Laput silmillä

laput silmillä ja vegegalette

Eiköhän meistä jokainen tähän syntiin sortune jossain vaiheessa elämäänsä, laput silmillä kulkeminen lienee enemmän sääntö kuin poikkeus. Niitä lappuja kun tulee soviteltua silmilleen mitä erilaisimmissa tilanteissa. Peiliinkatsominen on paikallaan, mikäli näin pääsee käymään.

Omat elämäntavat ovat ehkä se helpoin kompastukivi silmälaputetun tien varrella. Klassikkojen klassikko: ”On se kumma kun paino ei vaan putoa, vaikka miten syön terveellisesti ja liikun joka päivä!” (Samalla rojahtaa sohvalle selailemaan somea tai liimaa kaukosäätimen käteensä toisen käden hivuttautuessa megaluokan sipsi- tai karkkipussia kohti.)

Hyvin usein sujahtavat läpyskät silmille, kun katsellaan oman lähimmän lähipiirin tekosia. Käsi pystyyn, kuinka moni vanhempi ei olisi ensitöikseen noussut takajaloilleen puolustusasentoon vaikkapa kuultuaan oman kullannuppunsa ei-niin-fiksuista touhuiluista? Niinpä. Täysin luonnollinen reaktio. Mutta kun sillä kolikolla on AINA se kääntöpuolikin, ja versioita tapahtumien kulusta löytyy yleensä monia. Missä se totuus sitten majaileekaan, puolitiessä tai kauempana viistossa, hyvä olisi ottaa ne laput silmiltä ja katsoa asioita muistakin vinkkeleistä.

Itseriittoisuus nostaa myöskin päätään varsin nopeasti otollisten olosuhteiden niin salliessa. Ylemmyydentunnossaan on helppo lipsahtaa arvostelemaan muita. Vaikka miten saarnaisi kanssakulkijoille suvaitsevaisuudesta ja muusta mukavasta, tuleekin itse toimineeksi omia opastuksiaan vasten. Tuomitseminen ei tunnu kivalta, varsinkaan jos moraalituomarina toimii henkilö, jonka on mieltänyt ystäväkseeen. Tähän varmaan sopisi oikein hyvin vanhaakin vanhempi, virttynyt sanonta ”pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin”.

Joten, eiköhän meillä kaikilla ole aihetta ottaa laput pois silmiltä ja kuvastin kauniiseen kätöseen, silloin kun tilanne sitä vaatii. Koska harva meistä yltää ihmiskunnan hyveellisimpiin ihanteisiin. Ja se on hyvä tunnustaa itsellekin.

Laput silmillä piirakan suhteen? Ehkä, jos piirakka on naamioitunut oikein taidokkaasti

Ja tämä piirakka sen todellakin tekee; koitappa erottaa, onko kyseessä vegegalette vai maitotuotteita sisältävä galette! Veikkaan että tiukkaa tekee vannoutuneimmillakin sekasyöjillä. eikä sillä ole edes mitään väliä sinänsä, sillä piirakka on aina piirakka, ja herkullinen piirakka on herkullinen piirakka.

Tämän vegegaleten paras osuus on, niin kuin aina, itse leivonnan tuomassa riemussa. Kun ei tarvitse pingottaa että meneekö ne reunat nyt sentilleen suoraan, se poistaa suorituspaineista leijonanosan. Galeten kanssa saa luvan kanssa olla ronski! Tsekkaa resepti täältä, et tule pettymään.

Perhanan pellet

omenagalette

Nuo naamioidensa takaa pistävillä silmillään tuijottelevat hahmot. Naurettavien mukahymyjen vääntäjät. Toisten kustannuksella naureskelevat törpöt. Pellet. Niitä joko vihaa tai rakastaa, harva osaa suhtautua neutraalisti. Mistä tässä pelleilyssä on siis kyse? Huonosta huumorintajusta, vaiko sittenkin huumorintajuttomuudesta? Riippuu täysin kenen leirissä seisot; pellejen vai sivustakatsojan.

Perinteiset pellet, eli klovnit, ovat kuuluneet sallittujen ilveilijöiden heimoon jo ammoisista ajoista saakka. Silloin ne olivat vielä aidosti naurettavia. Ehkä johtuen siitä, ettei heitä oltu vielä maalattu niin perhanan pelottaviksi. Mutta siitä lähtien, kun joku sai älynvälähdyksen pistää aikuisille ihmisille viiden sentin kerroksen mitä oudoimman väristä maalia pärstään, ei paluuta viattomaan ilveilyyn ole ollut. Jopa ne viattomimmat pellet on leimattu ikiajoiksi, kiitos hörhöjen jotka pelottelevat kanssakulkijoitaan lokakuun paikkeilla. Perhanan pellet.

Onneksi löytyy niitä sympaattisiakin Pellejä. He eivät tosin ole millään tavoin kytköksissä edellä kuvattuun pelleilyyn. Tarkoitan siis heitä, keitä on synnyinlahjana siunattu Pelle -nimellä. Jännä juttu, mutta en kyllä tunne ketään Pelleä henkilökohtaisesti. Nimellä lienee sen verran ontto kaiku jo valmiiksi, ettei kukaan tahdo sillä jälkikasvuaan rasittaa. Mutta pari fiktiivistä hahmoa tulee mieleen:

Pelle Peloton – tuo uupumaton ideanikkari! Keksii yhtä sun toista välkkyäkin välkympää. Veikkaan että jopa McGyver olisi kateellinen. Kumpi muuten tuli ensin; McGyver vai Pelle Peloton? Kumpi apinoi kumpaa? (Vastaus: Pelle Peloton näki päivänvalon vuonna 1952, McGyver oli kasarin tuotos.)

Pelle Svanslöst, suomeksi Pekka Töpöhäntä. Hännätön, harmiton kisuli. Jopa niin harmiton, ettei hahmosta ole muuta muistikuvaa kuin mustavalkoinen väritys ja hatunreuhka. Oliko myös rusetti kaulassa? No, oli miten oli, mieleenpainuvampia hahmoja kyseisessä kirja- ja tv-sarjassa olivat Monni, Pilli ja Pulla.

Pellejä siis löytyy moneen lähtöön. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä pelleheimona mainittakoon Politiikan Pellet. Huhhuh, näihin tulee kiintiö täyteen alta aikayksikön. Yritäpä tosissasi seurata eduskunnan kyselytuntia. Ei onnistu ilman tahattomia naurunturskahduksia, myötähäpeää tai pöyristystä. Meno on kuin pahimmassa sirkuksessa. Näin sitä tätäkin maata johdetaan, pellejen voimalla. Ja ketkäs ne pellet sinne Arkadianmäelle valitsikaan? Peiliin katsomisen paikka, joka pellellä.

Pellet ja piirakka. Tässä ei sitten ole mitään pelleilyä takana!

Tämän piirakan kanssa ei tarvitse pelleillä pätkääkään, leivonta käy kätevästi ja nopeasti! Ja lopputuloksena makoisa galette, jossa maistuvat syksyn sato, eli omenat, ja ihanan rouskuva maapähkinävoi (johon olen jostain syystä kuluneen vuoden aikana kasvattanut melkoisen addiktion).

Rouhean ranskalaisen twistattu resepti löytyy täältä. Pellejä onneksi ei.