Feta on siitä ihana, että se sopii täytteen osaksi vaikka mihin suolaiseen piirakkaan. Tällä kertaa tuo suolainen juustoelämys sai kaverikseen pinaattia ja kevätsipulia sekä makeaa bataattia (suolaisen ja makean liittohan tunnetusti toimii). Fetapiirakka on klassikko, joka maistuu vuodenajasta riippumatta.
Suolaa ei tähän piirakkaan tarvitse lisätä; juustoista tuleva suolaisuus riittää. Pohjataikinaan voi halutessaan sitä ripauksen laittaa, muttei tosiaan ole välttämätöntä. Mausteeksi riittää ripaus mustapippuria ja hyppysellinen chilihiutaleita tuomaan pientä lämpöä.
Pohja;
2 dl grahamjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
(1/2 tl suolaa)
n. 1,5 dl bataattisosetta (tee itse tuoreesta tai oikaise valmiilla, esim. tällä)
3/4 dl ruokaöljyä
Täyte;
1-2 pussia (à 70 g) tuoretta pinaattia
1/2 nippu kevätsipulia
1 pkt (200 g) fetaa tai fetantyyppistä juustoa
2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
mustapippuria
(chilihiutaleita)
n. 1 dl voimakasta juustoraastetta
lisäksi ruokaöljyä piirakkavuoan voiteluun ja pannulle
Valmista ensin pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää bataattisose ja ruokaöljy. Sekoita taikinaksi (jos taikina tuntuu liian kuivalta, lisää ruokalusikallinen tai pari kylmää vettä). Voitele piirakkavuoka, ja painele taikina vuokaan. Laita hetkeksi jääkaappiin.
Huuhtele pinaatit hyvin, kuivaa enimmät vedet pois. Pilko kevätsipuli. Kuullota pinaattia ruokaöljyssä matalahkolla lämmöllä, noin 5 minuuttia. Lisää kevätsipulit ja jatka kuullottamista kunnes enimmät nesteet ovat haihtuneet. Anna seoksen jäähtyä.
Fetapiirakka tarvitsee esipaiston, ettei tule vetistä pohjaa.
Ota piirakkapohja jääkaapista. Laita foliosta ”kaulus”, ja esipaista pohjaa 200-asteisen uunin keskiosassa noin 10 minuuttia. Poista folio. Lisää pinaatti-kevätsipulitäyte piirakan päälle. Paloittele tai murenna fetajuusto täytteen päälle. Riko munien rakenne, lisää ruokakerma ja mausteet. Sekoita tasaiseksi ja kaada piirakan päälle. Ripottele piirakan päälle juustoraaste.
Paista piirakkaa vielä noin 25 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin ja täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Herkullista myös kylmänä, ja piirakan maut vain paranevat, jos se saa levätä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Piirakan makumaailmasta tuli oikein toimiva. Kyseessähän kuitenkin on fetapiirakka, joten eipä siltä muuta voi odottaakaan. Nauttikaatten. Tämä piirakkaresepti sai innostuksensa perushyvistä aineksista. Eli ikävästä perusasioiden äärelle. Ikävästä ja siihen liittyvistä mielleyhtymistä lisää blogissa.