Avainsana: suolainen piirakka

Julkaistu

Aitoja asioita

aitoja asioita ja spagettikurpitsapiirakka

Kaiken epävarmuuden, muutosten ja muiden ihmismieltä ja arkieloa piinaavien epäkohtien keskellä tulee tarpeen haalia ympärilleen aitoja asioita. Kuten vaikkapa oikeita tunnekokemuksia erinäisten aktiviteettien parissa, ja hyviä ihmissuhteita. Ai että rakastan aitoutta!

Jos kyse on ruoasta, on suhteellisen helppoa tunnistaa aidot raaka-aineet makuelämysten taustalla. Vahvat perusmaut kun eivät valehtele. Hankalampi homma tosin, jos on makuaisti mennyttä. Mutta silloinkin silmät kertovat enemmän kuin tuhat neonvihreää ja sateenkaarensävyistä esanssien riemukaarta. Paitsi jos on värisokea tai muuten visuaalisesti rajoittunut. Sitten on aihetta turvautua hajuaistiin (ellei sitten ole se makuaisti mennyt, koska nämähän kulkevat käsi kädessä). Kylläpä kävi tekemään mieli perinteisesti leivottua, juuri uunista otettua, höyryävän kuumaa ruisleipää. Ja siihen päälle voita (joka ei sisällä lisäaineita). Voiko aidompaa elämystä olla?

Aidosti ihana on sekin olotila, kun pääsee nauttimaan luonnosta. Mielellään kaukana liikenteestä tai ihmismassoista. Miettikäätten; aamu on juuri valjennut, kävelet pitkin aamukasteista, sammalpeitteistä metsäpolkua. Ei ristin sielua mailla halmeilla. Nuuskuttelet raikasta, puhdasta luonnontuoksua, kuuntelet luonnon tarjoamaa äänimaailmaa. Kaikki aistit herkistyvät ottamaan vastaan maailman sellaisena, kuin se parhaimmillaan on. Et mieti mitään ylimääräistä, vain olet. Aito ja alkuperäinen aistinautinto.

Aito riemu syntyy sekin aidoista asioista. Ei toiselle nauramisesta, vaan toisen kanssa yhdessä nauramisesta. Tai no, omaa kivaakin voi vallan mainiosti pitää omalla kustannuksellaan. Mutta kollektiivisen riemun löytää yleensä aitojen ihmisten seurasta. Sellaisten, jotka ovat omia itsejään vailla naamioita joiden takana piilotella tai vetää roolisuorituksia. Ihania nuo aidot ihmisolennot, ketkä uskaltavat olla juuri sellaisia kuin ovat.

Semmoisia mietteitä lyhykäisyydessään tähän syyskuuhun. Aitoja asioita tulevaan syksyyn odotellessa.

Aitoja asioita, kuten spagettikurpitsa ja siitä leivottu piirakka

Mikä olisikaan aidompaa, kuin leipoa itse alusta alkaen? Siinä ainakin tietää mitä saa ja mitä pistää suuhunsa. Tällä kertaa leivotaan spagettikurpitsapiirakka, joka on saanut inspiraatiota eräästä kaikkien aikojen ruokaklassikosta, eli carbonarasta!

Spagettikurpitsa tuo piirakkaan mehevyyttä, mutta muuten sitä ei oikeastaan huomaa. Carbonaralle ominaiset maut pääsevät oikeuksiinsa, joten jos kaipaat piirakkaa, johon on huomaamattomasti sujautettu kasvista, niin tässä sellainen. Resepti saatesanoineen löytyy täältä.

Julkaistu

Ja asento jälleen…

Asento ja se tulisempi kanapiirakka

Lakisääteinen lepoloma lusittu, takaisin sorvin ääreen. Asento ja eiku hommiin… vai kuinka? Miten kummassa lomailun jälkeen tuntuu siltä, ettei irtoa vähimmässäkään määrin. Mieli haraa vastaan, kun pitäisi orjentoitua käyttämään niitä kuuluisia älynystyröitä. Jäikö aivotoiminta sittenkin lomalle?

