Sairasta eloa

punaherukkapiirakka

Jo vain on maailmassa paljon sairasta shittiä meneillään, kun vallankahvassa olevat, muusta maailmasta ja tavantallukoista vieraantuneet henkilöt pääsevät päättämään. Mutta tällä kertaa mielessä liikkuu enemmänkin henkilökohtaisen tason arkielon sairaudet (pl. kaikki vakavammat vaivat).

Nuo ihmisruumista riivaavat, eli jos jonkin sorttiset pöpöt, jotka tekevät tuttavuutta joka kulmalla ja vessankahvassa. Ei riitä, että vähän väliä jokin näkymätön pirulainen iskee oikein olan takaa, ehei. Näihin ei totu, vaikka miten monesti sama sairas rutiini toistetaan. Tässä muutama valitettavan yleinen vaiva, joista saa kärsiä lähes jokaisen viruksen kylkiäisinä:

Hillitön hedari. Siellä ne pikku-ukot ja -akat (ja siis voi ne olla sukupuolettomiakin hahmoja, ihan millaisiksi kukin haluaa kuvitella mokomat pirulaiset) taas hakkaavat kallonsisustaa terävillä moukareillaan kuin viimeistä päivää. Moukarireivit yltyvät välillä sellaisiin mittoihin, että ihme kun vierustoverikin ei kuule jyskytystä ja jumputusta, vaikkei saman kallon sisälle pääsekään. Mikään ei oikein auta, paitsi normikäytön rajat ylittävä kipulääkitys, ja sekin vain hetkellisesti tarjoten ukkeleille ja akkeleille hyvin ansaitun takomistauon.

Karmea kurkkukipu. Tai nielukipu, kumpaan kohtaan putkea nyt sattuukin sattumaan. Siinä vaiheessa, kun et pysty edes omaa sylkeäsi nielaisemaan, ollaan tuskien taipaleen ääripäässä. Jos jotain positiivista, niin tuleepa lepuutettua äänijänteitä. Samalla saa levätä mahdollisten kanssa-asukkienkin korvat.

Yrjö alias oksennus. Ei toki ihan kaikkien viruskamujen kaveri, mutta yllättävän monen kuitenkin. Voi hyvä päivä, kun olet jo tyhjentänyt kaiken mahdollisen sisällön vatsalaukun perimmäisiä sopukoita myöten, eikä silti lopu tuo iänkaikkinen yökkäily! Siinäpä sitten jatkat kakomista rystyset valkoistakin valkoisempina pitäen kiinni mistä ikinä saat (yleensä pitkistä hiuksista tai saniteettilaitoksen seinistä).

Kaiken kivan lisäksi nämä – ja kaikki muut mahdolliset osat sairasta eloa – yllättävät onnettoman ihmisreppanan yleensä yhtäaikaisesti. Kyllä tuntuu tuolloin viikatehepun läsnäolo olevan turhan lähellä. Ja vaikka kuolo ei korjaisikaan, ja elo alkaa edistyä, tulevat seuralaisiksi jälki-ilmiöinä vaikka sun mitkä jälkikivat (vähintäänkin viikkoja kestävä yskä, tai, ai että ja namskis, persjumi kaikessa taipumattomuudessaan, johtuen parin päivän sänkypotilaana olosta).

Että näillä askelmerkeillä syksyn viruslottoa kohti. Onnea arvontaan!

Sairasta piirakkaa? No ei tod, vaan SAIRAAN hyvää piirakkaa!

Kun akuutit virustartunnat on lieveilmiöineen hoideltu pois päiväjärjestyksestä, on enemmän kuin kohtuullinen syy palkita saavutus oikein mehevän maukkaalla piirakalla. Kuten tällä ravitsevan raikkaalla punaherukkapiirakalla! On siinä sentään jonkin verran c-vitamiinia torjunta-aineeksi uusien viruskantojen kiusaksi.

Samettisen piirakan täytteen salaisuus piilee mascarponessa ja valkosuklaassa, jotka sopivat erittäin hyvin yhteen kirpeiden herukoiden kaveriksi. Pohjataikinassa on puolestaan kauraa ja mantelia, jotka syventävät makumaailman harmoniseksi kokonaisuudeksi. Testailkaa toki, reseptiikkaan pääsee täältä!

Aitoja asioita

aitoja asioita ja spagettikurpitsapiirakka

Kaiken epävarmuuden, muutosten ja muiden ihmismieltä ja arkieloa piinaavien epäkohtien keskellä tulee tarpeen haalia ympärilleen aitoja asioita. Kuten vaikkapa oikeita tunnekokemuksia erinäisten aktiviteettien parissa, ja hyviä ihmissuhteita. Ai että rakastan aitoutta!

