Tätä aihetta olen sivunnut jo aiemminkin, jostain kumman syystä se tuntuu pomppaavan esille aina syksyisin. Liittynee lomien loputtua lisääntyviin ihmiskontakteihin. Mutta joo, ihan sillä vaan, kaverin puolesta kyselen, että mikä on, kun ei osata puhua asioista? Miksi kommunikointi on kateissa? Nyt muuten tulee tuutin täydeltä poukkoilevaa sanasoosia, pitäkääs henkseleistänne kiinni! (Mikäli putoatte kyydistä, pompatkaa suoraan reseptiosioon. Värikästä herkkua tiedossa!)
Kommunikointi on taitolaji, jonka soisi onnistuvan ihmisten välillä. Kun useimmille meistä kerran on annettu synnynlahjana kyky oppia puhumaan, niin miksei sitä taitoa käytetä? Padotaan vaan kaikki sisuksiin, kunnes on niin täynnä katkeruuksia, pahaa oloa ja umpimielisyyttä, ettei sitä omaa aitoa olemustaan enää edes tunnista. Ja sitten myrkytellään puolihuolimattomasti, tarkoituksella, myös muiden mieliä. Kun mulla on paha olla, niin kyllä nyt muillakin on oltava.
Pelkkä puhe ei tietenkään ole kuin yksi osa kommunikointia, toki hyvin oleellinen taito sinänsä. Mutta tämän kategorian sukkela ja sujuva osaaminen riittää maksimissaan kandin papereihin, sillä todellinen kommunikaatio lymyilee jossain aivan muualla.
Kun tähän lisätään kulttuurilliset ominaispiirteet (tarkoittaen esimerkiksi, onko kohteliaisuus sitä, ettei sanota suoraan vaan mielellään kaarrellen asian ympärillä, joskus jopa täysin puskittuneella pientareella) ja kehonkielestä tulkittavat mielenliikkeet ja olotilat, suoriudutaan jo lähemmäs kommunikaation maisterin arvosanaa.
Sitten päästäänkin rivien välistä lukemiseen. Hanskatessa tällaisen taidon, ollaan erittäin vahvoilla kommunikoinnin kultamitalista kisatessa, ettei voi kuin ihastella. Tohtorin lakkia voi jo sovitella päähänsä. Voisi suorastaan olla hieman kateellinen (jos sellaista pienisieluisuutta harrastaisi) heille, ketkä ymmärtävät jopa keskustelukumppaninsa silmämunan liikkeestä, mitä hän kommentoinnillaan oikeasti tarkoitti.
Miten sitten päästään itseoikeutetuksi ammattilaiseksi, professuurin arvoiseksi, kommunikaation saralla? Yksinkertaista, mutta välillä niin perhanan vaikeaa; Kuuntelemalla. Aidosti, ilman ennakkoluuloja, syrjäyttämällä oma kaikkitietäväinen ego. Havainnoimalla, ja tiedostamalla taustalla piileviä syitä, miksi toinen sanoo toista mutta tarkoittaa ihan jotain muuta. Pitämällä kiinni omista arvoistaan, samalla kunnioittamalla toisen katsomusta. Oivaltamalla riskejä, joita väärinymmärrykset voivat aiheuttaa, ja miettimällä, kuinka ne voisi torjua. Punnitsemalla tarkoin mitä sanoa, milloin ja missä tilanteessa.
Laitetaan nyt kuitenkin käsi sydämelle. Kuinka moni oikeasti pystyy käymään läpi koko koulutusprosessin? Tunnustan, etten minä ainakaan. Yritän kyllä, mutta inhimilliset ominaisuudet. Jokainen reputtaa joskus. Mutta ei se mitään. Jatketaan harjoittelua.
Rakkaus, rauha ja kommunikointi piirakan välityksellä
Kirjavaa oli hajatelmointi tällä kertaa, siispä piirakka sitä myöten! Upean värikäs Coca de trampo on välimeren maitten raikas tuulahdus. Kutsuisin sitä eräänlaiseksi nakupizzan ja ranskalaisen galetten rakkauslapseksi. Variaatioita tästä herkusta liikkuu yhtä monta kuin tekijöitänsä. Ei siis kannata olettaa tällä reseptillä saavansa juuri sitä ”mitä söin silloin vuonna -05 Mallorcan pikkukylän rantakahvilassa kevyen punaviinin kera”. (Oli muuten hyvää!)
Tähän tulkintaan laitoin kolmea eriväristä paprikaa, sipulia ja valkosipulia. Pohjataikina sai makua täysjyväjauhoista. Niin yksinkertaista, niin hyvää. Resepti löytyy täältä ja sopiva punkku Alkosta (maistuu kyllä ilmankin).