Kaikkihan lähtee liikkeelle aamusta. Tai illasta, riippuen kulkeeko samoilla silmillä. Pomminvarmaa herätystä ei ole keksittykään, mutta parempi pistää useampi herätysväline rällättämään. Muuten saattaa tyyny olla liiankin hyvässä asennossa. Nukkumatti se kun on semmoinen vekkuli.

Loman jälkeinen aivotoiminnan puuttumissyndrooma vaikuttaa viimeistään silloin, kun pitäisi muistella salasanoja, koodeja tai mitä ikinä tarvitseekaan päivittäisissä askareissaan. Jopa työtovereiden nimien muistaminen tuottaa tuskanhikeä. Ja mitäs sitä olikaan tekemässä ennen lomalle jääntiä?

Tuskanparahduksia saattaa tuottaa myös garderoobin kanssa. On se jännä, miten hetki sitten mahtuneet vaattekappaleet puristaa ja ahdistaa, eikä mikään tahdo mahtua päälle ilman saumojen rusahtelua ja nappien sinkoilua. Vetoketjullisia virityksiä on ihan turha edes yrittää saada kiinni. Olisiko mahdollista viettää seuraavat viikot erittäin vapaamuotoisen pukeutumisen merkeissä? Mieluiten alasti?

Ainakin voi lohduttautua sillä, että edelläkuvatut olotilat ovat todiste onnistuneesta, loman aikaansaamasta nollautumisesta. Kyllä se siitä taas käynnistyy, ennemmin tai myöhemmin.

Asento! Kanapiirakka uuniin vie!

Se tulisempi sellainen. Johan alkaa silmät aueta, kun tujauttaa lounaakseen vähän chilisempää versiota rakkaasta klassikosta.

Ei tarvitse kuitenkaan pelätä palovammoja; tämä piirakka vain kevyesti lämmittää, ei syövytä sisuskaluja! Tulisuutta on tasapainottamassa nektariini ja juusto, sekä lisäaromia ja purutuntumaa tuomassa punasipuli. Piirakan pohja on runsaskuituinen, joten suolisto kiittänee. Se tulisempi kanapiirakka -resepti löytyy täältä.

Julkaistu

Vapautta!

vapautta ja mökkipiirakka

Milloin viimeksi olet saanut nauttia kunnon annoksen vapautta? Sellaista, joka huumaa aistit kokonaisvaltaisesti, irrottaa jalat maasta ja vie jok’ikisen arkielon murheenkryynin mennessään? Lapsuudessa, nuoruudessa, keski-iän kynnyksellä, seniorina? Vai onko siihen ollut mahdollisuutta missään elämänvaiheessa?

Koska kesä, ja lähestyvä loma, on lähestulkoon pakko ajatella tulevaa vapautta. Onneksi on mahdollisuus saada sellainen luksus kuin kesäloma. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Ja toki löytyy heitäkin, joille elo on yhtä lomaa. Mutta mahtaako se olla siinä vaiheessa enää muuta kuin arkea ilman vapauden luomaa tunnekokemusta? Mene tiedä, minä en ainakaan tiedä, koska ei ole sellaisesta kokemuspohjaa.

Ja sitäkin tulee mietittyä, että onko edes oikein haaveilla vapaudesta, jos asiat kuitenkin loppupelissä ovat hyvin. Ja mitä se vapaus tulisi sitten tarkoittamaan, jos mylläisi elämänsä siten, että saisi sen tavoittelemansa vapauden graalin maljan? Olisiko se kuitenkaan niin makeaa? Voihan olla, että se maistuu joillekin erittäin hyvin, toisille taas koittaa kitkerä jälkimaku.

Jos nyt mietiskelee, milloin itse on kuluneiden vuosikymmenten aikana saanut kunnon vapauskiksit, niin hetkellisistä elämyksistä, jotka ovat painuneet mieleen totaalisina arjesta irrottautumisina. Kuten silloin, kun sai mahdollisuuden viilettää pitkin järvenselkää vesiskootterilla 80 km/h. Tosin silloin alkoi jo pieni kuolemanpelko hiipiä takaraivoon, ja kaasuhana höllääntyä ihan itsestään. Hyvälle tuntui aikoinaan nassikkana jäädä kouluvuoden jälkeen kesän viettoon vailla lukuläksyjä ja yhtälöiden pänttäämisiä. Kovin vapauttavaa oli myös valmistua koulusta, vaikkei työpaikasta ollut tietoakaan. Ja ai että niitä hetkiä, kun on ollut käty, ja hetkellinen vapaus tehdä ihan mitä itse haluaa, vailla velvollisuuksia tai suorittamista.

