Koska valtaosa päivän aivotoiminnasta meinaa välillä väkisinkin kallistua ongelmanratkaisuun ja enemmän tai vähemmän joutavien negatiivioiden ajatteluun, on tullut viime aikoina kiinnitettyä tietoisesti huomiota siihen, mikä elämässä on hyvää. Niitä pieniä hyviä hetkiä kun mahtuu päivään yllättävän paljon. Ja nimenomaan minikoon kivoja juttuja ihan tavallisessa arjessa, ei siis mitään lottovoittoja tai Nobel-tasoisia innovaatioita. Listasin tähän muutaman hohdokkaan pikkukivan (en läheskään kaikkia), mitä erään tavallistakin tavallisemman peruspäivän mittaan bongailin:
Herääminen. On siis selvitty hengissä tänne saakka, hienoa! Uusi päivä, uusi mahdollisuus toteuttaa itseään, korjata vääryyksiä, valloittaa maailma… tai ihan vaan elää. Tähän vielä ekstrakiva juttu, jos satut heräämään jonkun itsellesi tärkeän vierestä. Olipa kyseessä sitten kaksi- tai nelijalkainen tai vaikka pehmopupu.
Se Ensimmäinen Kuppi Kuumaa. Makunsa mukaan megamukillinen Juhla Mokkaa tai vihreää teetä, miten vaan, on ensimmäisen hörpyn jälkeen olo kuin voittajalla. Kaikki on mahdollista, eikä mikään ahdista. Lämpöisen kupillisen kestoisessa kuplassa on hyvä olla, edes se pienen pieni hetki.
Astuminen raikkaaseen ulkoilmaan. Keuhkorakkulat täyteen kun vetäisee vanhaa kunnon H2O:ta, niin ai että! Aina se sisäilman voittaa. Ainakin suurimmassa osassa Suomea, mistään maailman metropoleistakaan en menisi vannomaan.
Olotilaa helpottavat, suhteellisen automatisoidut ruumiin toiminnot. Kuten aivastaminen, niistäminen, ja ylipäänsä eri aukoista tulevat ylijäämäjätökset, joista mainio elimistömme osaa hankkiutua eroon. Jokainen tietää sen helpotuksen tunteen.
Sähkösäädettävä työpöytä! Jos tällaiseen (toimisto)elämää helpottavaan laitteeseen pääsee käsiksi, ei siitä ole paluuta. Plussaa muistipaikoista. Ja ehdottomasti siitä, ettei päivän näpyttelyn jälkeen ole kroppa kuin kilpikonnalla.
Ravitsemukselliset hetket. Kyllä vaan ruokailut ovat ihmiselon parasta antia. Eikä kaikille sitäkään luksusta ole suotu, muttei ehkä kannata liikaa ylianalysoida, muuten tuo etuoikeutettu huippuhetki muuttuu syyllisyyden katkeroittamaksi pakkopullaksi. Paitsi ettei kaikki saa sitä pullaakaan ikinä maistella. No niin. Pilalla.
Aidot kohtaamiset. Näitä tulee silloin tällöin vastaan, muttei ehkä joka päivä. Kun joku on kanssasi yhtä aikaa juuri siinä hetkessä, yhteisymmärryksessä ja aidosti läsnä, on siinä jollain tasolla jotain Mariaanien hautaakin syvempää.
Nukahtaminen. Levollisuuden laskeutuessa pyyhitään koko päivän saldo pois. Ei väliä, onko jäänyt plussalle tai miinukselle – kohta siitä ei muista mitään. Tiedottomuus on silloin tällöin siunaus.
Pieniä hyviä hetkiä piirakoiden parissa – kurpitsapiirakkaa!
On ne nämä leivontatuokiot kivoja. Keskittyminen on täydellinen, kun upottaa kädet taikinaan, seuraa ohjeita ja tekee vain sen, mitä tarvitsee. Kuten tämän kurpitsapiirakan valmistuksessa; kaikkein kätevintä on, että koko prosessin voi jakaa usealle päivälle. Joten pieniä hyviä hetkiä koituu yhden piirakan osalle kiitettävästi.
Syksyn satoa sain eräältä ihanalta ihmiseltä kurpitsan muodossa. Hieman on ollut heikohkoa kyseisen köynnöskasvin hedelmien hyödyntäminen, mutta aina niistä voi legendaarisen piirakan pyöräyttää. Itse kurpitsahan on melko miedon makuista, siispä maustamisessa on makoisan piirakan salaisuus.
Lempeät ja lämmittävät makuaineet, kaneli, neilikka, muskottipähkinä ja inkivääri, asettuvat yhdessä piirakkaan kuin vanhat ystävät. Tätä piirakkaa nautiskellessa saa itsekin tuntea lämpöä ja rakkautta. Makeutensa piirakka saa kondensoidusta kookosmaidosta (jonka voi toki korvata yhtä hyvin tavallisella kondensoidulla maidolla). Reseptiin pääsee tästä.