Eteen tulee väistämättä joskus hyvinkin epämukavia tilanteita, joista on vaan selvittävä. Selviytymisstrategioita on useita, jokainen valitsee itselleen parhaiten toimivan – tai toimimattoman. Riippuu tietenkin täysin kenen kantilta lopputulosta tarkastelee. Menetkö siis pää edellä puskaan vai tulta päin?
Eräs taktiikka on painaa strutsien lailla päänsä hiekkaan (tai muuhun sopivaan paikkaan, arvannette mitä tarkoitan). Toimiiko? Ehkä hetkellisesti, strutsin kannalta. Muilla asiaan liittyvillä osapuolilla hermonystyröistä nousee jo varteenotettava käry. Vaikka asian kieltäisi ja sen kohtaamisen ulkoistaisi itseltään, ei se katoa. Se tulee myöhemmin esiin entistä pahempana (lumipalloefekti), jolloin koko strutsi uppoaa hiekkaan. Peli loppui. Ei jatkoon. Tähän kohtaan on huomautettava, ettei se oikea strutsi laita päätään hiekkaan vaaran uhatessa! Muuten se tulisi syödyksi. Kyseessä on vain urbaanilegenda, TK:kin sen kertoo.
Miten olisi delegointi? Toimii jossain määrin. Täysin tapauskohtaista, mutta joskus jopa suotavaa. Miksi hakata päätä seinään, jos joku muu tekee sen puolestasi? Paitsi että sekin voi laukaista banaanipotkun omaan otsaan. Eikä näin tule opittua tekemään mitään itse. Ja jos olet itse kuitenkin vastuussa ja metsään pärähti, on turha vierittää syytä muiden niskoille. Harkitsisin vakavasti tätäkin keinoa.
Ja mitäs muita niitä vielä olikaan…
Harvinaisempi taktiikka on kangistuminen eli totaalilamaus. Epämukavuusalue saa kaiken aivotoiminnan pysähtymään. Et osaa edes olla strutsi. Tämä taitaa kuitenkin olla enemmän tahdosta riippumaton ilmiö, joten minkäs teet. Shit happens. Muista pyyhkiä.
Minä sanoisin, että ei muuta kuin tulta päin, vaikka perskarvat palaisivat! Kohdataan epämukavuudet, olivat ne miten vastenmielisiä tahansa. Ei niitä voi pakoilla loputtomiinkaan, joten parempi hoitaa alta pois, niin voi sitten jatkaa elämää. Aiheuttaa vähintään hetkellistä tuskaa, mutta sitten se on ohi. Voittaja!
Omia taktiikoitaan voi jokainen testailla ihan arkipäiväisissä toimissa. Miten käyttäydyt esimerkiksi silloin, kun huomaat kollegallasi tai etäisemmällä tutullasi lounassalaatin jämät hampaiden välissä? Kerrotko siitä hänelle, ignooraatko vai naureskeletko sisäisesti tilanteelle? Oma empiirinen tutkimukseni tuotti tuloksen, että harva siitä tulee sanomaan. Saat ihan rauhassa kuljeksia kaalinkerä etuhampaittesi välissä, ennen kuin satut vilkaisemaan peiliin.
Tällä kertaa tällainen tulinen luomus reseptien saralla
Kun nyt tulesta tuli puhe, niin lieskat löivät myös tätä piirakkaa tehdessä. Koska on kylmää ja mälsää, teki mieli tulisempaa ruokaa. Tulta päin siis tässäkin, chiliä ja eksoottisia mausteita kehiin! Lopputulemana intialaisia vaikutteita saanut samosapiiras. Sen verran hannasin chilin käytössä, että tätä pystyy syömään ilman korvien välistä nousevaa savua.
Itse en ole Intiassa koskaan edes käynyt. Enkä ole menossakaan, syystä että boikotti johtuen ihmisoikeustilanteesta, naisten asemasta maassa, jne. Maan ruokakulttuuri on kuitenkin äärimmäisen kiinnostava, ja siihen tutustelin muun muassa aiemmassa blogikirjoituksessa mainitsemani Keith Floydin ohjelmien välityksellä vuonna kirves ja vasara.
Rakastan kyseisessä kulinaarikulttuurissa sitä, miten kasviksia käytetään runsaasti ja mausteita taidokkaasti yhdistellen. Autenttinen elämys on kuitenkin vielä kokematta aidosti intialaisessa ruokalaitoksessa. Tähän mennessä vastaan on vain tullut ei-niin-onnistuneita safkailuja. Sitä odotellessa!