Lempeän vaniljainen kookos-kirsikkapiirakka hurmaa maullaan. Täyteläisen kaakaon kaverina kookoshiutaleet antavat purutuntumaa pohjataikinaan, ja kookoskerma lepyttää kirsikoiden omaperäistä aromia. Koko kauneus on silattu vaniljalla, joka tuo ainekset upeasti yhteen.
Kookos-kirsikkapiirakka maistuu parhaimmalta, kun se saa levätä päivän tai pari jääkaapissa ennen tarjoilua. Tällöin maut syvenevät ja täytteestä tulee samettisen pehmeä. Käytä leivonnassa aitoa vaniljaa sisältävää vaniljasokeria.
Pohja;
2 dl erikoisvehnäjauhoja
1,5 dl kookoshiutaleita
1 dl demerarasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
100 g voita
(1-2 rkl kylmää vettä)
Täyte;
n. 1/2 litraa tuoreita kirsikoita
1 rs (200 g) vaniljatuorejuustoa
2 kananmunaa
2 dl kookoskermaa
2 tl vaniljasokeria
Valmista ensin pohjataikina. Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään. Nypi voi huolellisesti kuivien ainesten joukkoon. Jos taikina tuntuu liian kuivalta, lisää ruokalusikallinen tai pari kylmää vettä. Taputtele taikina huolellisesti voideltuun piirakkavuokaan. Töki haarukalla muutama reikä pohjaan liiallisen kohoamisen estämiseksi. Laita piirakkapohja jääkaappiin tekeytymään hetkeksi (voit sillä välin valmistaa täytteen).
Huuhtele kirsikat huolellisesti. Poista siemenet ja paloittele sopivan kokoisiksi paloiksi.
Riko kananmunat kulhoon, vatkaa kevyesti niiden rakenne rikki. Lisää tuorejuusto, sekoita huolellisesti tasaiseksi seokseksi. Lisää kookoskerma ja vaniljasokeri, sekoita kunnes seos on tasaista.
Ota piirakkapohja jääkaapista. Levitä kirsikkapalat tasaisesti pohjalle. Kaada täyteseos varovasti kirsikoiden päälle. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pohja on kypsentynyt. Anna jäähtyä täysin. Siirrä jäähtynyt piirakka jääkaappiin asettumaan vähintään pariksi tunniksi, mielellään seuraavaan päivään. Tarjoile jälkiruokana tai kahvipöydän herkkuna.

Suosittelen. Todellakin. Jäätävän herkullinen piirakka! Jäikö kysyttävää? Kysy ihmeessä! Jatkokysymykset ovat tervetulleita. Ja jatkokysymysten kysymisestä lisää juttua blogissa.