Avainsana: suklaapiirakka

Julkaistu

Mitä siitä

suklaapiiras ja mitä siitä hajatelmat

Välinpitämättömyys valtaa ajoittain alaa itse kullakin. Joskus se on ihan ok, toisinaan taas voisi harkita kaksi(kymmentä) kertaa, ennenkuin laukaisee Mitä siitä -ajatuksen ilmoille. Joten karsintaa kannattaa tehdä kyseisen mietintämallin kohdalla.

Esimerkiksi, varsin vähäpätöisiä edellä mainittuja kysymyskohdennuksia sopii tehdä arjen järkeistämisessä. Etenkin silloin, kun kasetti meinaa leikata kiinni ihan huolella kaiken arkihärdellin keskellä.

Mitä siitä, jos asunnon ikkunat ovat pesemättä? Tärkeämpää on ladata omia akkuja. Likaisiin ikkunoihin ei tietääksemme kukaan ole koskaan kuollut. Tai ainakaan ihmisiä ei ole kuollut, lintuja taasen lienee menehtynyt melkoisia määriä – ja tässä yksi lisäsyy, miksi ei kannata pestä; likaiset ikkunat jopa säästävät siipiveikkojen henkiparkoja.

Mitä siitä, jos välillä tulee virheitä? Sehän on vain hyvä juttu, sillä virheistä tupataan oppimaan. Kukaan ei ole virheetön, tai jos on, niin silloin ei ole edes yrittänyt pyrkiä totuttua tasoa parempiin suorituksiin. Sattuu sitä paremmissakin piireissä jos jonkinlaisia kämmejä.

Mitä siitä, jos ei miellytä ”kaikkia”? Ensinnäkin, kaikkien miellyttäminen on a) silkka mahdottomuus ja b) aivan turhaa. Huomattavasti tavoiteltavampi tulokulma olisi jollain tasolla tulla toimeen niiden kaikkien kanssa.

Mitä siitä, jos ei kuluneena vuonna tullut lottovoittoa, superhienoa urheilusaavutusta, hohdokasta uutta duunia tai mitä tahansa platinakuorrutuksella silattua mukatärkeää saavutusta? Elämä jatkaa rullaamistaan päivä toisensa jälkeen siitä huolimatta. Niin, mitäpä siitäkään turhaa stressiä ottamaan näin vuoden 2023 aluksi.

Mitä siitä, jos tuli syötyä varsin herkullista suklaapiirasta turhan paljon?

No ei yhtään mitään, paitsi hyvä mieli! Missään nimessä siitä ei toinna ottaa huonoa omaatuntoa. Hyvän ruoan ja ajoittaisten herkkujen nauttiminen on eräs ihmiselon kauneimpia asioita, joten jos siihen on mahdollisuus, niin ilo irti ja ääntä kohti.

Tämänkertainen resepti on suussasulavan samettinen, mutta varsin helppovalmisteinen suklaapiiras. Siihen on kätevä upottaa joululta jääneet konvehdit tai alennuksesta haalitut suklaavarastot (terveisin nimim. hyvältä maistuu pitkin vuotta, tai ainakin parasta ennen -päiväykseen saakka). Piiraan koko on suhteellisen vaatimaton, mutta koska sisältö on täyttä tavaraa, pienikin pala voi riittää… Suklaapiirasresepti löytyy täältä!

Julkaistu

Suklaa. Nautittuna ilman häiriötekijöitä, kiitos.

Suklainen piparminttukahvipiiras

Tässä nyt on aihe, josta voisin lätistä ikuisuuden, tai vastaavasti mykistyä täysin sen edessä. Eli Suklaa. En oikein edes tiedä, mistä pitäisi aloittaa. Varmaan lausumalla mitä nöyrimmän kiitoksen kaikille heille, ketkä mahdollistavat tämän nautintoaineen saatavuuden myös täällä Pohjolan perukoilla. Kiitos teille. Olette pelastaneet lukemattomia hetkiä elämästäni. (Toki aiheuttaneet lisäksi joitakin lisäkiloja sekä megaluokan finnejä, mutta siitä en vaadi ketään muuta tilille kuin itseni ja kyltymättomän suklaanhimoni.)

