Helppo mansikkatorttu

En tiedä löytyykö tämän yksinkertaisempaa tai helpompaa ohjetta kesän ykköshitille. Helppo mansikkatorttu on sanojensa veroinen, mutta ah silti niin herkullinen – juju onkin siinä, että aidot maut pääsevät esiin ilman hifistelyä. Joskus on ihan kiva vetää helpoimman ja herkullisimman kautta, jonka lisäksi torttu on riittoisa, sillä se tehdään uunipellille.

Ohjetta on lisäksi helppo tuunata haluamallaan tavalla. Lisää esimerkiksi pohjataikinaan kardemummaa, vatkaa vaahdotetun kerman joukkoon maustettua rahkaa tai tuorejuustoa, ripottele päälle paahdettua valkosuklaata, niin saat astetta kuninkaallisemman version.

Pohja;
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
1,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Päälle;
4 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
2 litraa puhdistettuja mansikoita

Valmista ensin torttupohja. Vatkaa sokeri, vaniljasokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita perunajauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi munasokerivaahtoon, vatkaa ilmavasti sekaisin, ettei vaahto lässähdä.

Kaada taikina voidellun leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 210-asteisen uunin keskitasolla, kunnes torttu on kauniin kullanruskea ja reunat irtoavat leivinpaperista (uunista riippuen noin 5 minuuttia).

Kumoa torttupohja leivinpaperin päälle, ja anna jäähtyä. Nosta torttulevy leivinpaperin päällä takaisin uunipellille tai tarjoiluastian päälle.

Vaahdota vispikerma. Mausta vaniljasokerilla. (Jos olet makean perään, lisää hieman tavallista sokeria; tämä ei välttämätöntä, sillä kesän mansikat ovat jo täynnä sokeria ja aitoa aromia.)

Levitä kermavaahto torttupohjan päälle. Viipaloi mansikat pinnalle. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa, ja nautiskele.

Helppo mansikkatorttu
Helppo mansikkatorttu on juuri sellainen; ei turhaa säätöä. Vain aitoja makuja. Ei muuta. Puhdasta nautintoa.

Helppo mansikkatorttu siivittää Piirakkapäivän kohti vääjäämätöntä. Kun aika on, niin näinhän se on. Lue jäähyväiset blogin puolelta. Kiitos ja kumarrus.