Perinteisen toscapiirakan vahva kilpailija, kaura-toscapiirakka, maistuu ihan yhtä hyvälle kuin originelli (vaikka saattaa kyllä olla, että mantelisen toscan vannoutuneet ystävät esittävät eriävän mielipiteen). Turha yrittää vastustaa tätä herkkua! Siitäkin syystä on hyvä, että tämä piirakkaresepti on mitoitettu uunipellin kokoluokkaan; eipä lopu hetkessä, ja osan voi pakastaa myöhempää tarjoilua varten.
Käytin tähän reseptiin makua antamaan kuusenkerkästä tehtyä rouhetta, jonka olin viime kevään tuoreista kuusenkerkistä tehosekoittimella surauttanut ja irtonaisena pakastanut. Se antoikin hienostuneen säväyksen klassikkoon. Ymmärrettävästi kyseistä luksustuotetta ei kaikkien pakastimesta löydy, joten sen voi korvata jonkin sitrushedelmän (esim. appelsiini, lime) kuoriraasteella. Tai sitten vaniljalla, sekin sopii kauran kanssa oikein kivasti.
Lisäksi käytin demerara-ruokosokeria, koska siihen sisältyvän aromikkuuden vuoksi sitä ei ole tarve käyttää yhtä paljon kuin perinteistä sokeria (joskaan kotimainen vaihtoehtohan se ei ole). Jos käytät tavallista sokeria, laita sitä noin puoli desiä enemmän. Huom! Jos kuusenkerkällä maustat, niin muista maistella! Kerkkien vahvuuksissa on suuria eroja; testipiirakkaan laitoin rouhetta puolisen desiä, ja maistui vain hennosti.
Pohja;
4 kananmunaa
2,5 dl demerarasokeria
100 g sulatettua voita
2 dl maitoa
1 dl kaurahiutaleita
4 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1/2-1 dl kuusenkerkkärouhetta (tai jotain muuta makuainetta)
Päälle;
150 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
4 dl isoja kaurahiutaleita
1,5 dl demerarasokeria
3 rkl kuusenkerkkärouhetta (tai jotain muuta makuainetta)
3 rkl maitoa
Valmista ensin piirakkapohja. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää sulatettu voi ja maito, sekoita hyvin. Sekoita keskenään kuivat aineet ja kuusenkerkkärouhe. Lisää jauhoseos taikinaan, sekoita huolellisesti mutta älä vatkaa.
Kaada ja levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (halutessasi voitele leivinpaperi, niin piirakka irtoaa helposti). Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 13 minuuttia, jolloin pohja ei ole vielä täysin kypsä.
Kun kaura-toscapiirakka valmistelee itseään uunissa, on aikaa tehdä päällys
Tee pohjan kypsyessä kauratosca piirakan päälle. Sulata voi kattilassa. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Älä keitä seosta, riittää että ainekset sekoittuvat hyvin keskenään.
Nosta esipaistettu piirakkapohja uunista. Nosta uunin lämpö 225-asteeseen. Kaada ja levitä kauratosca piirakan pinnalle. Jatka paistamista noin 10 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin, kullanruskean sävyn. Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoilua.

Ei ehkä ole sieltä terveellisimmästä päästä tämä kaura-toscapiirakka, mutta joskus pieni lisäenergia ei ole ollenkaan pahitteeksi. Kuten talvisen perinneliikuntasuorituksen jälkeen. Mutta riittääkö latua meille kaikille? Blogia lukaisemalla sekin selviää.