Ehkä vapautta on hyvä nautiskella kohtuullisesti annosteltuna, siten ettei makuelämys laimene kuin mehukatti kanisterilliseen vettä. Laiha litku ei tehne ketään onnelliseksi.

Vapautta piirakanveivaamiseen

Lomalla ei toinna stressata, myöskään piirakkaleivonnassa. Jos käy niin kivasti, että pääsee maistamaan mökkielämän tuomaa vapautta, ei silloin toinna pingottaa, vaan mennä sieltä mistä se aita näyttää sopivalta limboamiseen.

Sellaiset kriteerit täyttää tämä mökkipiirakka. Helppo ja vaivaton, ja siihen uppoaa vaikka eiliseltä päivältä jääneet keitetyt perunat ja grillimakkaran ja -kasvisten jämät. Nam. Reseptiikka löytyy täältä!

Julkaistu

Ajatuksia ajatusvirrasta

ajatuksia ja gnocchipiirakka pestolla

On ollut viimeaikoina sen verran vilkasta toimintaa tuolla pääkopan sisällä, että pakko jakaa muutamia ajatuksia asiasta. Ei välttämättä päätä tai häntää näillä hajatelmilla, mutta mennään nyt sitten tässäkin tapauksessa täysin hallitsemattomasti ajatusvirran vietävänä.

Sinkoilevat aivosynapsit ja hermosysteemit suoltavat jatkuvana virtana kaikkea mahdollista ja mahdotontakin syötettä tajuntaan. Mistä ihmeestä sitä tavaraa oikein riittää? Ja riittäisi kyllä vähempikin. Sekin pistää taas mietityttämään lisää. Miksi menneet, tulevat ja tämänhetkiset rullaavat sotkeentuneen filmikelan lailla sikinsokin kaikkialle? Moneen ajatukseen riittäisi kertalaaki, osa voisi jäädä kokonaan ajattelematta.

Kun päässä kuhisee kuin kusiaispesässä kevätauringossa, on siihen hyvin vaikea tehdä stoppia. Silloin kaipaa hetkeä, että lyö tyhjää. Ettei liikkuisi niin minkäänlaista, pienintäkään älyä tai sen välähdystä. Oi jospa saisi oikein kunnon jumituksen hetkeksi! Mutta harvoinpa se toive toteutuu juuri tuolloin kun tarvis olisi. Päinvastoin; kun olisi syytä keksiä kaikenlaista, niin silloin se ajatuskattila kumisee tyhjyyttään. Eipä mene tasan nallukat.

Aivojen luoman hullunmyllyn taltuttamiseen ei aina riitä kunnon yöunetkaan. Niissäkin kun saattaa olla vilkkaammanpuoleista meininkiä. Aamulla sitten on kuula entistä enemmän pyörällä, kun yrittää saada selkoa yöllisistä aivoituksista.

Ylivirittyneen ja ylikierroksilla käyvän henkilön ajatuksia on luonnollisesti vaikea ymmärtää. Sitä kun pomppii aiheesta toiseeen ja mutkan kautta miljoonanteen, niin alkuperäisestä aiheesta ei ole harmainta aavistustakaan. Hyvä puoli on se, että jos keskustelunaihe ei ole miellyttävä, tällaista ajatussinkoilijaa on helppo harhauttaa. Eikä varmasti ihan hetkessä muista jälkikäteen palata asiaan.

Joskus hätäjarrun vetäiseminen on paikallaan. Mutta suostuvatko aivot kuuntelemaan ystävällismielisiä kehotuksia lopettaa ajatusvirran ylikuohunta, ennen kuin on liian myöhäistä ja vene nurin? Kumpi onkaan puikoissa, ajatukset vai ajattelija?

Ajatuksia piirakkaan

Joskus ajatusten sinkoilu voi olla hyödyksikin. Hienosti yhdistyivät tämänkertaisen piirakan ainekset maittavaksi paketiksi. Eli mitäpä saat, kun kaapeista löytyy puolivalmiita tähteitä sekä muutamia kasviksia? Gnocchipiirakkaa pestolla!