Jos kyse on ruoasta, on suhteellisen helppoa tunnistaa aidot raaka-aineet makuelämysten taustalla. Vahvat perusmaut kun eivät valehtele. Hankalampi homma tosin, jos on makuaisti mennyttä. Mutta silloinkin silmät kertovat enemmän kuin tuhat neonvihreää ja sateenkaarensävyistä esanssien riemukaarta. Paitsi jos on värisokea tai muuten visuaalisesti rajoittunut. Sitten on aihetta turvautua hajuaistiin (ellei sitten ole se makuaisti mennyt, koska nämähän kulkevat käsi kädessä). Kylläpä kävi tekemään mieli perinteisesti leivottua, juuri uunista otettua, höyryävän kuumaa ruisleipää. Ja siihen päälle voita (joka ei sisällä lisäaineita). Voiko aidompaa elämystä olla?

Aidosti ihana on sekin olotila, kun pääsee nauttimaan luonnosta. Mielellään kaukana liikenteestä tai ihmismassoista. Miettikäätten; aamu on juuri valjennut, kävelet pitkin aamukasteista, sammalpeitteistä metsäpolkua. Ei ristin sielua mailla halmeilla. Nuuskuttelet raikasta, puhdasta luonnontuoksua, kuuntelet luonnon tarjoamaa äänimaailmaa. Kaikki aistit herkistyvät ottamaan vastaan maailman sellaisena, kuin se parhaimmillaan on. Et mieti mitään ylimääräistä, vain olet. Aito ja alkuperäinen aistinautinto.

Aito riemu syntyy sekin aidoista asioista. Ei toiselle nauramisesta, vaan toisen kanssa yhdessä nauramisesta. Tai no, omaa kivaakin voi vallan mainiosti pitää omalla kustannuksellaan. Mutta kollektiivisen riemun löytää yleensä aitojen ihmisten seurasta. Sellaisten, jotka ovat omia itsejään vailla naamioita joiden takana piilotella tai vetää roolisuorituksia. Ihania nuo aidot ihmisolennot, ketkä uskaltavat olla juuri sellaisia kuin ovat.

Semmoisia mietteitä lyhykäisyydessään tähän syyskuuhun. Aitoja asioita tulevaan syksyyn odotellessa.

Aitoja asioita, kuten spagettikurpitsa ja siitä leivottu piirakka

Mikä olisikaan aidompaa, kuin leipoa itse alusta alkaen? Siinä ainakin tietää mitä saa ja mitä pistää suuhunsa. Tällä kertaa leivotaan spagettikurpitsapiirakka, joka on saanut inspiraatiota eräästä kaikkien aikojen ruokaklassikosta, eli carbonarasta!

Spagettikurpitsa tuo piirakkaan mehevyyttä, mutta muuten sitä ei oikeastaan huomaa. Carbonaralle ominaiset maut pääsevät oikeuksiinsa, joten jos kaipaat piirakkaa, johon on huomaamattomasti sujautettu kasvista, niin tässä sellainen. Resepti saatesanoineen löytyy täältä.

Jatkokysymyksiä

jatkokysymyksiä ja kookos-kirsikkapiirakka

Milloin kannattaa esittää jatkokysymyksiä? Oletettavasti aina silloin, kun jokin asia ei ole itselle ja/tai kanssakeskustelijalle selkeä. Ja sitähän se kovin usein ei ole, vaikka kuinka kova tahtotila olisi ymmärtää kanssakulkijaa. Valitettavasti myös toisinaan tahto väärinymmärtää. Kumpaan suuntaan kallistuva mieliala nyt sattuukin vallitsemaan juuri sillä hetkellä.

Koska keskustelut käydään nykyään useimmiten viestien välityksellä erinäisten sovellusten kautta, on kommunikaatio siitäkin syystä varsin vajavaista. Luonnollisesti siinä jää kaikki muu viestinnän olemus pimentoon, ja kovin usein soppa on valmis hämmennettäväksi. Tämä korostuu etenkin sukupolvien välisissä yhte(yd)enotoissa. Boomerit, x:t, milleniaalit, zoomerit ja alphat kun ei vaan aina tajuu. Tiedän kokemuksesta. En aina tajuu. Enkä jaksa näpytellä.

Ilman jatkokysymyksiä soppa siis jää muhimaan. Se joko porisee kannen alla hiljakseen ja lopulta kiehuu yli. Tai hautuu niin pitkään, että pohjalle jää vain pinttynyt, musta kökkäre tunnistamatonta ainetta. Joka tapauksessa jäljellä on vaikeasti siivottava sotku, pahimmassa tapauksessa sekä kattila että kiehumisympäristö menee vaihtoon. Tästä syystä jatkavien kysymysten esittäminen on äärimmäisen tärkeää.

