Tässä nyt on aihe, josta voisin lätistä ikuisuuden, tai vastaavasti mykistyä täysin sen edessä. Eli Suklaa. En oikein edes tiedä, mistä pitäisi aloittaa. Varmaan lausumalla mitä nöyrimmän kiitoksen kaikille heille, ketkä mahdollistavat tämän nautintoaineen saatavuuden myös täällä Pohjolan perukoilla. Kiitos teille. Olette pelastaneet lukemattomia hetkiä elämästäni. (Toki aiheuttaneet lisäksi joitakin lisäkiloja sekä megaluokan finnejä, mutta siitä en vaadi ketään muuta tilille kuin itseni ja kyltymättomän suklaanhimoni.)
Voiko mikään muu gastronominen elämys vetää vertoja tunteelle, jonka saat, kun laadukas suklaa sulaa hiljalleen kielen päällä? Epäilen vahvasti. Aivoista välittyvät kemikaalicoktailit tekevät tehtävänsä, eikä euforiakaan ole kaukana. Ajantaju ainakin katoaa hetkellisesti. Sekä ympäröivä, katala maailma. Parhaimmillaan nirvanaa lähentelevä kokemus.
Toleranssi tosin kasvaa nautiskelun myötä, joten hyvä olisi pitää taukojakin. Muuten alkaa farkuissa saumat ratkeilla. Ratkaisu voisi löytyä joustokankaasta, mutta niin pitkälle ei ole tarvinnut vielä mennä. Fiksuinta on kuitenkin osata lopettaa ajoissa (eli levy kerrallaan).
Eniten olen mieltynyt tummaan suklaaseen, reipas 80 % on parasta (yli 90% menee jo liiallisuuksiin minun makunystyröilleni). Raakasuklaakin on oikein suunmyötäistä. Kumpaakaan ei pysty syömään yltiö-övereiden verran, sen verran tuhtia tavaraa ovat. Paitsi jos ne ovat konvehtimuodossa, jolloin sisällä on esimerkiksi jotain überhyvää ganachea.
Täytyy myöntää, ettei maitosuklaakaan jää kaappiin mätänemään, jos sellaista sattuu kotoa löytymään. Ja uutuusmaut on totta kai aina testattava. Todellisia helmiä näiden saralla ei ole kylläkään viimeaikoina tullut vastaan.
Valkosuklaa on ainoa, josta en niin perusta. En edes pidä sitä oikeana suklaana. Harhaanjohtava nimeäminen, voisi keksiä paremman, joka vastaisi todellisuutta (kuten valkolöhnä; se on valkoista möhnää levyn muodossa). No, kyllä sekin leivonnassa menee, kuten karpalo-valkosuklaa cookieissa, tai kolmen suklaan kakussa. Tai moussessa. Tai koristelussa. Okei, on se ihan kelpo tuote. Muttei suklaata. (<-Henkilökohtainen toteamus.)
Bonarina pohjalla on Ruby, joka jakaa mielipiteitä kuin aallonmurtaja; niinhän innovaatiot yleensä tekevät. Onko kyseessä siis pelkkä fiksu markkinointikikka vai jotain kerrassaan nerokasta? Tiedemiesten aikaansaannostahan se on, mutta näin taviksen näkökulmasta makusteltuna… juu, uppoaa, hyväksyn, nam. Elimistö kaipasikin jo pientä happokäsittelyä.
Suklaa se piirakkaan sopii… muiden käyttökohteiden ohella
Tällä kertaa leivonta lähti liikkeelle ”mitä kaapista löytyy” periaatteella. Ei sattunut olemaan esimerkiksi tyrniä, hetken ajan mielessä oli väsätä valkosuklainen tyrnipiirakka. Samoin vakavia puutteita oli myös hedelmäsektorilla; eipä tullut suklaamandariinipiirastakaan.
Piparminttuesanssia kuitenkin löysin kaapinperältä, samoin pikakahvia. (Tunnen edelleen piston sydämessäni; tuore minttu olisi ollut ykkösvaihtoehtona, muttei sitäkään ollut. Ja vaikken kahvin pauloihin enää sorru, tätä ei lasketa!) Onneksi sentään löytyi sitä suklaata. Joten näillä mentiin.
Tumman kaakaotaikinan maustoin piparmintulla. Sisälle keitin kahvikiisselin. Päälle tummasuklaaganache. Sekä pinnalle koristeet valkosuklaasta. Ei ollenkaan pöllömpi piirakka. Söisin (ja söinkin). Kelpasi muillekin.
Tämänkertaisen piirakkasession tuloksena siis suklainen piparminttukahvipiiras. Testatkaa ihmeessä.