Ruokaisan (joskin kovin hiilaripitoisen) piirakan leipoo hyvinkin nopsaan, sillä suurin osa aineksista on jo valmiina. Maistuu lounaaksi tai iltapalaksi, etenkin jos laittaa lautaselle kaveriksi salaattia. Reseptiikkaan voit tutustua täällä. Elleivät ajatukset karkaile.

Julkaistu

Johtajuus ja johtopäätökset

johtajuus ja peltilihapiirakka

Oikeastaan on ihan sama, missä kontekstissa nyt puhutaan johtajuudesta. Oli johtajuus sitten yksilön itsensä, tiimin tai organisaation tai valtiotason toimintaa. Operatiivista tai strategista. Tai mitä ikinä lieneekään. Pointti on se, että johtajuudella on niin suuri merkitys, että siitä pitää puhua. Etenkin jos johtajuus on jämähtänyt menneille vuosikymmenille ja jäänyt lepäämään laakereilleen omaan mausoleumiinsa, hämähäkinseittien peittämään ummehtuneisuuteen. Sellainen johtajuus on todellakin tullut tiensä päähän; on aika tehdä johtopäätös.

Huonoa johtajuutta näkee nykyään aivan liikaa. Sen voi tunnistaa esimerkiksi yleisestä pahoinvoinnista, asioiden mikromanageeraamisesta ja luottamuspulasta. Noin niin kuin vain jäävuoren huippuna. Siellä pinnan alla tuhoa syntyy huomattavasti enemmän, ja seurauksilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset myös ympäristöön. Ehkä karmein huonon johtajuuden ilmentymä on pelolla johtaminen. Hyi.

Vaikeutena on, millä tuollainen huono johtajuus kitketään pois. Se ei ole helppoa, sillä pahimpia, vuosikymmenten saatossa tulleita pinttymiä ei voi poistaa edes Auri Kananen (vaikka hän yleisesti ottaen erittäin siistiä jälkeä tekeekin). Koska muutoksen on lähdettävä ytimestä, ulkopäin tulevat impulssit eivät oikeastaan yleensä auta. Päinvastoin, ne saattavat saada huonojohtajuusmyrkyn sakenemaan entisestään, noin niin kuin puolustusreaktiona. Tuulimyllyt kun ovat vahvasti kiinni perustuksissaan. Ja valitettavasti noiden tuulimyllyjen perustuksilla on vahva tuki, eiväthän ne muuten olisi pysyneet pystyssä näinkin pitkään.

Mutta vaikka huonon johtajuuden kitkeminen onkin tuskallisen hidasta ja vähintäänkin turhauttavaa, periksi ei voi antaa. Muuten menetetään ne kaikki hyvät asiat, jotka onnistuneen johtajuuden myötä on mahdollista saavuttaa.

Jotain tarttee siis tehdä. Mutta mitä? Miten kangeta paikoiltaan ne kukoistusta näivettävät mötikät, jotka joko oman päänsisäisten tai ulkoisten tekijöiden takia aiheuttavat niin kovin suurta ahdistusta, tuskaa ja kehittymättömyyttä? Kas siinäpä pulma. Tähänkin pätenee vanha savannin viisaus norsun syömisestä. Bon appetit.

Piirakkatason johtajuus menee… peltilihapiirakalle!

Sillä kaikki vanhat perinteet eivät ole pahasta, tästä hyvänä esimerkkinä ikiaikainen ikoni, peltilihis! Toki sekin pientä päivitystä sai osakseen, sillä täytettä on helppo varioida.

Peltilihapiirakka on siitä huippu tapaus, että sitä kelpaa tarjota niin arjessa kuin juhlassa. Se sopii lounaaksi, välipalaksi, ja oikeastaan milloin vain syötäväksi. Rahkavoitaikina takaa sen, että tavara on tuhtia ja nälkä lähtee!

Tämän peltilihapiirakkaresepti on puolikkaalle uunipellille. Tuplaamalla ainekset saat koko pellillisen, josta sitten riittäkin suuremmalle seurueelle. Reseptiikkaan pääset täältä.