Aina sekään ei tietysti riitä pelastamaan tilannetta. Jos itse ei jousta tai vastapuoli on järkähtämätön mielipiteissään, on vaihtoehtoina joko kunnon räjähdys, tai todeta, että nyt ollaan niin eri mieltä, ettei aiheesta ole syytä jatkaa sen enempää. Muuten tilanne menee väistämättä lopulta henkilökohtaisuuksiin ja eskaloituu.

Joten kysellään niitä kysymyksiä ja kysymysten jatkokysymyksiä. Niin paljon kuin tarve vaatii ja kyssäripajatsossa riittää lauottavaa.

Jatkokysymyksiä piirakkaleivontaan? Anyone?

Reseptiikkaa laatiessa olen monesti miettinyt, tuleeko asiat kirjoitettua riittävän selkeästi. Siten, että tuoreempikin piirakkaleipuri ymmärtää piirakanpyöräyttämisen periaatteet. Kirjoittelu kun on jatkuvaa tasapainoilua reseptien helppolukuisuuden ja for-dummies -linjan välillä. Livekommenttien perusteella selkeää ja ymmärrettävää on tainnutkin olla, mutta sehän ei kerro koko totuutta. Toivon, että jatkokysymyksiä reseptiikkaan liittyen tulisi rohkeasti teiltä, joita jokin asia on jäänyt askarruttamaan. Selvennän mielelläni.

Tällä kertaa kyselin itseltäni, mitäs piirakkaa sitä väännettäisiin. Päädyin lopputulokseen, että herkullistakin herkullisempi kookos-kirsikkapiirakka täyteläisen suklaisella pohjalla maistuisi. Ja maistui! Laittakaas testaukseen, on sen verran onnistunut resepti.

Ja asento jälleen…

Asento ja se tulisempi kanapiirakka

Lakisääteinen lepoloma lusittu, takaisin sorvin ääreen. Asento ja eiku hommiin… vai kuinka? Miten kummassa lomailun jälkeen tuntuu siltä, ettei irtoa vähimmässäkään määrin. Mieli haraa vastaan, kun pitäisi orjentoitua käyttämään niitä kuuluisia älynystyröitä. Jäikö aivotoiminta sittenkin lomalle?

Kaikkihan lähtee liikkeelle aamusta. Tai illasta, riippuen kulkeeko samoilla silmillä. Pomminvarmaa herätystä ei ole keksittykään, mutta parempi pistää useampi herätysväline rällättämään. Muuten saattaa tyyny olla liiankin hyvässä asennossa. Nukkumatti se kun on semmoinen vekkuli.

Loman jälkeinen aivotoiminnan puuttumissyndrooma vaikuttaa viimeistään silloin, kun pitäisi muistella salasanoja, koodeja tai mitä ikinä tarvitseekaan päivittäisissä askareissaan. Jopa työtovereiden nimien muistaminen tuottaa tuskanhikeä. Ja mitäs sitä olikaan tekemässä ennen lomalle jääntiä?

Tuskanparahduksia saattaa tuottaa myös garderoobin kanssa. On se jännä, miten hetki sitten mahtuneet vaattekappaleet puristaa ja ahdistaa, eikä mikään tahdo mahtua päälle ilman saumojen rusahtelua ja nappien sinkoilua. Vetoketjullisia virityksiä on ihan turha edes yrittää saada kiinni. Olisiko mahdollista viettää seuraavat viikot erittäin vapaamuotoisen pukeutumisen merkeissä? Mieluiten alasti?

Ainakin voi lohduttautua sillä, että edelläkuvatut olotilat ovat todiste onnistuneesta, loman aikaansaamasta nollautumisesta. Kyllä se siitä taas käynnistyy, ennemmin tai myöhemmin.

Asento! Kanapiirakka uuniin vie!

Se tulisempi sellainen. Johan alkaa silmät aueta, kun tujauttaa lounaakseen vähän chilisempää versiota rakkaasta klassikosta.

Ei tarvitse kuitenkaan pelätä palovammoja; tämä piirakka vain kevyesti lämmittää, ei syövytä sisuskaluja! Tulisuutta on tasapainottamassa nektariini ja juusto, sekä lisäaromia ja purutuntumaa tuomassa punasipuli. Piirakan pohja on runsaskuituinen, joten suolisto kiittänee. Se tulisempi kanapiirakka -resepti löytyy täältä.

