Matkamuistoja

matkamuistoja & cookiemudcakepiirakka

On suurta luksusta, jos pystyy välillä käymään kotinurkkia kauempana. Edes silloin tällöin. Läheskään kaikki eivät pääse nauttimaan ajoittaisista maisemanvaihdoksista, joskus sentään tulee tuliaisia tuomisina. Matkamuistoja on monenlaisia, parhaimpia sellaiset, joista on oikeasti iloa tai hyötyä. Tai ne matkamuistot, jotka on päässyt itse luomaan.

Jos nyt mietitään perinteisiä matkamuistoja, eli kaiken maailman koriste-esineitä, kippoja, kuppeja, nippoja, nappoja, yms., niin liekö niistä oikeasti saajalleen muuksi kuin hyllyjen ja kaappien täytteeksi? Eri asia toki on, jos kyseinen tavara liittyy vaikkapa johonkin merkitykselliseen tapahtumaan, tai tuo mieleen jonkun tärkeän henkilön. Tai jos tuliainen on riittävän pienikokoinen, eikä vie tilaa (nyrkin sisään mahtuvat krääsät kun on helppo piilottaa. Tai vahingossa hävittää).

Syötävät matkamuistot ovat eräitä parhaimpia tuliaisia. Jos valitsee oikein, ei niistä ole pian jäljellä kuin kierrätettävät pakkausmateriaalit. Ja ehkä muutama lisäkilo syöjälleen, riippuen tuomisten kaloripitoisuudesta sekä määrästä. Vannoutuneet mahamatkailijat liputtavat tämmöisten paikallisia herkullisuuksia sisältävien matkamuistojen puolesta.

Kuvia tulee yleensä matkoilta räpsittyä muistoiksi, jopa melkoisia määriä näin kamerallisten älypuhelinten kulta-aikana. Ja mikäpä siinä, onhan se jälkeenpäin kiva verestellä matkamuistoja ruudun kautta. Mutta kuinka usein niitä enemmän tai vähemmän onnistuneita otoksia sitten tuleekaan katseltua? Kyllähän ne valitettavasti usein häipyvät pilveen, bittiavaruuden syövereihin. Oi niitä aikoja manuaalikameroiden kera. Jonnet ei varmaan muista, mutta tuolloin piti ensinnäkin hyvin tarkkaan miettiä, mitä kuvaa, ja toisekseen miten paljon kuvia räpsii. Filmi kun oli kallista, ja kuvien kehittäminen myös.

Näin keski-ikää lähestyvän ihmisen henkilökohtaisesta näkökulmasta katsottuna matkamuistot ovat kovin katoavaisia. Valitettavasti siksi, että muisti tahtoo jo tehdä tepposia. Vain tietyt, sielua sykähdyttävimmät hetket jäävät elämään pidemmäksi aikaa.

Oli miten oli, laatu korvaa määrän. Myös matkamuistojen osalta.

Matkamuistoja piirakkaleivonnan saralle?

Moni piirakkainspiraatio saa alkunsa matkustelun ansiosta. Uudet maut, värit, muodot ja muut aivoja kutkuttelevat asiat herättävät kokeilunhalua. Kuitenkin tällä kertaa tuollaisesta innovatiivisuuden puuskasta ei vielä päästä nauttimaan, sillä taannoisen Italian pyrähdyksen tuliaiset ovat vielä leipomatta.

Joten tällä kertaa nautiskellaan semmoista herkkuyhdistelmää, josta on vaikea kieltäytyä! Ja miksi pitäisikään, sillä rännän ja loskan keskellä tarpoessa on täysin ok välillä mennä lohtuherkkulaan. Tämänkertainen piirakkaresepti yhdistää keksitaikinan ja mutakakun, eikä lopputulos voi olla muuta kuin suussasulava. Cookie-mudcakepiirakan reseptiikkaan kannattaa ehdottomasti tutustua, löytyy täältä!

Suhmurointia

suhmurointia ja metukkapiirakka

Kenpä ei olisi kokenut jos jonkinlaista suhmurointia elämänsä varrella. Sitä kun tapahtuu väistämättä, haluttiin tai ei, suhmuroitsijan kohde ja rooli vain vaihtelee. Omissa hyppysissä onkin sitten se, miten asiaan suhtautuu. Otetaan tällä kertaa esimerkkikeissiksi helposti tunnistettava tapahtuma, eli työelämälähtöinen suhmurointi.

