Kun ei aina sitä lihaa tarvitse syödä, on tämä gluteeniton härkispiirakka oikein mainio vaihtoehto! Tällä kertaa piirakka meni mausteiseen suuntaan, chili sin carne -tyyliin. Nam ja maiskis, suosittelen testaamaan kylmenevien alkutalven iltojen iloksi.
Pohjataikinassa on käytetty maissijauhoja sekä perunahiutaleita. Tex mex -maun lisäksi maissijauhot antavat kauniin kullankeltaisen värin piirakkaan.
Pohja;
2 dl maissijauhoja
1 pss (n. 2 dl) perunahiutaleita
1/2 tl suolaa
100 g voita
1 kananmuna
2-3 rkl vettä
Täyte;
1 pkt (225 g) härkis kaurajauhis tex mex
1 prk (380/230 g) kidneypapuja suolaliemessä
1 punainen paprika
1 tuore chili
1 pieni punasipuli
2 dl ruokakermaa
n. 3-4 dl (vahvaa) juustoraastetta
Lisäksi ruokaöljyä piirakkavuoan voiteluun ja paistinpannulle
Tee ensin piirakkapohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voi, nypi taikinaksi. Lisää kananmuna, sekoita hyvin. Lisää taikinaan vettä sen verran, että taikina muodostuu helposti käsiteltäväksi.
Voitele piirakkavuoka huolellisesti ruokaöljyllä. Taputtele taikina vuokaan, ja laita jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi.
Pese huolellisesti, poista siemenet ja pilko paprika kuutioiksi. Silppua chili (poista siemenet jos et halua tulista). Suikaloi punasipuli. Kuullota kasviksia hetki paistinpannulla. Lisää härkis, sekoittele tasaiseksi. Huuhtele ja valuta kidneypavut, lisää ne härkis-kasvisseokseen. Anna täytteen jäähtyä.
Kaada ruokakerma kulhoon. Lisää puolet juustoraasteesta, vatkaa sekaisin. Ota piirakkapohja kaapista. Levitä täyteseos pohjalle. Kaada ruokakerma-juustoraaste päälle. Ripottele loput juustoraasteesta piirakan pinnalle.
Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla n. 30-35 minuuttia. Valmis piirakka on kauniin kullanruskea. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Oli kyllä hyvää! Ja mukava jälkipolte tuli chilistä. Jos tämän piirakan laittaisi kuntotarkastukseen, menisi heittämällä läpi ja jatkoon. Mutta mitäpä muuta sitä voisi kuntotarkastella? Blogistahan se selviää, käys vilkaisemassa tuoreimmat hajatelmat!