Lepotilassa

vadelma-vaahtokarkkipiirakka ja blogi lepotilassa

Ihmisen on tarpeen säännöllisin väliajoin olla totaalisessa lepotilassa. Eli helliä kroppaa ja aivoja tekemällä ei yhtään mitään. Se, kuinka kauan täydellistä lepoa tarvitsee, riippuu ihan itsestä ja omasta tilanteesta. Tässä eräs empiirinen, enemmän tai vähemmän mielikuvituksen tuotteena tuotettu minitutkimus, jossa kohteena keski-ikäinen ja kaikin puolin standardi naisoletettu henkilö, jolla perusperhe ja asumistilanne, sekä takana minimaalilomainen työvuosi. Lepotilaseurannan ajankohta: kesäinen vuosiloma, neljä viikkoa.

Ensimmäinen viikko lepotilassa kuluu univajeita paikaten. Eli joka yö sellaiset 9-10 tuntia unta palloon, lisänä tarvittaessa makoisat päikkärit. Vaihtoehtoisesti voisi vetäistä pari päivää koomaunta putkeen (muttei se nyt ollut mahdollista kohdehenkilön elämäntilanteesta johtuen). Suorittaminen joka alueella täysin kiellettyä, ja jos sellaisia inhottavuuksia pyrkii esiin, ne tulee delegoida jollekin muulle. Hyvä olisi saada itsensä tylsistymään vaikka tuijottelemalla seinää. Mutta jos se ei luonnistu, niin sitten voi lukea jotain täydellistä hömppää, johon ei tarvita aivoja juonikuvioissa kestääkseen. Ei todellakaan siis mitään syväluotaavia tiedeteoksia. Älylaitteet komeroon ja käyttökieltoon.

Ääriuupuneissa tapauksissa seuraavakin viikko kuluu samoissa merkeissä. Ehkä pientä kevyttä puuhastelua lisäksi, jos olotila sen sallii. Jos ei, niin sitten ei muuta kuin kauniita unia ja toistoa edellisen viikon puuhista. Virkistystä metsähaahuilun tai mökkeilyn merkeissä voi myös harkita. Pieni mökkierakoituminen on siitäkin kivaa, ettei tarvitse ajatella vähääkään ulkoista olemustaan; paikalliset kyläkauppiaat ovat tottuneet räjähtäneisiin ihmisraunioihin kesäisillä maidonhakureissuillaan.

Kolmannella viikolla voi jo harkita jonkinlaista virkistystoimintaa luppoajan riemuksi. Kaikkea kivaa kulttuuriin, gastronomiaan, tomumajalliseen liikehdintään, sosiaaliseen toimintaan tai mihin vaan mikä itsessä ja omassa olemisessa herättää positiivisia viboja. ”Nautiskelu kunniaan” olkoon tämän lepotilaisen viikon johtoajatus. Ja tottahan toki päikkärit maistuvat ajoittain edelleen, niistäkin tulee nauttia justiinsa niin paljon kuin on tarvis.

Viimeisellä lomaisella viikolla ei toinna myöskään ottaa stressiä yhtään mistään. Jos on virtaa, pieni maisemanvaihto ja uudet elämykset ovat suositeltavia. Pikainen äkkilähtö jonnekin, lähelle tai hieman kauemmas ajaa asian. Jos kyseessä perheyhteisöllinen lomareissu, niin sitten voi käydä niinkin, että reissusta palaa takaisin rättiväsyneenä. Ja pääsee hyvillä mielin takaisin sorvin ääreen lepäämään.

Ei suunnitelmia, ainoastaan suuntaviivoja. Siinä resepti lepotilassa toimimiseen.

Lepotilassa piirakkaleivonnan suhteen? Ei välttämättä…

Sillä syödäkin täytyy, myös lepotilassa olevien henkilöiden. Pieni piirakkaleivonta voi jopa piristää, muutahan ei tarvitse kuin sekoitella aineksia ja noudattaa reseptiä. Siitäkään ei ole haittaa, että makoisa piirakka maistuu suussa jos toisessa.

Tällaiseen sopii hyvin vadelma-vaahtokarkkipiirakka, joka on pientä näpertelyä vaativa, muttei läheskään mission impossible toteuttaa. Maistuu etenkin pienemmälle väestölle. Reseptiikka löytyy täältä.

Vapautta!

vapautta ja mökkipiirakka

Milloin viimeksi olet saanut nauttia kunnon annoksen vapautta? Sellaista, joka huumaa aistit kokonaisvaltaisesti, irrottaa jalat maasta ja vie jok’ikisen arkielon murheenkryynin mennessään? Lapsuudessa, nuoruudessa, keski-iän kynnyksellä, seniorina? Vai onko siihen ollut mahdollisuutta missään elämänvaiheessa?

Koska kesä, ja lähestyvä loma, on lähestulkoon pakko ajatella tulevaa vapautta. Onneksi on mahdollisuus saada sellainen luksus kuin kesäloma. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Ja toki löytyy heitäkin, joille elo on yhtä lomaa. Mutta mahtaako se olla siinä vaiheessa enää muuta kuin arkea ilman vapauden luomaa tunnekokemusta? Mene tiedä, minä en ainakaan tiedä, koska ei ole sellaisesta kokemuspohjaa.