Monen organisaation seinälle on ripustettu hieno huoneentaulu arvoista, joita usein toistuen ovat muun muassa tasa-arvoisuus ja avoimuus. Totuus on kuitenkin yleensä toinen, varsinkin jos valta on tiukasti vain yhden henkilön näpeissä. Kukaan ei pysty olemaan täysin tasa-arvoinen, ja omalle tekemiselleen sokeutuu helposti. Huonoin tilanne näiden hienojen päämäärien saavuttamisen suhteen on silloin, jos kriittinen ajattelu tukahdutetaan siten, ettei valtasormuksen haltijan edes tarvitse tarkastella oman toimintansa manöövereitä. Milloinkaan.

Siinä vaiheessa, kun tasa-arvoinen päätöksenteko päättyy, koittaa giljotiini usein myös avoimuudelle. Voidaan jopa mennä niin pitkälle, että päätökset on siellä norsunluutornissa tehty jo hyvän aikaa valmiiksi, ja pelkkä lopputulos ilmoitetaan. Vailla valitusoikeutta, koska sehän ei tietenkään sovi, että tehtyjä päätöksiä purettaisiin, saati sitten että niistä keskusteltaisiin avoimesti. Koska näinhän olisi jo alunperinkin tehty, mikäli asiat olisivat aidosti avoimia. Joitain ylimalkaisia ja ympäripyöreitä koottuja sepostuksia kyllä tarjoillaan, jälkikäteen, mutta kelle ne sitten maistuvat, onkin toinen juttu.

He, ketkä tuntevat humpan juonen, osaavat sovittaa tekemisensä ja olemisensa diktatuuriin sopivaksi. Ja sellaiset henkilöt yleensä hyötyvät eniten suhmuroinnista. Voivatpa jopa jossain roolissa päästä siihen mukaankin. Ja nyt käsi sydämelle, joka iikka; mitkä ovat omat arvosi? Jos olet suhmuroija, ole siitä edes rehellinen, itsellesi ja muille. Turha on peitellä, sillä toiminta on erittäin läpinäkyvää, vaikka suhmuroijat yleensä toisin kuvittelevat. Suhmuroikaa rohkeasti vaan, se on siitä kärsiville ja aidosti avoimuutta ja tasa-arvoista kohtelua kannattaville paljon miellyttävämpää kuin ainainen p*skanjauhanta.

Mikään ei muutu, ikinä, ellei avoimuuden ja tasa-arvoisuuden puolesta taistella. Valitse siis taistelusi. Ja ole valmis kestämään valintasi seuraukset.

Suhmurointia piirakkaleivonnassa? Metukkapiirakka sen kertoo

No ei todellakaan, sillä täysin avoimesti ja totaalisen rehellisesti voin kertoa, että henkilökohtaisesti inhoan yli kaiken homejuustoa ja meetvurstia. Mutta joskus on uhrauduttava joukkueen puolesta, ja leivottava sitä mistä joku muu saattaa pitää yli kaiken.

Joten tällä kertaa leipomuskohteena on metukkapiirakka, joka sai kumppanikseen punasipulia sekä suuren määrän homejuustoa. Hyhhyh. Kaikkea sitä syödäänkin. Mutta lohdutukseksi voi kertoa, että kyseistä makuelämystä arvostaville tämä piirakka maistui erittäin hyvin. Siitä vaan reseptiä tutkimaan, löytyy täältä!

Yksinolon autuus

pistaasipiirakka kookospannacotta täyte yksinolon kera

Jos joskus pääsee nauttimaan yksinolon tuomasta ihanuudesta, siitä kannattaa nauttia oikein kunnolla. Etenkin, jos omassa seurassaan viihtyy, ja saa sosiaalisen kiintiönsä täytettyä nopeastikin. Tarkennuksena vielä tähän: yksinololla ei näiden hajatelmien yhteydessä tarkoiteta yksinäisyyttä, joka ei varmasti ole minkäänlaista autuutta kenellekään, kuka siitä ilman omaa tahtoaan kärsii.

Ehkä se on syvälle suomalaiseen mentaliteettiin sisäänrakennettu piirre, että rauhan ja hiljaisuuden kaipuu täyttyy ainoastaan omassa yksinolossa. On toki heitäkin, ketkä pystyvät sulkemaan ympäristön täysin ulkopuolelleensa. Ja heitä, jotka eivät minkäänlaista yksinoloa kaipaa. Mutta sanotaanko näin, että standardi keski-ikäiseen enemmistöön luokiteltava kansanosaamme edustava henkilö melko suurella todennäköisyydellä tarvitsee yksinoloannoksensa. Joko päivittäin, kuukausittain tai sitten muuna määriteltynä ajanjaksona. Kestokin vaihtelee, toisille riittää tunti-pari omaa hyvää seuraa, jotkut tarvitsevat parin viikon vaelluksen erämaassa. Tai sitten jotain siltä ja väliltä.

