Uusia juttuja tuli tuossa jokin aika sitten koettua, ja mikä parasta, erittäin hyvässä seurassa! Mikään tuskin voi pelastaa päivää paremmin kuin nauru ja hauskanpito. Kävimme siis sekalaisen ryhmämme kanssa Taikakoulussa, joka on seuraleikki paikassa nimeltä Huonepakopeli. Ulos ei sieltä tunnissa päästy, mutta hauskaa oli joka tapauksessa. Kerta oli ensimmäinen 90 %:lle ryhmämme jäsenistä, liekö sillä ollut jotain tekemistä pakenemisyrityksen epäonnistumisen kanssa? (Huom! Tämä sessio toteutettiin aikana ennen tiukentuneita koronarajoituksia, eli toimittiin vastuullisesti. Ei siis tarvitse kenenkään mieltänsä pahoittaa.) Piirakan saralla klassikko sai uuden muodon, joten Dallaspiirakka!
Pakohuonepeli (eli huonepakopeli; miksihän väännän sanan säännöllisesti nurinpäin?) tuntui aika koukuttavalle – onhan se nyt viihdyttävää tuntea itsensä hiireksi, joka etsii juustokimpaletta labyrintissä (miksi muuten vertauskuvissa käytetään juustoa? Eihän hiiret siitä oikeasti edes välitä, jos parempaa on tarjolla). Oli melkoisen palkitseva tunne hoksata asioita ja löytää vihjeitä. Tosin hoksottimet olisivat saaneet olla paremmin virittyneet, niin ehkä ulospääsykin olisi auennut… pikkaisen jäi kuitenkin kaivelemaan, vaikken tunnusta…
Parasta päivässä oli ehdottomasti ihanat ihmiset. Koronakurimuksen johdosta lähikontaktit ovat olleet minimissä, eikä ainakaan omasta mielestäni virtuaalinen kanssakäyminen voi korvata aitoa tapaamista. Ei ole sama asia puida esimerkiksi ihmissuhteiden syövereitä ruudun välityksellä. Siitä jää puuttumaan jotain erittäin olennaista. Ja on tässä viimeisen vuoden aikana tullut huomattua, että vaikka kuinka viihtyisi yksinäänkin, tulee jossain kohtaa tarve olla myös sosiaalinen. En taidakaan olla niin introvertti kuin luulin.
Lisää hyviä asioita – Dallaspiirakka
Tämän kertaiseen piirakkaan en itse saanut inspiraatiota, vaan se ojennettiin minulle hopeavadilla. Mikä mahtava idea: Dallaspiirakka! En ole ainoa, joka pitää Dallaspullista. Niiden täyte on kaikessa yksinkertaisuudessaan herkullinen.
Pikaisella googletuksella en löytänyt vastaavaa tuotetta piirakoiden saralla. Pullareseptejä kyllä senkin edestä. Täyte on mahtava sellaisenaan, joten siihen en alkanut sörkkimään mitään ylimääräistä (jälleen kerran; pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan). Itse piirakkataikina tuotti muutaman harmaan hiuksen. Mikä sopisi pullapohjaa paremmin piirakkaan siten, että se samalla tukisi täytteen makumaailmaa, saaden piirakan muuttumaan harmoniseksi kokonaisuudeksi, joka soittaa sinfoniaa Papillae fungiformeilla?
Vastaus löytyi melko perusmallin taikinasta. Se maustettiin hennosti kardemummalla, ja täytteen päälle laitettiin poikkitaiteellinen kuviointiviritelmä samasta tavarasta. Voilà – Dallaspiirakka on syntynyt! Voin todellakin seisoa tämän teoksen takana. On muuten sen verran hyvää, että katosi testiryhmän suihin hetkessä.