Ja sitäkin tulee mietittyä, että onko edes oikein haaveilla vapaudesta, jos asiat kuitenkin loppupelissä ovat hyvin. Ja mitä se vapaus tulisi sitten tarkoittamaan, jos mylläisi elämänsä siten, että saisi sen tavoittelemansa vapauden graalin maljan? Olisiko se kuitenkaan niin makeaa? Voihan olla, että se maistuu joillekin erittäin hyvin, toisille taas koittaa kitkerä jälkimaku.

Jos nyt mietiskelee, milloin itse on kuluneiden vuosikymmenten aikana saanut kunnon vapauskiksit, niin hetkellisistä elämyksistä, jotka ovat painuneet mieleen totaalisina arjesta irrottautumisina. Kuten silloin, kun sai mahdollisuuden viilettää pitkin järvenselkää vesiskootterilla 80 km/h. Tosin silloin alkoi jo pieni kuolemanpelko hiipiä takaraivoon, ja kaasuhana höllääntyä ihan itsestään. Hyvälle tuntui aikoinaan nassikkana jäädä kouluvuoden jälkeen kesän viettoon vailla lukuläksyjä ja yhtälöiden pänttäämisiä. Kovin vapauttavaa oli myös valmistua koulusta, vaikkei työpaikasta ollut tietoakaan. Ja ai että niitä hetkiä, kun on ollut käty, ja hetkellinen vapaus tehdä ihan mitä itse haluaa, vailla velvollisuuksia tai suorittamista.

Ehkä vapautta on hyvä nautiskella kohtuullisesti annosteltuna, siten ettei makuelämys laimene kuin mehukatti kanisterilliseen vettä. Laiha litku ei tehne ketään onnelliseksi.

Vapautta piirakanveivaamiseen

Lomalla ei toinna stressata, myöskään piirakkaleivonnassa. Jos käy niin kivasti, että pääsee maistamaan mökkielämän tuomaa vapautta, ei silloin toinna pingottaa, vaan mennä sieltä mistä se aita näyttää sopivalta limboamiseen.

Sellaiset kriteerit täyttää tämä mökkipiirakka. Helppo ja vaivaton, ja siihen uppoaa vaikka eiliseltä päivältä jääneet keitetyt perunat ja grillimakkaran ja -kasvisten jämät. Nam. Reseptiikka löytyy täältä!

Ajatuksia ajatusvirrasta

ajatuksia ja gnocchipiirakka pestolla

On ollut viimeaikoina sen verran vilkasta toimintaa tuolla pääkopan sisällä, että pakko jakaa muutamia ajatuksia asiasta. Ei välttämättä päätä tai häntää näillä hajatelmilla, mutta mennään nyt sitten tässäkin tapauksessa täysin hallitsemattomasti ajatusvirran vietävänä.

Sinkoilevat aivosynapsit ja hermosysteemit suoltavat jatkuvana virtana kaikkea mahdollista ja mahdotontakin syötettä tajuntaan. Mistä ihmeestä sitä tavaraa oikein riittää? Ja riittäisi kyllä vähempikin. Sekin pistää taas mietityttämään lisää. Miksi menneet, tulevat ja tämänhetkiset rullaavat sotkeentuneen filmikelan lailla sikinsokin kaikkialle? Moneen ajatukseen riittäisi kertalaaki, osa voisi jäädä kokonaan ajattelematta.

Kun päässä kuhisee kuin kusiaispesässä kevätauringossa, on siihen hyvin vaikea tehdä stoppia. Silloin kaipaa hetkeä, että lyö tyhjää. Ettei liikkuisi niin minkäänlaista, pienintäkään älyä tai sen välähdystä. Oi jospa saisi oikein kunnon jumituksen hetkeksi! Mutta harvoinpa se toive toteutuu juuri tuolloin kun tarvis olisi. Päinvastoin; kun olisi syytä keksiä kaikenlaista, niin silloin se ajatuskattila kumisee tyhjyyttään. Eipä mene tasan nallukat.

Aivojen luoman hullunmyllyn taltuttamiseen ei aina riitä kunnon yöunetkaan. Niissäkin kun saattaa olla vilkkaammanpuoleista meininkiä. Aamulla sitten on kuula entistä enemmän pyörällä, kun yrittää saada selkoa yöllisistä aivoituksista.