Yksinolon ehdotonta parhautta on se, ettei kukaan tuona hetkenä vaadi sinulta yhtään mitään. Et edes itse itseltäsi, jos oikein onnistuneesti yksinoloa toteutat. Kun käytössä on täysi hallintaoikeus omaan olemiseen, tunne on vähintäänkin huumaava. Ja tämä korostuu, jos mahdollisuudet täydelliseen yksinoloon ovat rajalliset. Silloin niitä hetkiä osaa arvostaa entistä enemmän, ja vaalia tuota kallisarvoista, ohimenevää olotilaa.

Joskus, yksinoloajan ollessa rajoitettua, voi tosin tulla valinnanvaikeus, miten sen timanttisen minä itse -ajan käyttäisi. Kun olisi niin kovin paljon kaikkia mahdollisuuksia miellyttävään oleskeluun. Silloin voi olla järkevintä kuunnella sisintään ja miettiä, mitä juuri tuolla hetkellä on eniten vailla. Onko se kuuman kupillisen nauttimista ikkunasta ulos tuijottaen, ajatusten lennättämistä, jotain hyvänolonkeskusta stimuloivaa tekemistä, vai ylipäätään uppoutumista johonkin, mikä kadottaa hetkellisesti kaiken muun murheen tieltään.

Joka tapauksessa, konstit on monet ja tyyli vapaa. Pääasia on, että yksinolosta pääsee edes joskus niin halutessaan nauttimaan.

Yksinolon ihanuus leipoessa piirakkaa? No mikä ettei!

Uppoutumista rakkaan harrastuksen parissa ei voi liikaa ylistää. Mikä parasta, lopputulos hyödyttää yleensä muitakin kanssaeläjiä, kun tekee riittävän suuren piirakan. Pääseepä sitten muutkin nauttimaan yksinolon aikaansaannoksista.

Tämänkertainen resepti vie aurinkoisiin tunnelmiin, sillä kyseessä on kookoksinen pistaasipiirakka! Pistaasin omaleimainen, mutta hillitty aromi liittyy ihanan kermaiseen kookospannacotta -täytteeseen. Puhumattakaan piirakan kauniista, hivenen kevättä lupailevasta vihertävästä väristä, joka tanssii luonnonvalkoisen vaniljatäpläisen meren rinnalla. Ai että, ei voi tästä paljoa piirakan leipominen paremmaksi muuttua. Suosittelen testaamaan, reseptiin pääsee täältä!

Laput silmillä

laput silmillä ja vegegalette

Eiköhän meistä jokainen tähän syntiin sortune jossain vaiheessa elämäänsä, laput silmillä kulkeminen lienee enemmän sääntö kuin poikkeus. Niitä lappuja kun tulee soviteltua silmilleen mitä erilaisimmissa tilanteissa. Peiliinkatsominen on paikallaan, mikäli näin pääsee käymään.

Omat elämäntavat ovat ehkä se helpoin kompastukivi silmälaputetun tien varrella. Klassikkojen klassikko: ”On se kumma kun paino ei vaan putoa, vaikka miten syön terveellisesti ja liikun joka päivä!” (Samalla rojahtaa sohvalle selailemaan somea tai liimaa kaukosäätimen käteensä toisen käden hivuttautuessa megaluokan sipsi- tai karkkipussia kohti.)

Hyvin usein sujahtavat läpyskät silmille, kun katsellaan oman lähimmän lähipiirin tekosia. Käsi pystyyn, kuinka moni vanhempi ei olisi ensitöikseen noussut takajaloilleen puolustusasentoon vaikkapa kuultuaan oman kullannuppunsa ei-niin-fiksuista touhuiluista? Niinpä. Täysin luonnollinen reaktio. Mutta kun sillä kolikolla on AINA se kääntöpuolikin, ja versioita tapahtumien kulusta löytyy yleensä monia. Missä se totuus sitten majaileekaan, puolitiessä tai kauempana viistossa, hyvä olisi ottaa ne laput silmiltä ja katsoa asioita muistakin vinkkeleistä.

