Viimeistään Tapaninpäivän jälkeen alkavat perinteiset jouluherkut hiipiä korvista ulos. Silloin on aika väsätä joulun jämäpiirakka! Tähän yksinkertaiseen piirakkaan saa uppoamaan niin juustot kuin kinkut sekä joululaatikoiden jäänteet. Ja johan taas jouluruoka uppoaa!
Piirakan voi täyttää pitkälti oman maun sekä jääkaapin sisällön mukaan, määrät eivät ole niin justiinsa. Tässä eräs minimalistinen täyte-ehdotus, tyyli on kuitenkin vapaa. Kannattaa silti pitää mielessä kokonaisuus, ettei piirakasta tule pahimman luokan sillisalaatti.
Pohja;
1/2 dl ruisjauhoja
1 1/2 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
kourallinen (n. 1-1 1/2 dl) juustoraastetta
100 g voita
1-2 rkl kylmää vettä
Täyte;
porkkanalaatikkoa (n. 400 g)
kuivattuja, kivettomiä luumuja (esim. 10 kpl)
kypsää kinkkua (n. 1 1/2 dl)
voita piirakkavuoan voiteluun
Valmista ensin pohjataikina. Sekoita jauhot keskenään, lisää juustoraaste, sekoita. Nypi voi huolellisesti jauho-juustoraasteseokseen. Lisää ruokalusikallinen tai pari kylmää vettä, muotoile taikinaksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Laita hetkeksi jääkaappiin.
Suikaloi kypsä kinkku ja luumut pieniksi paloiksi.
Ota piirakkapohja, ja tee sille foliosta kaulus esipaiston ajaksi. Töki haarukalla pohjaan muutama reikä, jottei se pääse kohoamaan liikaa. Paista piirakkapohjaa 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Ota pohja uunista irrota folio varovasti. Pienennä uunin lämpötila 200 asteeseen.
Levitä esipaistetun pohjan päälle porkkanalaatikko. Ripottele pinnalle suikaloitu kinkku ja luumut. Laita piirakka uuniin paistumaan noin 15 minuutiksi. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Joulun jämäpiirakka olikin sitten viimeinen ruokamuisto vuodelta 2022. Mutta mitäpä muuta muisteltavaa mennyt vuosi jätti jälkeensä? Blogin puolelta se selviää…