Ihminen. Nisäkäs. Kädellinen. Iso ihmisapina. Siinä tieteellinen tiivistelmä. Mutta meitä on moneksi, ja tieteellinen määrittely antaa vain perimmäiset suuntaviivat. Se, mikä tekee ihmisestä oikeasti ihmisen, onkin sitten hankalammin määriteltävissä. (En ole alan validoitu tiedehenkilö, joten tämä kirjoitus kannattaa ottaa pelkästään viihteenä. Jos se nyt ketään viihdyttää. Kunhan aikani kuluksi kirjoittelen.)
Lähdetään siitä, että jokaisella ihmisyksilöllä on omat omituisuutensa, eikä kahta täysin ajatuksiltaan tai ulkoiselta olemukseltaan samanlaista homo sapiensia ole. Vai onko? Onko kukaan tutkinut asiaa? Luulisi liki 8 miljardin tyypin joukosta pari kopiota löytyvän? No mutta jos nyt oletetaan ettei ole, niin lähtökohtaisesti voi olla hieman haasteellista sovittaa sopuisaan yhteiseloon tarvittavia palikoita kohdalleen. Koska monet ajavat omia vain etujaan. Ja ahneus. Siksi sodat.
Kun tässä nyt ei toisten pään sisälle päästä (kuvainnollisesti), niin me ihmisolennot olemme oppineet puhumaan. Ja elehtimään. Ja tulkitsemaan asioita. Valitettavasti ne tulkinnat eivät osu aina kohdilleen, eikä sitä (suoraa) puhettakaan asioista saada aina aikaiseksi. Ja tästä seuraa taas pieni- tai laajamittaisia väärinkäsityksiä. Josta seuraa konflikteja. Ja kärhämiä. Jälleen niitä sotia.
Sitten on vielä täydelliset mulkerot ihmisiksi. Kyllä. Mulkvistit. K-päät. Narsistit. Psykopaatit. Elä näitten kanssa sitten. Mulkerot vielä on jotenkin siedettävissä, kunhan ei anna heidän sanomisilleen ja tekemisilleen liikaa painoarvoa. Mutta yllä olevan litanian äärimmäiset tapaukset… Mitäpä näille voi laillisissa rajoissa? Parasta vaan pysyä kaukana. Tietysti se voi olla hankalaa, jos esimerkiksi valtion päämieheksi sattuu sellainen ihmistyyppi sattumaan. Arvaatte varmaan lopputuleman? Jos ette, seuratkaa vaikka muutaman diktatuurivaltion touhuja.
Onneksi suurin osa meistä ihmisistä on ihan mukiinmenevää, hyväntahtoista porukkaa. Tämä on hyvä pitää mielessä, vaikka klikkiotsikot muuta toitottavat. Jos eivät olisi, niin eipä täällä vietettäisi suht’ rauhallista eloa. Ehkä tavis-sapiensien voisi olla aika ottaa suurempaa roolia yhteiskunnassa, eikä antaa kaiken maailman aatteellisten kahjojen jyrätä? Tähän voisi vielä lisätä sellaista ajatusleikkiä, että mistäs sen sitten tietää, kuka on se totaalisen kajahtanut kahjo, ja kuka tavis. Räikeimmät tapaukset tunnistanee, mutta entäs ne piilokahelit? Vai ollaanko kahjoja kaikki, kun oikein silmin katsotaan?
Meitä on moneksi – leipomaan piirakoita
Ihmisolentojen parhaimpia puolia on ehdottomasti erilaiset kulinaristiset keksinnöt. Miten moniin makunystyröitä kutkuttaviin kokeiluihin pyrkineet esileipojamme ovatkaan laittaneet aikaansa, jauhoista ja muista raaka-aineista puhumattakaan!
Tällä kertaa siirsin omat kokeilut syrjään, ja menin sieltä mistä aita on matalin; nappasin ammoisten aikojen piirakkaleipureiden idealaarista reseptin, jota olen halunnut kokeilla jo pitkään. Juurensa tähän juontaa eräs kovin kauan sitten tapahtunut reissu antiikin filosofioiden alkulähteille, eli Kreikkaan. Tarkemmin määriteltynä Korfulle. Joko hehkulamppu syttyy, mikä piirakka on kyseessä?
Tietenkin spanakopita! Eli filoa, fetaa, tuoretta pinaattia ja yrttejä sekä oliiviöljyä ihanasti yhteen nivottuna. Ai että. Kyllä kelpaa fiilistellä tämän piirakan parissa, ja muistella mitä mahtavinta reissua… Spanakopitan reseptiin pääset täältä.