Itseriittoisuus nostaa myöskin päätään varsin nopeasti otollisten olosuhteiden niin salliessa. Ylemmyydentunnossaan on helppo lipsahtaa arvostelemaan muita. Vaikka miten saarnaisi kanssakulkijoille suvaitsevaisuudesta ja muusta mukavasta, tuleekin itse toimineeksi omia opastuksiaan vasten. Tuomitseminen ei tunnu kivalta, varsinkaan jos moraalituomarina toimii henkilö, jonka on mieltänyt ystäväkseeen. Tähän varmaan sopisi oikein hyvin vanhaakin vanhempi, virttynyt sanonta ”pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin”.

Joten, eiköhän meillä kaikilla ole aihetta ottaa laput pois silmiltä ja kuvastin kauniiseen kätöseen, silloin kun tilanne sitä vaatii. Koska harva meistä yltää ihmiskunnan hyveellisimpiin ihanteisiin. Ja se on hyvä tunnustaa itsellekin.

Laput silmillä piirakan suhteen? Ehkä, jos piirakka on naamioitunut oikein taidokkaasti

Ja tämä piirakka sen todellakin tekee; koitappa erottaa, onko kyseessä vegegalette vai maitotuotteita sisältävä galette! Veikkaan että tiukkaa tekee vannoutuneimmillakin sekasyöjillä. eikä sillä ole edes mitään väliä sinänsä, sillä piirakka on aina piirakka, ja herkullinen piirakka on herkullinen piirakka.

Tämän vegegaleten paras osuus on, niin kuin aina, itse leivonnan tuomassa riemussa. Kun ei tarvitse pingottaa että meneekö ne reunat nyt sentilleen suoraan, se poistaa suorituspaineista leijonanosan. Galeten kanssa saa luvan kanssa olla ronski! Tsekkaa resepti täältä, et tule pettymään.

Intohimo ja sen moninaiset kohteet

intohimo ja runebergin piirakka

Se alkoi salakavalasti. Vaikka nuoruusvuosina näpit olivatkin palaneet, eikä aika ollut kullannut muistoja, oli aika antaa uusi mahdollisuus. Ihan vain kokeilumielessä, vailla sen suurempaa käsitystä siitä, millainen intohimo voisikaan aikojen saatossa syntyä tuosta harmittomasta kertaluontoisesta kokeilusta.

Eihän se tietenkään yksittäiseen kokeilukertaan jäänyt, sillä kun kipinä kerran syttyi, se vaati ahnaasti lisää sytykettä. Vähitellen, lempeästi mutta pitkäjänteisesti lämmittäen, oli saatu aikaan hyvin palava nuotio, jossa vertauskuvallisen makkaratikun nokassa pötköttelevät Kurosen grillimakkaratkin olisivat kypsyneet kertaheitolla.

Ja vaikka sopivan oloisen ja lämpötilaltaan optimaalisen nuotion lämmössä menikin muutama vuosi kivasti oleskellen, ei sekään lopulta riittänyt. Intohimon kohde vaati jälleen lisää. Enemmän, suuremmin, piti saada aikaan valtoimenaan roihuavien liekkien meri, joka jättäisi kyläyhdistysten juhannuskokotkin toiseksi.

Ei siinä auttanut kuin antautua. Turha oli taistella tutkainta vastaan, se kahakka oli jo hävitty. Helpompaa oli luopua vanhoista katkerista kaunoista ja asenteista, ja mikä vielä helpompaa, mennä täysin rinnoin intohimoa kohti.

Lopulta ja viimein, tässä sitä nyt ollaan. Nyt on saavutettu se piste, jossa ei ole enää takaisin kääntymistä. Enää en ole se, joka tylysti ohitetaan, vaan itsestäni oli tullut röyhkeä päänahkojen kerääjä. On katsottava peiliin ja tunnustettava tosiasiat. Intohimo lajia kohtaan. En ole enää sunnuntaihiihtäjä. Olen kuntohiihtäjä. Pertsikka on jokatalvinen elinehtoni ja vähäisen järjen rippeiden säilyttämisen tyyssija. Vain minä ja latu. Vähintään kahdesti (mutta yleensä kolmesta viiteen kertaan) viikossa, viidestä kymmeneen kilometriä kerralla.

Kyllä vaan elämä on elämistä varten, ja intohimon kohteita on vaalittava. Kelle mitäkin ne tarkoittavat. On vähintäänkin sallittua – oikeastaan vaadittavaa – nauttia harrastaessaan sitä mikä saa sydämen sykkimään ja mielen rauhoittumaan.