Voiko mikään muu gastronominen elämys vetää vertoja tunteelle, jonka saat, kun laadukas suklaa sulaa hiljalleen kielen päällä? Epäilen vahvasti. Aivoista välittyvät kemikaalicoktailit tekevät tehtävänsä, eikä euforiakaan ole kaukana. Ajantaju ainakin katoaa hetkellisesti. Sekä ympäröivä, katala maailma. Parhaimmillaan nirvanaa lähentelevä kokemus.

Toleranssi tosin kasvaa nautiskelun myötä, joten hyvä olisi pitää taukojakin. Muuten alkaa farkuissa saumat ratkeilla. Ratkaisu voisi löytyä joustokankaasta, mutta niin pitkälle ei ole tarvinnut vielä mennä. Fiksuinta on kuitenkin osata lopettaa ajoissa (eli levy kerrallaan).

Eniten olen mieltynyt tummaan suklaaseen, reipas 80 % on parasta (yli 90% menee jo liiallisuuksiin minun makunystyröilleni). Raakasuklaakin on oikein suunmyötäistä. Kumpaakaan ei pysty syömään yltiö-övereiden verran, sen verran tuhtia tavaraa ovat. Paitsi jos ne ovat konvehtimuodossa, jolloin sisällä on esimerkiksi jotain überhyvää ganachea.

Täytyy myöntää, ettei maitosuklaakaan jää kaappiin mätänemään, jos sellaista sattuu kotoa löytymään. Ja uutuusmaut on totta kai aina testattava. Todellisia helmiä näiden saralla ei ole kylläkään viimeaikoina tullut vastaan.

Valkosuklaa on ainoa, josta en niin perusta. En edes pidä sitä oikeana suklaana. Harhaanjohtava nimeäminen, voisi keksiä paremman, joka vastaisi todellisuutta (kuten valkolöhnä; se on valkoista möhnää levyn muodossa). No, kyllä sekin leivonnassa menee, kuten karpalo-valkosuklaa cookieissa, tai kolmen suklaan kakussa. Tai moussessa. Tai koristelussa. Okei, on se ihan kelpo tuote. Muttei suklaata. (<-Henkilökohtainen toteamus.)

Bonarina pohjalla on Ruby, joka jakaa mielipiteitä kuin aallonmurtaja; niinhän innovaatiot yleensä tekevät. Onko kyseessä siis pelkkä fiksu markkinointikikka vai jotain kerrassaan nerokasta? Tiedemiesten aikaansaannostahan se on, mutta näin taviksen näkökulmasta makusteltuna… juu, uppoaa, hyväksyn, nam. Elimistö kaipasikin jo pientä happokäsittelyä.

Suklaa se piirakkaan sopii… muiden käyttökohteiden ohella

Tällä kertaa leivonta lähti liikkeelle ”mitä kaapista löytyy” periaatteella. Ei sattunut olemaan esimerkiksi tyrniä, hetken ajan mielessä oli väsätä valkosuklainen tyrnipiirakka. Samoin vakavia puutteita oli myös hedelmäsektorilla; eipä tullut suklaamandariinipiirastakaan.

Piparminttuesanssia kuitenkin löysin kaapinperältä, samoin pikakahvia. (Tunnen edelleen piston sydämessäni; tuore minttu olisi ollut ykkösvaihtoehtona, muttei sitäkään ollut. Ja vaikken kahvin pauloihin enää sorru, tätä ei lasketa!) Onneksi sentään löytyi sitä suklaata. Joten näillä mentiin.

Tumman kaakaotaikinan maustoin piparmintulla. Sisälle keitin kahvikiisselin. Päälle tummasuklaaganache. Sekä pinnalle koristeet valkosuklaasta. Ei ollenkaan pöllömpi piirakka. Söisin (ja söinkin). Kelpasi muillekin.

