopa siinä määrin, että tulevaisuuden toivon silmissä kiilsi olympiakulta. Valitettavasti hiihtoharrastus ei ottanut tuulta purjeisiinsa, sillä Pertin isä vastusti sunnattomasti tyhjänpäiväistä lykkimistä, eikä suostunut investoimaan moderneihin hiihtimiin. Isoisältä perintönä tulleet hikilaudat saivat kelvata Pertille. Ja vaikka Pertti olisi saanutkin kunnon lykyttimet allensa, ei hänen fysiikkansa lukuisten jalkojen virheasentojen (lätysköistä aurauskulmiin) vuoksi olisi mahdollistanut mestaruustason mittelöihin pääsyä. Ei, vaikka Pertti miten olisi latua elämässään hinkuttanut aamusta iltaan.
Perttihän sitten otti ja katkeroitui, kullankiilto katosi hänen silmistään, vuodet kuluivat. Eikä Pertti enää koskaan unelmiensa niin julmasti jo nuorella iällä murskauduttua laittanut minkäänlaisia talvisia menopelejä jalkaansa. Paitsi tietysti ylisuuret talvikengät. Ja tuostapa Pertti saikin oikean kuningasidean; jos kerran hän ei saa olla superhiihtäjä, niin turha on muittenkaan nautiskella moisesta talviriennosta. Prkle. Tuhoan kaikki ladut, jotka jättiläisjalkojeni tielle sattuvat! Otan vielä Mustinkin kaverikseni tallomaan ja jätöstelemään! Siitäs saavat kaikki ladut ja latujen käyttäjät tuntea ylitsevuotavan raivoni! ajatteli Pertti lompsiessaan pitkin poikin, keskellä juuri ajettua latubaanaa.
Ja niin Pertti vietti loputkin elinvuotensa latuja tuhoten. Sen pituinen se.”
Yrittäkäämme ymmärtää myös näitä latuvihaajia. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä traumoja taustalla piilee. Rakkautta ja latua meille kaikille <3
Latua riittää kaikille, niin myös piirakkaa, kunhan tekee pellillisen
Voimia palauttava herkku maistuu reippaan laturetken jälkimainingeissa. Etenkin tämä piirakka, sillä kukapa voisia vastustaa mehevää ja ihanan rapeaa, kauraista toscapiirakkaa!? Pienenä hifistelynä piirakka on maustettu pakastetulla kuusenkerkkärouheella, joka tuo hienostuneen säväyksen uniikilla maullaan.
Piirakka on kaiken lisäksi erittäin helppo ja nopea valmistaa. Eikä tässä vielä kaikki; piirakkaa syntyy tällä reseptillä pellillinen, joten sitä riittää kaikille, myös latulompsijoille. Kaura-toscapiirakan reseptin pariin pääset täältä.