Intohimo piirakkaa kohtaan

Liikunnallisten intohimojen vastapainoksi voikin sitten herkutella tarkoin valikoiduilla piirakkaherkuilla. Koska alkuvuosi, on hyvin loogista leipoa piirakkaa, johon laitetaan menneen vuoden juhlapyhien rääppiäisiä. Siispä Runebergin piirakka tällä kertaa leivontavuorossa!

Erilaisia Runebergilaisia piirakkareseptejä on näkynyt jo muutaman vuoden ajan. Tässä versiossa lisätyn sokerin määrän pyrin pitämään hallinnassa (siinä ehkä täysin onnistumatta). Makua piirakkaan antaa erityisesti manteli sen eri olomuodoissaan, sekä tietenkin joululta jääneet piparkakut. Vadelmat puolestan raikastavat kokonaisuuden. Joten siitä vaan testaamaan tätä variaatiota, reseptiä tutkimaan pääsee täältä.

Uusia kujeita

uusia kujeita ja papupiirakka

Koska kalenteri näyttää 2024, niin sen kunniaksi on aika miettiä uusia kujeita! Eli tulevaisuusorientoitunutta mietiskelyä tämän vuoden alkuun.

Lähdetään vaikka liikkeelle uraorientoituneista tavoitteista. Ensimmäinen tähän liittyvä tavoite voisi olla estää urautuminen. Se on välillä niin kovin salakavalaa, ettei aina itsekään huomaa. Tai huomaa siinä vaiheessa, kun duunit eivät enää inspiroi millään tavalla. Kaikki päivät toistensa jälkeen vaan laahustavat mitäänsanomattomana harmaana massana, ja tuntuu että työelämä valuu hukkaan. Jos merkitystä ei löydy, niin sitten on aika ottaa kovemmat keinot käyttöön, eli etsiä itselleen innostavampi tienuupaikka. Siinä ihan hyvät tavoitteet tällä saralla.

Uusia kujeita tarvitaan yleensä muihinkin elämän osa-alueisiin. Vaikka perheyhteisön pariin. Jos jatkuva vääntö tavallisista perusasioista alkaa käydä kuuppaan, voisi olla hyvä tavoitella jonkinlaista kompromissiratkaisua. Esimerkiksi lattiapinnoilla vaeltavien sukka-armeijoiden itseohjautuvuuden kehittämistä, jotta ne ymmärtäisivät sijoittaa itsensä ja lajikumppaninsa sinne missä muutkin likapyykit majailevat.

Toki myös parillisten ihmisten kesken olisi hyvinkin suotavaa kujeilla uusin tavoin. Rutiinien rikkominen ei ole koskaan pahasta, kunhan yhdessä määritellyt raja-arvot eivät ylity. Tämä linkittyy vahvasti keskinäisen kommunikaation harjaannuttamiseen, joten siinä voisi olla tavoitetta, josta poikisi hyötyä pitkälle aikavälillekin.

Eräs tärkeimmistä tavoitteista tulevaan voisi olla itsensä kehittäminen. Joko henkistä kanttia tai fyysistä puolta. Parhaassa tapauksessa molempia. Tavoitteeseen tulisi kyllä mielellään liittää aikamääre, ettei esimerkiksi tammikuisesta kinkunsulatusbuumista jää käteen vain käyttämättömyyttään pölyttyvä salikortti. Tai pino puolittain luettuja koulukirjoja.

Uusia kujeita on hyvä pohdiskella. Mutta vielä tärkeämpää on laittaa pohdinnat käytäntöön. Pelkällä puheella kun harvemmin saadaan mitään aikaan. Iloa & onnea tuleviin tavoitteisiin!

Uusia kujeita piirakkaleivontaan? Tottahan toki!

Kunhan sopiva ajanjakso koittaa, on täysin kohtuullista tavoitella uusia piirakkaluomuksia. Vielä sellainen hetki ei ole osunut kohdalle, mutta onneksi tässä on kokonainen vuosi aikaa vääntää jonkinlainen piirakkainnovaatioiden spektaakkelimainen näytös.

Tällä kertaa mennään kuitenkin tuttua mukaillen. Rapea (joko itsetehty tai pakastealtaasta noudettu) voitaikina sai sisälleen herkullisen tulista paputäytettä kera kasvisten, joten ei tästä voinut tulla muuta kuin hyvää ja herkullista papupiirakkaa! Sopii kivasti kylmältä kalskahtavaan tammikuuhun, sillä lämpöä tai täyttävyyttä ei tästä piirakasta puutu. Suosittelen testaamaan, papupiirakan reseptiä pääsee tutkimaan täältä.

