Kesäkurpitsagalette

Kuluneen kuukauden leipomusten teemana on ollut kesäkurpitsa, ja tällä kertaa luomuksena kesäkurpitsagalette. Galeten perusreseptiikka lienee jo monelle entuudestaan tuttu, tähän versioon lisäsin hieman ruokaisuutta kasviproteiinin muodossa. Toimii, sillä kivan paahteiset kikherneet antavat sekä makua että täyteläisyyttä.

Itse piirakan valmistus on simppeliä, mutta hetkonen aikaa kuluu odotteluun. Prosessia voi nopeuttaa valmistamalla taikinan jo aiemmin, vaikka edellisenä päivänä.

Pohja;
1,5 dl grahamjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g voita
1 prk (150 g) ranskankermaa

Täyte;
1 keskikokoinen (n. 400 g) kesäkurpitsa
suolaa
1 rs (200 g) valkosipulituorejuustoa
1,5 dl voimakasta juustoraastetta (esim. parmesaani tai mustaleima emmental)
kourallinen tuoretta basilikaa
mustapippuria

Päälle;
1,5 dl kikherneitä suolaliemessä
2 rkl oliiviöljyä
1 tl paprikajauhetta

Valmista ensin pohjataikina. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Nypi voi jauhoseokseen. Lisää ranskankerma ja pyöräytä taikinaksi, älä vaivaa. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi.

Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet talouspaperille, ja ripottele viipaleiden päälle vähän suolaa. Anna nesteen irrota noin puolen tunnin ajan, ja kuivaa viipaleet huolellisesti. Nesteen irrottaminen estää galeten vetistymisen.

Hienonna tuore basilika.

Kaada kikherneet siivilään, valuta suolaliemi pois. Huuhtele kylmällä vedellä, kuivaa enin kosteus pois talouspaperilla. Laita kikherneet kippoon, lisää oliiviöljy ja paprikajauhe. Sekoita huolellisesti, että mauste levittyy tasaisesti.

Sitten päästäänkin kasaamaan & paistamaan kesäkurpitsagalette

Kaulitse taikina leivinpaperin päällä reilunkokoiseksi ympyräksi (reunat saavat jäädä rosoisiksi ja epätasaisiksi). Levitä tuorejuusto pohjan päälle siten, että reunalle jää ympäriinsä noin viiden senttimetrin tyhjä kaistale. Ripottele hienonnettu basilika tuorejuuston päälle. Ripottele juustoraaste tuorejuuston ja basilikan päälle.

Levitä kesäkurpitsaviipaleet juustojen päälle. Ripottele vähän mustapippuria viipaleille. Käännä paljaana olevat reunat (5 cm) piirakan päälle. Levitä kikherneet pinnalle, ja sivele hieman oliiviöljyä reunoille.

Paista galettea 200°C:ssa noin 30 minuuttia. Valmis kesäkurpitsagalette on reunoiltaan kauniin ruskea, kikherneet paahtuneet ja pinta saanut hieman väriä. Anna galeten jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

kesäkurpitsagalette pala lautasella
Ja on muuten hyvää sekä ravitsevaa!

Tällaisen semiterveellisen lounaan jälkeen on hyvä hieman pohdiskella vaikkapa omia mahdollisuuksiaan. Jos ei näin äkikseltään mieleen tule mitään sellaiseen viittaavaa, vilkaise toki blogista aiheeseen sopivat hajatelmat!