Ylivirittyneen ja ylikierroksilla käyvän henkilön ajatuksia on luonnollisesti vaikea ymmärtää. Sitä kun pomppii aiheesta toiseeen ja mutkan kautta miljoonanteen, niin alkuperäisestä aiheesta ei ole harmainta aavistustakaan. Hyvä puoli on se, että jos keskustelunaihe ei ole miellyttävä, tällaista ajatussinkoilijaa on helppo harhauttaa. Eikä varmasti ihan hetkessä muista jälkikäteen palata asiaan.

Joskus hätäjarrun vetäiseminen on paikallaan. Mutta suostuvatko aivot kuuntelemaan ystävällismielisiä kehotuksia lopettaa ajatusvirran ylikuohunta, ennen kuin on liian myöhäistä ja vene nurin? Kumpi onkaan puikoissa, ajatukset vai ajattelija?

Ajatuksia piirakkaan

Joskus ajatusten sinkoilu voi olla hyödyksikin. Hienosti yhdistyivät tämänkertaisen piirakan ainekset maittavaksi paketiksi. Eli mitäpä saat, kun kaapeista löytyy puolivalmiita tähteitä sekä muutamia kasviksia? Gnocchipiirakkaa pestolla!

Ruokaisan (joskin kovin hiilaripitoisen) piirakan leipoo hyvinkin nopsaan, sillä suurin osa aineksista on jo valmiina. Maistuu lounaaksi tai iltapalaksi, etenkin jos laittaa lautaselle kaveriksi salaattia. Reseptiikkaan voit tutustua täällä. Elleivät ajatukset karkaile.

Kevät taas! Cha cha cha sen kunniaksi :)

kevät ja limepiirakka kookoksella

Nyt kun vuodenajoista vaaleanvihrein, kevät, on lopulta täällä, niin tekeepä mieleni kovasti innostua aiheesta! Lienee luonnollista, että talven jälkeen potenssiin sata lisääntynyt valo, lämpö ja kaikki muu kiva saa mielialan kohoamaan uusiin ulottuvuuksiin. Joten hei, ketkä haluavat jatkaa mörrimöykkyilyä, ei kannata lukea tämän pidemmälle. Luvassa kun on yltiöpositiivista pöhinää!

Oikeastaan kunnon kevät pääsee vauhtiin, kun viimeisetkin loskalätäköt ovat väistyneet ja kevätsateet ovat raikastaneet katupölyt pois poskionteloista. Sen jälkeen alkavat mitä mainioimmat ulkoilumahdollisuudet; ötökkäparvet eivät vielä vainoa, hikiliikunta ei ole liian hikistä, ja lintusten kevätkonsertointi on mitä mahtavinta musiikkia. Ai että.

Musiikkielämyksetkään eivät keväisin rajoitu siivekkäiden yksinoikeuksiin. Tokihan nyt viisunikkarit ovat veistelleet jokavuotisiin eurooppalaisten mittelöihin mitä miellyttävimpiä tsipaleita. Erityisesti tänä vuonna mielenkiinto kohdistuu kotimaan toivoomme, joka onkin varsin valloittava energiapakkaus. Ja värikin on niiiin kevääseen sopiva. Kävi sitten loppusijoituksen kanssa kuinka vaan (ihan varmuuden vuoksi julkaisin tämänkertaisen piirakkareseptiikan ennen finaalia, että on sitten voittokaffeille tarjottavaa), niin ainakin henkinen voittaja on täysin selvä. Nostetaas yhdet sille!

Ja kun nyt ollaan päästy kohottamaan juhlafiilistä, niin missäs se paremmin onnistuisi, kuin terassilla hyvässä seurassa? Ah niitä aurinkon lämmittämiä hymynaamoja pitkin poikin kaupunkia. Suurempien screenien läheisyydessä esiintyvä ihmisparveilu voi toki olla merkki toisestakin, niin kovin keväisestä ilmestymisestä, eli lätkälaumojen kannustusjoukoista. Tällä kertaa lätkäilyt käydäänkin kotosuomessamme sekä suhteellisen lähimaastossa. Eipä tarvitse ruuduntuijottelijoiden kärsiä aikaerorasituksista!

Ja mitäs muuta kivaa kevät tuokaan tullessaan? Kohtsillään ainakin tuoreita raaka-aineita, joista loihtia mitä herkullisimpia appeita. Lähestyvät kesälomalaitumet saavat lomaodotukset kutkuttelemaan ja työn raskaan raatajien aamukammat uhkaavasti kutistumaan. Jee! Oivaakin oivempi hetki myös matkusteluun, kun hinnat eivät ole vielä tapissaan tai turistilaumat valtaisat.

Kyllä kevät on kiva. Nyt ja ensi vuonnakin.

Kevät toi piirakkaleivontaankin uutta virtaa!