Pannu kuumana

pannu kuumana ja nopeat makeat pikkupiiraat

Keittää, keittää, joulunaikaan on monella pannu kuumana. Joko kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti. Tai sekä että.

Jos nyt sattuu olemaan sellainen tuuri käynyt, että välittömän lähipiirin syntymäajankohdat ovat osuneet joulun lisäksi osapuilleen kuukauden sisälle, on varmasti pannu kuumana useammankin kerran. Jopa ähkyyn asti. Siinä sitä leivotaan ja pupsutellaan harva se hetki jos jotakin kahvipöydän herkkua. Toisaalta kiva, että joulupöytään päästessä kiintiö kaikkea makeanpuoleista kohtaan on hiipunut olemattomiin. Säästyypä joulusuklaat pitkälle seuraavan vuoden puolelle.

Yhtä lailla moni tuskailee jouluvalmistelujensakin parissa. Tuohon en osaa kommentoida muuta kuin sen, että vähemmälläkin pääsee niin halutessaan. Ei ole pakko ihmistungoksissa hikoilla, lähikaupoistakin löytyy varsin kattava valikoima paketteihin ja viemisiksi. Jos ei muuta, niin lahjakortit ainakin löytynevät kassojen läheisyydestä. Aina varma valinta.

Mikäli sinne kulutusorientoituneiden ihmisolentolaumojen keskelle kuitenkin eksyy, niin voi hyvinkin äkkiä pannu kuumeta ylitsevuotavasti. Näin ainakin ihmiskammoisten introvertihköjen henkilötyyppien kohdalla. Tuntikin riittää aiheuttamaan traumoja, kaksi vie jo vähintään parin päivän erakoitumisen partaalle. Kaikkia kun ei ole luotu suurenpuoleisten massakanssakäymisten pariin. Nöyrimmät kiitokset verkkokaupoista.

Tai ainakin niistä verkkokaupoista, jotka toimivat ja toimittavat luvatut kulutushyödykkeet ajallaan. Olennaisesti toimitusvarmuuteen liittyy toki kuljetusyhtiöiden toiminta. Oi niitä aikoja, kun kusti polki. Nykyään harvemmin. Mutta ei pidä syyllistää, muutoksia postikäytänteisiin on vuosikymmenten varrella tullut ja paljon. Tuskin se rivityöntekijän vika on, parhaansa he tekevät.

Kun nyt kerran lähti ”vanhojen hyvien aikojen” muistelolinjalle, tulee väistämättä mieleen, miten vähällä sitä aikoinaan pärjäsi ja oli kiitollinen pienistä hyvistä asioista. Kuten ala-asteen joulujuhlan jälkeen jaetuista pussukoita, joista löytyi punainen omena, pipari ja namu tai kaksi.

Näihin mietteisiin on hyvä päättää. Jostain syystä pannukaan ei tunnu enää kovin kuumalta.

Pannu kuumana tulevia yllätysvieraita varten?

Jo vain tokkiinsa; näillä helposti ja nopeasti valmistuvilla makeilla pikkupiirailla ruokkii makeannälkäiset kaffevieraat alta aikayksikön. Koska ei toinna stressata tarjoiluistakaan näin joulun alla.

Makeat pikkupiiraat syntyvät muutamasta torttutaikinalevystä ja tölkillisestä säilykehedelmiä. Jos oikein innostuu, voi näihin vielä tekaista kaappijämistä suklaamoussen piiraitten kruunuksi. Reseptiikan pariin pääsee täältä.

Näkemyseroja

näkemyseroja ja pekonipiiras kylmällä täytteellä

Jep jep, näitähän riittää meidän ihmisolentojen keskuudessa. Näkemyseroja esiintyy päivittäin, jotkut pienempiä, toiset suurempia. Kaikkinensa kovin ärsyttäviä. Ainakin jos niihin ei osaa suhtautua kuten henkisesti kypsät henkilöt. Ja nyt käsi sydämelle; kellä ei olisi alkanut jossain vaiheessa keittämään, kun Vesa ei vaan tajuu?

Kovin monia erilaisia näkemyksiä löytyy varsinkin työyhteisöistä. Rakentavasti ajateltuna oikein hyvä asia, jos kaikki asianosaiset ajattelisivat samalla tavalla näkemyseroista. Näinhän se ei ole, vaan välillä menee ihon alle. Itse kullakin.

