Kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran, paitsi tietenkin niitä asioita mitä ei pidä kokeilla. Tällä kertaa testasin kansanparannuskeinoista erästä tunnetuinta ja vanhinta, eli kuppausta. On tullut tuota fyysistä ja henkistä kuonaa kasattua itseensä sen verran pitkään, että lopulta tuli aika poistaa ylimääräiset muhjut kropasta. Toki olin myös utelias kokemaan tuon metodin ihan itse kuultuani koko lapsuuteni ajan kauhutarinoita kyseisestä operaatiosta.
Etukäteen scouttasin toimituksen teknisen puolen kuin paraskin csi-tutkija, sekä valitsin kokeneen kupparin puskaradion suosittelujen avulla. En kuitenkaan ollut mitenkään varautunut siihen tunnemyrskyyn, jonka kokemus aiheutti. Keho oli tietenkin shokissa, koska kunnioitettavat 24 kuppia irrottivat pahimmat paskat (anteeksi kielenkäyttö!). Mutta se henkinen puoli… Siitä on aikaa, kun olen viimeksi tuntenut itseni niin pieneksi ja haavoittuvaksi. Jotain kauan kadonnutta nousi pintaan, mutta en oikein osaa sanoittaa, mitä se oli. Pähkäilen sitä vieläkin.
On mahdollista, että kyseessä oli vain adrenaliinin ja endorfiinin yhteiscocktail, joka on ehkä rationaalisin vaihtoehto. Olihan se surrealistinen, radikaali ja kajoava toimenpide, jonka jäljiltä olo oli ruhjottu. Enkä valehtele, kyllä se sattui. Etenkin seuraava vuorokausi oli yhtä helvettiä. Noin viikon jälkeen lähes kaikki jäljet olivat kuitenkin jo haalistuneet, ainoastaan takapotkissa tuntui pientä kiristelyä. Selluliittialue kun paranee hitaammin. Entäpä sitten se henkinen puoli? En tiedä. Aika näyttää. Sen kuitenkin tiedän, etten aio haudata ”sitä jotakin” takaisin syvyyksiinsä, vaan yritän saada siitä kiinni – ei väkisin, vaan omalla painollaan.
Ja mitäs muuta tuli kokeiltua…
Kun nyt kerran kokeillaan uusia juttuja, niin ekaa kertaa testasin myös valmistaa itse voitaikinaa. Aiemmin olen mennyt helpointa reittiä pakastealtaan kautta. Lukuisten puff pastry-tutoriaalien kautta vakuutuin, ettei ole iso homma pyöräyttää sitä itsekään. Ainakaan jos ei väännä vaikeimman kautta. Enkä vääntänyt. Täytteeksi onnistuin saamaan hirvijauhelihaa. Koska se on niin vähärasvaista, lisäsin pekonia (yllatuus) mehevyyttä tuomaan. Lisäsin vielä sipulia sekä mausteeksi rosmariinia ja savupaprikajauhetta. Ai että. Ei voi tätä piirakkaa ainakaan syyttää kevyeksi!
Melkein kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran, kenties toisenkin?
Voitaikinan valmistusta – ehdottomasti. Helppoa, joskin aikaa vievää, lopputuloksena esimerkiksi herkullinen Hirvipiirakka. <- tsekkaa resepti, Great Success!
Kuppausta – joo. Mutta vain täsmennetysti paikkoihin, jotka ovat todella sen tarpeessa. Ja aikaisintaan puolen vuoden päästä, niin ehtii aika kullata edellisen session muistot…