Kuten aiheeseen sopii, kauniin vihreällä ja rairairaikkaalla linjalla jatketaan tällä erää piirooreseptiikassakin. Koska cha cha cha, niin tietysti piirakka sitä myöten! Ei sentään pina colada, vaikka läheltä liippaakin.

Hieman selvemmällä suomella ilmaistuna, limepiirakka kookoksella. Ou jee! Viisupiirakan resepti on gluteeniton, ja yhdellä ainoalla peliliikeellä siitä sukeutuu myös vegaaninen. Kannattaa testata, ohje löytyy täältä.

Alapääjuttuja

paprikapiirakka

Suosittelen alakertaan kohdistuvaan keskusteluun rajoittuneita henkilöitä lopettamaan tämän tekstin lukemisen välittömästi, sillä luvassa todellakin on alapääjuttuja. Täysin ymmärrettävää, ettei sellainen (huumorin alalaji) välttämättä uppoa korkeamman (komedia)tason omaaviin yksilöihin. Jos nyt sellaiset individuaalit jatkavat uhkarohkeasti tämän lukuhaasteen parissa, on se omalla vastuullanne. Teitä on varoitettu.

Olen tässä ajoittain pohdiskellut, että mistä johtuu kiinnostus kertoilla intiimialueille sijoittuvia tapahtumia, etenkin sellaisia huumorin sävyttämiä sattumuksia. Johtuneeko siitä, että kyseessä on ihmisruumiin osa, jossa enin kaikesta tärkeästä tapahtuu? Vai onko perimmäinen tarkoitus rikkoa vuosisatojen kahleita, tabuja, ettei niistä asioista puhuta ääneen. Saati sitten julkisesti. No, eiköhän se myytti ole murrettu viimeistään nettiajan mahdollistaman aikuisviihteen suuren saatavuuden myötä. Tai virallisten lääkäri neuvoo -palstojen myötä.

Onhan se nyt vapauttavaa, kun ei tarvitse enää tuskailla peräpukamien tai muiden putkisto-osuuden viimeisen etapin ongelmallisuuksien kanssa yksin. Saati sitten lisääntymiselimistön outouksien kanssa kamppailut, joita ei todellakaan kannata käydä keskenään (ellet sitten satu olemaan huippuluokan urologi tai gynekologi). Vertaistuki kunniaan! Ja käsi nyt sydämelle; kukapa ei olisi törmännyt jos jonkinsortin juhlakunnon kompasteluihin, epämääräisiin emätinvaivoihin tai millä ja mihin kukakin nyt on sattunut törmäämään. Ei tuomita, kun ei koko tarinaa tiedetä. Tai mitäpä sitä muutenkaan ketään tuomitsemaan, omatpa ovat aukkonsa.

Huumorin varjolla voi kertoilla mitä moninaisimpia alapääjuttuja. Mutta missä kulkee raja hyvän huonon ja huonon huonon huumorin välillä? Suuri risteysalue, hentoinen yhtymäkohta. Riippunee siitä mistä roikkuu ja kenen seurassa (hehheh, pakollinen puujalka). Ehkä en lähtisi kovinkaan suuresti viljelemään itsenäisyyspäivän vastaanotolla, mutta kaveriporukan, joka nauttii kyseisestä humoristisesta otteesta kaksin käsin… eihän sen parempaa nauruterapiaa saa mistään. Paitsi kenties tahattomasti ilmaantuneista lauseista (kuten vanhempainillan diaesitykseen liittynyt www-osoitteen heikompi tavutus, jolloin ruudulle lävähti ”opetussu”), tai viikkopalaverissa vähemmän korrektisti valikoituneet puheenvuoropyyntöjen ilmaisumuodot (”huutakaa vaan rohkeasti heppiä”). Kyllä ei pokka pitänyt.

Mitäpä tähän voi sanoa? Likainen mielikuvitus on huonon huumorintajun omaavan yksilön ainoa huvitus.

Mikä yhdistää alapääjuttuja sekä piirakoita?

Tuohon henkilöt, joilla vähänkin vinksahtaneet mielikuvayhtymät jo raksuttavat, tietävät vastauksen, joten sitä ei tähän tarvinne edes kirjoittaa. Selkeä aasinsilta myös koko tähän Piirakkapäivään.

Jos kuitenkin mietitään syvällisemmin, tämänkertaiseen piirakkareseptiin yhtymäkohta löytyy ravitsemuksellisesti oikein pätevästä ainesosaluettelosta. Tosin voi olla, ettei kaikki ainesosat, kuten habanero, sovi kaikille, joten ruoansulatuksen jälkeinen lopputuotos voi kääntyä ei-miellyttävämpään suuntaan.

Mutta kelle lihaton, maittava ja potkuisempi paprikapiirakka maistuu, suosittelen kokeilemaan. Reseptiikka löytyy täältä.