Kotioloissa – ellei satu olemaan yksineläjä – näkemyseroja vasta löytyykin. Pienistä, perustavanlaatuisista, ja kaikesta siltä ja väliltä. Jotkut asiat on helppo ohittaa olankohautuksella, toisista voi syntyä muuttoauton tilaus.

Ja kun oikein peiliin katsotaan, oman pään sisäiset näkemyserot ne vasta mielenkiintoisia ovatkin. Kummasti sitä kuvittelee näkevänsä asioita laajemmasta vinkkelistä, vaikka todellisuudessa elää omassa pienessä kuplassaan, omien näkökulmiensa vankina.

Jos haluaa konkreettisia näkemyseroja, kannattaa katsoa avaraa luontoa. Siellä kun leijona kellistää seepran (no ei siinä mielessä), niin voi miettiä, kumman suoritusta ihannoi. Surkutellako raitakaverin kohtaloa, vai ilakoidako jellonan täyden massun puolesta. Kas siinäpä pulma.

Sellaisia ne näkemyserot on. Monisyisiä ja monitahoisia. Kenties myös elämän suola?

Näkemyseroja pekonipiiraan suhteen? No ihan varmasti

Tämänkertainen resepti on hieman erilainen, mutta aivan yhtä herkullinen. Rakastettu klassikko, pekonipiiras, sai nimittäin kylmän täytteen.

Piirakkapohja kyllä paistetaan, ja erityisen ruokaisa se onkin, kiitos taikinan sisältämän perunan, ja piirakkaan makeutta sekä hiilareita tuovan bataatin. Itse asiassa inspiraatio tähän piirakkaan on lähtöisin uuniperunoista ja -bataateista pekonitäytteellä. Ei voi mennä vikaan.

Täytteen kermaisuus on ranskankerman ja tuorejuuston ansiota. Siihen vielä rapeaksi paistettuja pekonikuutioita, ja ihanan raikasta, kotimaista kevätsipulia. Sopii kivasti vaikka pikkujoulutarjoiluihin; siinä tapauksessa suosittelen tekemään pikkupiiraita, jotka ovat mukavampia napostella. Toimii kyllä normikokoisena versionakin. Reseptiikkaan pääsee täältä.

Vastustaa ja rankasti

Vastustaa, muttei tämä suussasulava omenapiiras!

Käsi pystyyn, kenen kohdalle EI silloin tällöin sattuisi erimittaisia ajanjaksoja, jolloin vastustaa ja rankasti?? Tästä suunnasta ei ainakaan nouse räpylä. Siitä ruohonjuuritason todisteena eräs marraskuinen viikko, joka ei todellakaan mennyt Strömsön malliin. Voin kertoa, että kaikki hienot kaavailut aikataulutuksineen menivät kerralla suoraan vessanpyttyyn ja viemäriin, kun korona päätti tulla kylään. Ja se pirulainen kun ei hellittänyt otettaan kaikista lääketieteen ja teollisen lisäravinnetuotannon poppaskonsteista huolimatta.

Piti siis olla työntäyteinen, paras työviikko ikinä; kalenteri oli lastattu pullolleen asiakastapaamisia, kamppiksia, velvollisuuksia sun muita palkkansa eteen tehtäviä toimenpiteitä. Kirsikkana kakkusessa heilui vielä eräs työliitteinen tapahtuma, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Draivi ja innostus olivat tapissaan.

Ja sitten korona. Eli kalenteri tyhjäksi ja siitä sitten täyslepoon. Viikon tärkeimmäksi agendaksi muodostuikin hengittäminen. Pistänee asioita tärkeysjärjestykseen tämmöiset itsestä riippumattomat vastustelut. Mutta en voi sanoa, että olisin purematta niellyt (kirjaimellisesti; nielun turvotessa liki umpeen hyvä että lääkkeet sai nieltyä) tämän lyhyehkön, mutta sitäkin karvaamman episodin elämässä. Ajatuksen tasolla, silloin kun oli hereillä ja särkylääkkeinä doupattuna, tuli kirottua mielessä lukemattomat kerrat, että eihän tämän nyt näin pitänyt mennä. Miksi, oi miksi elämä vastustaa hienosti laadittuja suunnitelmia!?

Varmaan juuri siksi, että tulisi välillä pysähdyttyä, ja mietittyä, ettei kukaan ole kaikkivoipainen. Ja suunnitelmilla voi pyyhkiä vaikka sitä itseään, koska asiat menee joka tapauksessa niin kuin ne menee. Vaikka miten kovasti kirvelisi juuri sillä hetkellä.

