Vanheneminen vituttaa

vanheneminen vituttaa mutta tiramisupiirakka ei

Aiemmassa hajatelmasessiossa tuli pähkittyä seuran vanhentuneisuutta. Siihen liittyen seuraa jatkopohdinta otsikolla vanheneminen vituttaa. Koska sitähän se väistämättä tekee ennemmin tai myöhemmin. Ei tietenkään kaikilta osin, mutta vähintäänkin – stubbismin hengessä – kolmen pointin kautta todistaen:

  1. Kroppa vanhenee. Kone ei vaan toimi niin kuin ennen, suorituskyky laskee. Tähän alamäkeen luisumisen alkaa huomata viimeistään kolmannen kympin kiepsahtaessa mittariin, joskus aiemminkin. Jalka ei vaan nouse entiseen tahtiin, jäykistymistä tuntuu nivelissä ja siellä sun täällä, notkeus katoaa, palautuminen on heikkoa. Kaikenlaista kremppaa, kolotusta, kipuilua. Ja kärsimyksen vauhti vaan kiihtyy kymmenien lisääntyessä. Ja tämä vain yleisestä toiminnallisuudesta, sillä ulkonäöllisistä muutoksista on turha edes alkaa avautumaan.

  2. Muisti heikkenee. Ennen huippuveistäkin terävämmät aivosolut kankeilevat liisteriin joutuneen kärpäsen tavoin; ei etene vaikka kuinka rimpuilisi. Lagittaa kuin huono nettiyhteys keskellä korpimetsää. Eikä auta vaikka menisi paremmalle kuuluvuusalueelle. Vanha koira saattaa hyvinkin oppia uusia tapoja, mutta hitaasti. Raivostuttavan hitaasti. Hemmetin aivosolut, jotka rappeudutte.

  3. Muutkin vanhenevat. Etenkin omien rakkaiden ja läheisten vanhentuminen kolahtaa ja kovaa. Se on yleensä omaakin vanhenemista tuskallisempaa. Lopputuloskin on tiedossa, mutta sitä ei koskaan tiedä, milloin tuo pelätty hetki koittaa. Ja kun se koittaa, oma vanhentuminen konkretisoituu entisestään.

Toki vanheneminen tuo mukanaan hyviäkin asioita, sitä ei tietenkään kannata unohtaa. Joskus nyt vaan on niitä päiviä, että se vanheneminen vituttaa yli kaiken. Ja kun sen tunnustaa, niin siitä on hyvä päästä eteenpäin. Ehkä sitten seuraavana päivänä osaa taas huomata ja arvostaa niitä positiivisia seikkoja, jota vanheneminen tuo tullessaan. Tai ylipäänsä sitä, että on etuoikeutettu vanhenemaan. Että on vielä elossa tällä hetkellä.

Vanheneminen vituttaa, mutta tämä piirakka ei!

Jos jokin auttaa hetkeksi siirtämään sivuun vanhenemisen tuottaman eksistentiaalisen kriisinpoikasen, niin se on tämä tiramisupiirakka. Kun tätä uskomattoman herkullista, samettisen pehmeän täyteläisyyden kruunaamaan taivaallista tekelettä laittaa tuulen suojaan, ei voi ajatella mitään muuta. Niin hyvää se on.

Lisäksi, että piirakka on niiin hekumallinen, kestää se vanhenemisen arvokkaasti; voit huoletta leipoa tämän odottamaan paria-kolmea päivää ennen aiottua tarjoiluhetkeä. Maku vaan tekeytyy entistä intensiivisemmäksi ja uhkean kermaiseksi. Joten ei muuta kuin reseptiä kohti, täältä se löytyy!