Avainsana: blogi

Julkaistu

Harmaata massaa

Yhtä kaamosmasennuksesta pois rämpimistä. Pimeys on asia erikseen, sinne saa valoa vaikka väkisin. Henkilökohtaisesti koen haastavampana jatkuvan harmauden, joka ajoittain tuntuu jatkuvan ikuisuuteen. Päivästä toiseen, viikoista kuukausiin… Hermothan siinä menee, ellei satu olemaan talviunestaan nauttiva nisäkäs.

Koska en harmikseni talviunesta saa nautiskella kuin 7,5 tunnin keskiarvopätkissä, otin käyttöön kirkasvalolampun. Sillä kun täräyttää silmämunien kautta aivoihin päivittäisen annoksen valoenergiaa, niin jopas piristää. Itse asiassa hankin kyseisen härpäkkeen jo muutama vuosi sitten, mutta jostain kumman syystä se kuuluu siihen laitekategoriaan, jonka jäsenet tuppaavat oudosti katoavat komeron perukoille arkistojen kätköihin.

Kofeiini olisi myös perusvarma vaihtoehto harmauden selättämiseen. Henkilökohtaisesti se ei kuitenkaan kahvin muodossa nautittuna ole enää vaihtoehtohoitojen listalla nro 1 (tai toimeenpanokelpoinen valinta ollenkaan). Vuosien liikakäytön aiheuttamien vatsavaurioiden vuoksi jouduin sanomaan hyvästit kahville kaksi vuotta, kahdeksan kuukautta ja kuusi päivää sitten. Ei sillä että laskisin. Tai että näkisin säännöllisesti märkiä unia siitä, miltä tuntuu nostaa se aamun ensimmäinen, höyryävä kupillinen tummapaahtoista, aromikasta mokkaa huulille, tuntea kofeiinin virtaavan suonissa herättäen koko maallisen olemuksen eloon. Huokaus.

Tämähän me myös tiedetään; ei kun ulos vaan ja raittiiseen ulkoilmaan! Siellä se mieli piristyy, kun hämärässä hiippaillaan räkä poskella räntää vasten tarpoen. On vaan meillä mukavaa, kyllä elämä nyt hymyilee. Jaksaa jaksaa, sanoi Heimo Vesan anoppi kun Heimoa ruoskalla kannusti! (Jos Heimo tai hänen armas anoppinsa ovat tuntemattomia suuruuksia, niin tutustu toki Fingerporin ihmeelliseen maailmaan vaikka elokuvan muodossa…)

Ehkä huonoin vaihtoehto on turvautua sokerin aiheuttamiin hetkellisiin hiilarinostoihin. Ja kuitenkin olen tähän metodiin sortunut viimeaikoina aivan liikaa. Itsehillintä on pettänyt täysin. Viimeisen naulan arkkuun iski uusin B&J maku, aiheeseen erittäin osuvasti nimetty Chip Happens. Voi törkeys, miten koukuttavaa!

Ja lopullinen ratkaisuehdotus on…

Arvatenkin sain tästä inspiraation, siispä uusin tuotos piirakkakokeilujen saralla on suklaaperunapiiras. Siinä suolainen perunapohja kohtaa kermaisen pehmeän tummasuklaatäytteen, ja koko komeus on koristeltu valko- ja maitosuklaarouheella sekä perusmallin perunalastuilla. Suolaisen ja makean liitto toimii edelleen, vakaan luotettava yhdistelmä.

Mitäpä tähän muuta kommentoimaan? Toivoisinko meille kaikille erittäin onnistunutta kaamosmasennuksesta pois rämpimistä, reipasta matkaa kohti harmautta ja sen yli? Pyh. Puhukoon sen sijaan piirakka puolestaan ja laukaiskoon se vatsan kautta aivokeskuksessa sijaitsevan hyvänolontunteen. Tästäkin marraskuusta selvitään.

Julkaistu

Kaikkea sitä pitääkin…

Kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran, paitsi tietenkin niitä asioita mitä ei pidä kokeilla. Tällä kertaa testasin kansanparannuskeinoista erästä tunnetuinta ja vanhinta, eli kuppausta. On tullut tuota fyysistä ja henkistä kuonaa kasattua itseensä sen verran pitkään, että lopulta tuli aika poistaa ylimääräiset muhjut kropasta. Toki olin myös utelias kokemaan tuon metodin ihan itse kuultuani koko lapsuuteni ajan kauhutarinoita kyseisestä operaatiosta.

Etukäteen scouttasin toimituksen teknisen puolen kuin paraskin csi-tutkija, sekä valitsin kokeneen kupparin puskaradion suosittelujen avulla. En kuitenkaan ollut mitenkään varautunut siihen tunnemyrskyyn, jonka kokemus aiheutti. Keho oli tietenkin shokissa, koska kunnioitettavat 24 kuppia irrottivat pahimmat paskat (anteeksi kielenkäyttö!). Mutta se henkinen puoli… Siitä on aikaa, kun olen viimeksi tuntenut itseni niin pieneksi ja haavoittuvaksi. Jotain kauan kadonnutta nousi pintaan, mutta en oikein osaa sanoittaa, mitä se oli. Pähkäilen sitä vieläkin.

On mahdollista, että kyseessä oli vain adrenaliinin ja endorfiinin yhteiscocktail, joka on ehkä rationaalisin vaihtoehto. Olihan se surrealistinen, radikaali ja kajoava toimenpide, jonka jäljiltä olo oli ruhjottu. Enkä valehtele, kyllä se sattui. Etenkin seuraava vuorokausi oli yhtä helvettiä. Noin viikon jälkeen lähes kaikki jäljet olivat kuitenkin jo haalistuneet, ainoastaan takapotkissa tuntui pientä kiristelyä. Selluliittialue kun paranee hitaammin. Entäpä sitten se henkinen puoli? En tiedä. Aika näyttää. Sen kuitenkin tiedän, etten aio haudata ”sitä jotakin” takaisin syvyyksiinsä, vaan yritän saada siitä kiinni – ei väkisin, vaan omalla painollaan.