Noh, onneksi menneet on menneitä, niitä on turha jäädä märehtimään. Välillä vastustaa. Ja sen kun oppisi jossain vaiheessa hyväksymään, niin ainakaan ajatuksen tasolla ei vastusta enää niin pahasti.

Vastustaa herkullista piirasta? Höpö höpö

Jos jotakin ei kannata vastustaa, niin se on tämä herkullistakin herkullisempi, suussasulava omenapiiras! Leivoin (ja söin) sen jo aiemmin syksyllä, mutta edelleen ajankohtainen valinta piirakkaleivontaan, sillä kotimaisia omenoita tuntuu vielä olevan kivasti saatavilla.

Rapea taikinakuori kätkee sisäänsä runsaasti aromikasta omenaa kera kanelin ja muun maistuvuutta lisäävän seoksen. Ja tietysti lisäkkeeksi vaniljakastiketta! Suussasulava omenapiiras on lisäksi helppo valmistaa, reseptin pariin pääset täältä!

Kuntotarkastus

kuntotarkastus ja gluteeniton härkispiirakka

Oli tässä hiljattain aika vaihtaa nelipyöräistä kulkuvälinettä. Ja koska nyt satun edustamaan valitettavan stereotyyppistä naisoletettua henkilöä, joka ei tajua moottoreiden tai muidenkaan erinäisten kiesiä liikuttavien hilavitkuttimien päälle paljoakaan, älysin onneksi ulkoistaa potentiaalisen ostokohteen tarkistelun. Voin kertoa, että 79 euron sijoitus kohteeseen kuntotarkastus kannatti; sillä säästi monen huntin remontin. Suosittelen. Siitäpä tulikin sitten mieleen, että tuollainen puolueeton ja korruptoitumaton kuntotarkastus voisi toimia kivasti moneen muuhunkin kuin materiaan perustuvien hankintojen suhteen.

Itselle tai miksei vaikka tulevalle puolisolle voisi kuntotarkastuksen suorittaa. Olisi sitten laittaa faktaa pöytään, kun tulee puhe vaikkapa eliniän odotuksista, kestävyydestä tai kehoon uppoavista ruokamääristä. Eikä olisi ollenkaan pahitteeksi myös selvittää kuorsaustasot tai sen sietokyvykkyys. Voisi kivasti helpottaa parinvalintaa, tai henkilökohtaista itsetietoutta omasta olosta.

Ehdottomasti pitäisi olla kunnollinen kuntotarkastus myös tulevaa työpaikkaa kohtaan. Siellä kun puolueettomasti tutkittaisiin niin työympäristö- kuin henkilöstöasiat, niin ei tarvitsisi pähkäillä että uskaltaako vaihtaa entisestä ehompaan. Hyvää tietoutta se olisi myös yrityksillekin, voisi perustella priiman kohdalla miksi kyseiseen lafkaan kannattaa hakeutua, ja heikommin pärjänneet voisivatkin sitten ryhtyä kohentelemaan kehityskohteitaan.

Vanhemmille suunnattu kuntotarkastus voisi kiinnostaa lapsukaisia. Voisi sitten tarkemman syynäyksen jälkeen antaa vanhuksille listan, missä kohtaa menee pahiten pusikkoon. Tai meneekö koko koti vaihtoon, jos tilanne on niin heikoilla kantimilla. Eikös tuo helpottaisi sosiaalitoimenkin painetta julkisella sektorilla, kun vikalistan perusteella nähtäisiin mitkä toimet olisivat tarpeen?

No joo, ehkä tätä listausta on vielä hieman varaa kehittää. Mutta idea on ainakin kehityskelpoinen, noin periaatteessa. Kuntotarkastelimisiin!

Kuntotarkastus piirakalle?

Se on onneksi helposti hoidettavissa. Pistää leipoen ja sen jälkeen maistaen! Palaute ja lopputulos on välitön. Jos reseptiikka ei miellytä, niin eipä tarvitse toiste samanlaista tekaista. Jos taas maistuu, niin pistää jatkoon uudelleen leivottavien luomusten joukkoon. Näin tämäkertaisen piirakan kohdalla, eli jatkoon, ehdottomasti.

Koska talvi kolkuttelee ja ilma viilenee, on kiva leipoa ja pupustella jotain ruokaisaa ja lämmittävää. Kuten tätä settiä, joka on saanut inspiraatiota lattarimeiningistä, chili sin carne-tyylisesti. Gluteeniton härkispiirakka on helppo tuunata oman chilisietokyvyn mukaisesti, joten lihattoman lokakuun kunniaksi tässäpä resepti!