Ultimaattinen ketutus ja sen poistotoimenpiteet

Sitruunapiirakka ja ultimaattinen ketutus

Ihan tasan tarkkaan jokaiselle koittaa jossain vaiheessa SE päivä, jolloin ultimaattinen ketutus ottaa vallan. Se alkaa välittömästi, kun silmät aukeavat, ja ottaa lisäpontta jokaikisestä vähänkin ketutusta lisäävästä asiasta. Eli ihan kaikesta, mitä eteen tulee. Tilanne on erittäin räjähdysherkkä, ja esimerkiksi mehevät parisuhderiidat saavat alkunsa ultimaattisista ketutuksista. Voin veikata, että muutamat loparitkin on otettu sellaisina päivinä. Mutta millä tuon olotilan voi normalisoida, ennen kuin se eskaloituu pahempaan suuntaan?

Mitkään normiketutukseen tepsivät keinot ovat hyödyttömiä. Ultimaattinen ketutus kun ei poistu pelkällä joogalla, syvähengittelyllä tai vaikkapa positiivisillä ajatuksilla. Nämä pehmeät keinot kannattaakin ottaa käyttöön vasta sitten, kun kierrokset ovat laskeneet. Vähän sama asia, jos yrittäisi sammuttaa palavaa taloa pissaamalla. Tai selittää narsistille, että tekosi eivät ole ok. Eli yhtä tyhjän kanssa. Ehei, ultimaattisen ketutuksen poistoon tarvitaan järeämpi arsenaali.

Koska ultimaattinen ketutus on kokonaisvaltaista, eli mieli ja keho ovat molemmat täysin sen vallassa, eräs hyväksi havaittu keino on harhauttaa niistä toista. Yleensä on helpompi aloittaa kropasta. Adrenaliini virtaa, joten kanavoidaan tämä ylitsevuotava energiapommi ultimaattiseeen urheilusuoritukseen. Kyse ei ole mistään pienestä lönköttelystä, vaan liikunnasta, joka pistää sykkeen tappiin ja suorituskyvyn äärirajoille. Ei muuta kun vaan hiki lentämään ja verenmaku suuhun, lajivalinta on vapaa. Ja tätä jatketaan niin kauan, että pahimmat höyryt ovat vihoviimein haihtuneet taivaan tuuliin. Sitten on aika pehmeille keinoille, jotta mielikin pääsee eroon sitä kalvavista ketutuksen aiheista.

Jos liikunta ei ole jostain syystä mahdollinen ratkaisu, vaihtoehtoisesti voi kirjaimellisesti hypätä järveen. Mikäli on talvi, niin sitten avantoon, joka on oikeastaan parempi vaihtoehto löllölämpimälle uintivedelle. Kroppa saa kylmästä vedestä pienimuotoisen shokkitilan, ja silloin on pakko keskittyä johonkin ihan muuhun kuin ketutukseen. Voi vaatia pidemmän oleskeluajan tai useamman dippauksen, mutta toimii. Lopullisesti ketutus talttuu, kun kylmäaltistuksen jälkeen pääsee saunan lempeisiin lämpöihin.

Tai sitten voi vaan karjua kaiken pahan pois. Yllättävän vapauttavaa, lapsetkin tekevät näin. Mutta mistä sellaiseen sopivan kiljumiskopin tai -tilan löytää, onkin eri juttu urbaaneille cityihmisille. Saattaa muuten olla valkotakkiset ovella, jos höyryjä päästelee kanssaihmisten kuullen.

Mielen harhauttaminen ensisijaisena keinona ultimattisen ketutuksen poistoon on melko hankalaa, sillä ongelmat perisyineen eivät tunnetusti poistu maton alle lakaisemalla. Taitaa olla ainoa ratkaisu, että käy itsensä kanssa läpi kaiken sen, mikä olotilan on päässyt aiheuttamaan. Ja tekee sitten parhaansa niille asioille, joille voi jotain tehdä, ja lopuille, mille ei mitään voi… päästää irti.

Voiko ultimaattinen ketutus poistua leipomalla?

Kas siinäpä kysymys. Yrittää aina voi, tehoaa jos tehoaa. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan tätä reseptiä, joka sitruunaisesta sisällyksestään huolimatta on mitä makoisin ketutuksen karkoittaja.

Muropohjainen taikina saa tässä piirakassa täytteeksi minisitruunoista keitetyn, alkoholilla maustetun täytteen. Sokeria kannattaa lisätä, jos ei pidä niin kovin kirpeästä. Omaan ja testiryhmän makuun reseptiikassa oleva makeus kuitenkin riitti, sillä taikina tasapainotti kivasti lopputulosta. Sitruunapiirakan ohje löytyy täältä.