Yhtä kaamosmasennuksesta pois rämpimistä. Pimeys on asia erikseen, sinne saa valoa vaikka väkisin. Henkilökohtaisesti koen haastavampana jatkuvan harmauden, joka ajoittain tuntuu jatkuvan ikuisuuteen. Päivästä toiseen, viikoista kuukausiin… Hermothan siinä menee, ellei satu olemaan talviunestaan nauttiva nisäkäs.
Koska en harmikseni talviunesta saa nautiskella kuin 7,5 tunnin keskiarvopätkissä, otin käyttöön kirkasvalolampun. Sillä kun täräyttää silmämunien kautta aivoihin päivittäisen annoksen valoenergiaa, niin jopas piristää. Itse asiassa hankin kyseisen härpäkkeen jo muutama vuosi sitten, mutta jostain kumman syystä se kuuluu siihen laitekategoriaan, jonka jäsenet tuppaavat oudosti katoavat komeron perukoille arkistojen kätköihin.
Kofeiini olisi myös perusvarma vaihtoehto harmauden selättämiseen. Henkilökohtaisesti se ei kuitenkaan kahvin muodossa nautittuna ole enää vaihtoehtohoitojen listalla nro 1 (tai toimeenpanokelpoinen valinta ollenkaan). Vuosien liikakäytön aiheuttamien vatsavaurioiden vuoksi jouduin sanomaan hyvästit kahville kaksi vuotta, kahdeksan kuukautta ja kuusi päivää sitten. Ei sillä että laskisin. Tai että näkisin säännöllisesti märkiä unia siitä, miltä tuntuu nostaa se aamun ensimmäinen, höyryävä kupillinen tummapaahtoista, aromikasta mokkaa huulille, tuntea kofeiinin virtaavan suonissa herättäen koko maallisen olemuksen eloon. Huokaus.
Tämähän me myös tiedetään; ei kun ulos vaan ja raittiiseen ulkoilmaan! Siellä se mieli piristyy, kun hämärässä hiippaillaan räkä poskella räntää vasten tarpoen. On vaan meillä mukavaa, kyllä elämä nyt hymyilee. Jaksaa jaksaa, sanoi Heimo Vesan anoppi kun Heimoa ruoskalla kannusti! (Jos Heimo tai hänen armas anoppinsa ovat tuntemattomia suuruuksia, niin tutustu toki Fingerporin ihmeelliseen maailmaan vaikka elokuvan muodossa…)
Ehkä huonoin vaihtoehto on turvautua sokerin aiheuttamiin hetkellisiin hiilarinostoihin. Ja kuitenkin olen tähän metodiin sortunut viimeaikoina aivan liikaa. Itsehillintä on pettänyt täysin. Viimeisen naulan arkkuun iski uusin B&J maku, aiheeseen erittäin osuvasti nimetty Chip Happens. Voi törkeys, miten koukuttavaa!
Ja lopullinen ratkaisuehdotus on…
Arvatenkin sain tästä inspiraation, siispä uusin tuotos piirakkakokeilujen saralla on suklaaperunapiiras. Siinä suolainen perunapohja kohtaa kermaisen pehmeän tummasuklaatäytteen, ja koko komeus on koristeltu valko- ja maitosuklaarouheella sekä perusmallin perunalastuilla. Suolaisen ja makean liitto toimii edelleen, vakaan luotettava yhdistelmä.
Mitäpä tähän muuta kommentoimaan? Toivoisinko meille kaikille erittäin onnistunutta kaamosmasennuksesta pois rämpimistä, reipasta matkaa kohti harmautta ja sen yli? Pyh. Puhukoon sen sijaan piirakka puolestaan ja laukaiskoon se vatsan kautta aivokeskuksessa sijaitsevan hyvänolontunteen. Tästäkin marraskuusta selvitään.
