Kalapiiras järvikalasäilykkeestä

Hittiä pukkaa, ainakin mitä on uskomista lööppien raaka-ainehehkutteluun. Kalapiiras, jossa käytetään kotimaista järvikalaa sekä kauden kasviksia – ravitsevaa, terveellistä (jos korvaa pohjataikinan voin ruokaöljyllä) ja maukasta. Syksyn sadosta kala sai siis kaverikseen rapeaa parsakaalia ja purjoa.

Tähän mallikappaleeseen käytin Kotimaista -tuotemerkin leppäsavukalasäilykettä. Onnistuin sellaisen kaupan hyllyltä löytämään, joka on saavutus sinänsä. Kyseistä tuotetta kun on ollut tähän mennessä saatavilla vain harvakseltaan. Jos et satu samaiseen säilyketuotteeseen törmäämään, voit ihan yhtä hyvin korvata sen jollakin muulla kotimaisella kalasäilykkeellä, esimerkiksi joillakin näistä.

Pohja;
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 keitetty, jauhoinen peruna
ripaus suolaa
125 g voita

Täyte;
n. 100 g parsakaalia
pala purjoa
1 pieni sipuli
1 prk (150/115 g) leppäsavukalasäilykettä (tai muuta vastaavaa)
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1/2 tl mustapippurirouhetta
1 tl paprikajauhetta
ripaus chiliä
oliiviöljyä paistamiseen

Päälle;
n. 1 dl sinileima emmental -juustoraastetta

Valmista ensin pohjataikina. Sekoita kuivat aineet keskenään. Muussaa keitetty peruna esimerkiksi haarukalla ja sekoita se jauhoseokseen. Nypi voi jauhojen sekaan. Pyöräytä taikinaksi, mutta älä vaivaa. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään noin puoleksi tunniksi. Huom! Taikina voi odottaa jääkaapissa huoletta vaikka seuraavaan päivään. Taikinan voi myös pakastaa.

Pese ja paloittele parsakaali ja purjo. Kuori ja viipaloi sipuli. Paista kasviksia oliiviöljyssä kuumalla pannulla hetki, niin että ne saavat väriä. Mausta paprikajauheella ja chilillä. Anna jäähtyä.

Kaulitse tai painele taikina hyvin voideltuun piirakkavuokaan. Levitä kasvikset pohjalle. Ripottele kalasäilyke tasaisesti kasvisten päälle. Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Lisää ruokakerma ja mustapippuri, sekoita tasaiseksi. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele juustoraaste pinnalle.

Paista piirasta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia, kunnes reunat ja pinta on saanut kauniin värin. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

kalapiiras
Kalaa ja kauden kasviksia. Nam.

Tässä piiraassa ei ole mitään yliarvostettua, ainoastaan parhaita raaka-aineita puhtaasta luonnosta. Mikä sitten on yliarvostettua? Lukaise blogihajatelmat, niin tiedät erään piirakanleipojan mielipiteen asiasta!