Ja mitäs muuta tuli kokeiltua…

Kun nyt kerran kokeillaan uusia juttuja, niin ekaa kertaa testasin myös valmistaa itse voitaikinaa. Aiemmin olen mennyt helpointa reittiä pakastealtaan kautta. Lukuisten puff pastry-tutoriaalien kautta vakuutuin, ettei ole iso homma pyöräyttää sitä itsekään. Ainakaan jos ei väännä vaikeimman kautta. Enkä vääntänyt. Täytteeksi onnistuin saamaan hirvijauhelihaa. Koska se on niin vähärasvaista, lisäsin pekonia (yllatuus) mehevyyttä tuomaan. Lisäsin vielä sipulia sekä mausteeksi rosmariinia ja savupaprikajauhetta. Ai että. Ei voi tätä piirakkaa ainakaan syyttää kevyeksi!

Melkein kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran, kenties toisenkin?
Voitaikinan valmistusta – ehdottomasti. Helppoa, joskin aikaa vievää, lopputuloksena esimerkiksi herkullinen Hirvipiirakka. <- tsekkaa resepti, Great Success!
Kuppausta – joo. Mutta vain täsmennetysti paikkoihin, jotka ovat todella sen tarpeessa. Ja aikaisintaan puolen vuoden päästä, niin ehtii aika kullata edellisen session muistot…

Julkaistu

Huonosti käyttäytyvät henkilöt

Koskee ihan kaikkia, etenkin itseäni. Mikä siinä maksaa, ettei osata käyttäytyä asiallisesti? Lapset ovat asia erikseen, kehittyville aivoille kiukuttelut sun muut sallittakoon. Mutta aikuiset ihmiset. Mikä kumma se saa meidät käsittämään asioita (tahallaan) väärin, tekemään banaanikärpäsistä alkuhärkiä ja kiskomaan herneitä nenään pussitolkulla? Johtuuko se nykyajan paineista, vai ollaanko vieraannuttu toisistamme täysin? Auttaisiko jos edes hetkeksi pomppaisimme omista bokseistamme ulos uuteen ajatusmaailmaan ja yrittäisimme aidosti ymmärtää toistemme näkemyksiä, kokemuksia ja jos nyt hurjiksi heittäydytään, myös tunteita?

Ei minulla ole tarjota patenttiratkaisuja. Ei kai se auta kuin tutustua ensin itseensä ja sitä kautta lähteä miettimään omaa käytöstään ja ajatusmallejaan. Jospa sitten osaisi paremmin hillitä itseään, kun tilanne alkaa lähteä lapasesta. Ja valita taistelunsa, sillä ei kai kenenkään energiat riitä jokaista tuulimyllyä vastaan kapinoimiseen? Omat kuohahdukseni liittyvät yleensä erittäin poikkeavien arvomaailmojen ristiriitoihin, ja etenkin jos mennään perustavanlaatuisiin periaatekysymyksiin. Niistä on vaikea tinkiä.

No, se siitä pohdiskelusta, ja itse asiaan! Onni on oma luumupuu, varsinkin jos se tekee satoa. Minulla niitä on kaksi, ja tänä vuonna se surkeampi niistä teki kitkeriä ja pieniä luumuja. Tottahan niistä nyt piirakka piti väsätä. Koska olivat ärhäkämpiä kuin raa’at karpalot, päätin taltuttaa ne kermalla, joten lopputuloksena kermainen luumupiirakka.

Muuten hyvä, paitsi että se kitkeryys jäi edelleen kummittelemaan, joten vinkkinä; jos jokin on erittäin kitkerää, ei se muuksi muutu. Eli älkää pilatko piirakkaanne yhteistyökyvyttömillä luumuilla, koska tämän reseptin pohja sekä täyte toimivat erittäin hyvin myös ilman niitä! Kiinnostaisi myös kokeilla, millainen tästä tulisi vaihtamalla luumut esimerkiksi kirsikoihin. Jos joku innostuu testaamaan, niin kuulisin lopputuleman erittäin mielelläni!

Julkaistu

Mikäs se tämä on?

Tervetuloa viihtymään piirakoiden ja hajatelmien pariin! Reseptejä näpytellään ja ajatuksia kasataan ehjiksi lauseiksi rajallisen vapaa-ajan puitteissa.

Piirakkapäivä-sivusto sai alkunsa kaipuusta nuoruuden piirakkapäiviin; kun mummon ja mutsin kanssa väännettiin hervottomat kasat karjalanpiirakoita kerran tai pari kuussa. Näihin sessioihin liittyi olennaisena osana maailmanparantaminen (aka joutavien lätiseminen). Ne olivat hienoja aikoja. Aidot asiat ovat niitä parhaita.

Karjalanpiirakoille kaikki kunnia, mutta välillä on hyvä leipoa muutakin. Siksi tässä blogissa leivotaan suolaista ja makeaa piirakkaa, arkisista peruspiirakoista uusiin variantteihin. Joskus voi olla, että tuotekehittely kaipaa hiomista, joten palaute on aina tervetullutta!

Ja miksi sitten piirakka? Koska se on eräs ihmiskunnan parhaimmista innovaatioista, mitä tulee ruokaan. Ne sopivat lähestulkoon tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja lisäksi niitä on nopea leipoa (ellei ala hifistelemään). Kukapa ei muka tykkäisi piirakasta?

Tästä linkistä pääsee resepteihin.