Varsinainen piilosleikki sikseen, nyt käsitellään aikusten piiloutumista. Eli sitä, kun piilotetaan oma potentiaali kauas kenenkään ulottuvilta. Jopa oman itsensä. Kuinka surullista se onkaan, tuo ledivalonsa sammuttaminen keskellä pimeyttä. Eikä aina auta, vaikka sitä täyteen ladatuilla pattereilla varustettua tuikkua tarjoaisi käsi ojossa, tai suorastaa tyrkyttäisi pyssy ohimolla.
Meissä ihmisissä on valtavasti potentiaalia, kellä mihinkin. Miksi ne olemassa olevat voimavarat täytyy siis hukata kaikkeen merkityksettömään? Kuten ruudun tuijottamiseen, kun senkin ajan voisi hyödyntään oman intohimonsa kohteen vaalimiseen ja kehittämiseen? Tai menneiden märehtimiseen, tai tulevien kauhuskenaarioiden maalailemiseen?
Kai se laiskuus on perisyntimme tässäkin kohtaa. (Vaikka rehellisyyden nimissä todettakoon, joskus on ihan ok olla laiskiainen! Eihän ne karhutkaan aina riehu, ne vetää välillä puolukoita. ) Toisaalta kyse voi olla yhtä hyvin myös uskalluksen puutteesta; kun ei rohkeus tai usko omaan osaamiseen riitä, vaikka sisimmässään tietää, että tasan tarkkaan osaa homman ja pitää siitä, mitä on tekemässä.
Kovin harmillista on seurata sivusta esimerkiksi läheisen surkuttelua omasta kohtalostaan, kun hän kökkii epämieluisassa työssä tai parisuhteessa vuodesta toiseen. Ei ole vieläkään keksitty sellaista ihmevempelettä, joka pistäisi rattaat raksuttamaan toisen ihmisen puolesta. Itse se kampi on jokaisen meistä väännettävä käyntiin, vaikka veivaaminen vaivalloiselta tuntuisikin. Veivaa, veivaa, jaksaa, jaksaa…
(Lähes) kukaan meistä ei synny tähän maailmaan elämäntarkoitus valmiina. Mutta sieltä se polun varrelta löytyy, kun uskaltaa ottaa välillä myös harha-askelia. Aina mene maaliin – eikä tarvitsekaan. Kunhan jättää sen piilottelun lasten leikkeihin, eikä itse piilota itseään aivan turhaan.
Tässä piirakassa ei ole piiloutumista havaittavissa!
Korjaus: kyseessä ei ole piirakka, vaan torttu. Marjatorttu. Koska kesä ja marjakausi parhaimmillaan! Lisäksi tämänkertainen resepti on gluteeniton. Ja tietysti herkullinen. Ehkä pienimuotoisen yllärin tuottaa tortun sisälle kätkeytyvä, suklainen (muttei äklömakea) täyte.
Pieni, makoisa torttu maistuu joko jälkkärinä tai kahvipöydän kruununa. Gluteenittoman marjatortun resepti löytyy täältä. Sitä ei siis ole piilotettu yhtään mihinkään.