Käsi pystyyn, kenen kohdalle EI silloin tällöin sattuisi erimittaisia ajanjaksoja, jolloin vastustaa ja rankasti?? Tästä suunnasta ei ainakaan nouse räpylä. Siitä ruohonjuuritason todisteena eräs marraskuinen viikko, joka ei todellakaan mennyt Strömsön malliin. Voin kertoa, että kaikki hienot kaavailut aikataulutuksineen menivät kerralla suoraan vessanpyttyyn ja viemäriin, kun korona päätti tulla kylään. Ja se pirulainen kun ei hellittänyt otettaan kaikista lääketieteen ja teollisen lisäravinnetuotannon poppaskonsteista huolimatta.
Piti siis olla työntäyteinen, paras työviikko ikinä; kalenteri oli lastattu pullolleen asiakastapaamisia, kamppiksia, velvollisuuksia sun muita palkkansa eteen tehtäviä toimenpiteitä. Kirsikkana kakkusessa heilui vielä eräs työliitteinen tapahtuma, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Draivi ja innostus olivat tapissaan.
Ja sitten korona. Eli kalenteri tyhjäksi ja siitä sitten täyslepoon. Viikon tärkeimmäksi agendaksi muodostuikin hengittäminen. Pistänee asioita tärkeysjärjestykseen tämmöiset itsestä riippumattomat vastustelut. Mutta en voi sanoa, että olisin purematta niellyt (kirjaimellisesti; nielun turvotessa liki umpeen hyvä että lääkkeet sai nieltyä) tämän lyhyehkön, mutta sitäkin karvaamman episodin elämässä. Ajatuksen tasolla, silloin kun oli hereillä ja särkylääkkeinä doupattuna, tuli kirottua mielessä lukemattomat kerrat, että eihän tämän nyt näin pitänyt mennä. Miksi, oi miksi elämä vastustaa hienosti laadittuja suunnitelmia!?
Varmaan juuri siksi, että tulisi välillä pysähdyttyä, ja mietittyä, ettei kukaan ole kaikkivoipainen. Ja suunnitelmilla voi pyyhkiä vaikka sitä itseään, koska asiat menee joka tapauksessa niin kuin ne menee. Vaikka miten kovasti kirvelisi juuri sillä hetkellä.
Noh, onneksi menneet on menneitä, niitä on turha jäädä märehtimään. Välillä vastustaa. Ja sen kun oppisi jossain vaiheessa hyväksymään, niin ainakaan ajatuksen tasolla ei vastusta enää niin pahasti.
Vastustaa herkullista piirasta? Höpö höpö
Jos jotakin ei kannata vastustaa, niin se on tämä herkullistakin herkullisempi, suussasulava omenapiiras! Leivoin (ja söin) sen jo aiemmin syksyllä, mutta edelleen ajankohtainen valinta piirakkaleivontaan, sillä kotimaisia omenoita tuntuu vielä olevan kivasti saatavilla.
Rapea taikinakuori kätkee sisäänsä runsaasti aromikasta omenaa kera kanelin ja muun maistuvuutta lisäävän seoksen. Ja tietysti lisäkkeeksi vaniljakastiketta! Suussasulava omenapiiras on lisäksi helppo valmistaa, reseptin pariin pääset täältä!