Tämänkertaisen piirakkasession tuloksena siis suklainen piparminttukahvipiiras. Testatkaa ihmeessä.

Julkaistu

Harmaata massaa

Yhtä kaamosmasennuksesta pois rämpimistä. Pimeys on asia erikseen, sinne saa valoa vaikka väkisin. Henkilökohtaisesti koen haastavampana jatkuvan harmauden, joka ajoittain tuntuu jatkuvan ikuisuuteen. Päivästä toiseen, viikoista kuukausiin… Hermothan siinä menee, ellei satu olemaan talviunestaan nauttiva nisäkäs.

Koska en harmikseni talviunesta saa nautiskella kuin 7,5 tunnin keskiarvopätkissä, otin käyttöön kirkasvalolampun. Sillä kun täräyttää silmämunien kautta aivoihin päivittäisen annoksen valoenergiaa, niin jopas piristää. Itse asiassa hankin kyseisen härpäkkeen jo muutama vuosi sitten, mutta jostain kumman syystä se kuuluu siihen laitekategoriaan, jonka jäsenet tuppaavat oudosti katoavat komeron perukoille arkistojen kätköihin.

Kofeiini olisi myös perusvarma vaihtoehto harmauden selättämiseen. Henkilökohtaisesti se ei kuitenkaan kahvin muodossa nautittuna ole enää vaihtoehtohoitojen listalla nro 1 (tai toimeenpanokelpoinen valinta ollenkaan). Vuosien liikakäytön aiheuttamien vatsavaurioiden vuoksi jouduin sanomaan hyvästit kahville kaksi vuotta, kahdeksan kuukautta ja kuusi päivää sitten. Ei sillä että laskisin. Tai että näkisin säännöllisesti märkiä unia siitä, miltä tuntuu nostaa se aamun ensimmäinen, höyryävä kupillinen tummapaahtoista, aromikasta mokkaa huulille, tuntea kofeiinin virtaavan suonissa herättäen koko maallisen olemuksen eloon. Huokaus.

Tämähän me myös tiedetään; ei kun ulos vaan ja raittiiseen ulkoilmaan! Siellä se mieli piristyy, kun hämärässä hiippaillaan räkä poskella räntää vasten tarpoen. On vaan meillä mukavaa, kyllä elämä nyt hymyilee. Jaksaa jaksaa, sanoi Heimo Vesan anoppi kun Heimoa ruoskalla kannusti! (Jos Heimo tai hänen armas anoppinsa ovat tuntemattomia suuruuksia, niin tutustu toki Fingerporin ihmeelliseen maailmaan vaikka elokuvan muodossa…)

Ehkä huonoin vaihtoehto on turvautua sokerin aiheuttamiin hetkellisiin hiilarinostoihin. Ja kuitenkin olen tähän metodiin sortunut viimeaikoina aivan liikaa. Itsehillintä on pettänyt täysin. Viimeisen naulan arkkuun iski uusin B&J maku, aiheeseen erittäin osuvasti nimetty Chip Happens. Voi törkeys, miten koukuttavaa!

Ja lopullinen ratkaisuehdotus on…

Arvatenkin sain tästä inspiraation, siispä uusin tuotos piirakkakokeilujen saralla on suklaaperunapiiras. Siinä suolainen perunapohja kohtaa kermaisen pehmeän tummasuklaatäytteen, ja koko komeus on koristeltu valko- ja maitosuklaarouheella sekä perusmallin perunalastuilla. Suolaisen ja makean liitto toimii edelleen, vakaan luotettava yhdistelmä.

Mitäpä tähän muuta kommentoimaan? Toivoisinko meille kaikille erittäin onnistunutta kaamosmasennuksesta pois rämpimistä, reipasta matkaa kohti harmautta ja sen yli? Pyh. Puhukoon sen sijaan piirakka puolestaan ja laukaiskoon se vatsan kautta aivokeskuksessa sijaitsevan hyvänolontunteen. Tästäkin marraskuusta selvitään.