Julkaistu

Mihin kiva katosi?

kiva vegaaninen piirakka

Herramunjee, kun yhtenä päivänä oivalsin, että kiva on kadonnut! Mihin ihmeeseen se on päässyt livahtamaan? Vai piilotteleeko se taustalla, odottaen sopivaa hetkeä näyttäytyä kaikessa kukoistuksessaan? Ja miksi ihmeessä olen ylipäätään päästänyt kivan karkaamaan?

Lähtökohtahan on se, että kivaa tarvitaan tässä maailmassa. Jokaisen henkilökohtainen elämä muuttuu hyvin pian harmaaksi massaksi, pahimmassa tapauksessa mustuu kokonaan vieden lopuksi viimeisenkin elämänhalun, jos kaikki kiva katoaa. Jaksaahan sitä harmaan sävyttämää arkea tarpoa jonkin aikaa, vaikka kiva hetkellisesti puuttuisikin, mutta pidemmän päälle lopputulos on huono. Ihan sama, mikä elämän osa-alue on kyseessä. Jos harmaus pääsee valtaamaan yhdenkin niistä, se voi salakavalasti levittäytyä ja viedä muut mukanaan.

Jatkuva harmaus kertoo, ettei kaikki ole kohdallaan. Silloin on syytä syynätä, missä sen alkulähde sijaitsee. Ja sehän löytyy, kunhan vain uskaltaa olla rehellinen itselleen. Joskus harmauden selätys onnistuu helposti, ja jatkohoitona pelkkä lepo saattaa riittää. Toisinaan voi tarvita järeämpiä toimia, kuten radikaaleja muutoksia elämään, jossa on jotain perustavanlaatuista vinksallaan. Jokatapauksessa, ilman konkreettista toimintaa harmaus vaan lähtee rönsyilemään kuin taitamattomamman kotipuutarhurin perennapenkki.

Kiva on siis lähtenyt lipettiin. Usein se tapahtuu ihan huomaamatta, ja eräänä päivänä sitä vaan huomaa olevansa korviaan myöten harmaudessa. Mutta vaikka kiva olisikin kadoksissa, sen uudelleen löytäminen voi toimia suurena apuna tuon harmaan mörön karkoittamiseen. Vähän niin kuin suojakilvet entisaikojen ritareille. Kaikenlainen kepeys, etenkin huumori elämässä ja sen eri saroilla, ei ole koskaan pahitteeksi. Kivaa kun on kivaa!

Mistä se kadonnut kiva sitten löytyy? Voi kokeilla palata ajassa taaksepäin ja miettiä, mitkä asiat ovat tuottaneet iloa aikoja sitten, ennen kuin isopahaharmaus jyräsi alleen. Kuinka kauas aikamatkailu on ulotettava, sen tietää jokainen itse. Voisihan se olla virkistävää (joskin hieman terveydelle arveluttavaa) kokeilla 60 vuoden tauon jälkeen pulkkamäkeä. Tai ottaa äkkilähtö reppureissulle jonnekin kauas. Lakata kynnet, kilauttaa kaverille, rapsuttaa lemmikkiä. Tai mennä taidenäyttelyyn, herättää henkiin entinen urheilu- tms harrastus. Konstit on monet, ja itsehän sitä kukin parhaiten tietää, mistä hukkaan joutuneen kivansa löytää.

Lämpimästi onnea etsintään. Kyllä se kiva sieltä vielä löytyy.

Tai voisihan se olla kiva leipoa piirakka.

Miksipä ei? Leipominen on ylipäätään hyvä keino harhauttaa harmautta heille, kenestä se tuntuu omalta jutulta. Ja vaikkei tuntuisikaan, kannattaa kuitenkin kokeilla, vaikka jotain helppoa reseptiä. Saa siinä ainakin hetkeksi ajatukset muualle, kun keskittyy taikinan työstämiseen. Parhaassa tapauksessa myös vatsansa täyteen.

Tällä kertaa piirakkareseptiksi valikoitui hyväksi havaitun vegaanipiirakan tuunaus. Turhahan se on pyörää keksiä uudelleen, välillä riittää pelkän sisuskumin vaihto. Ja nyt se oli paikallaan, sillä tästä tuli entistä herkullisempi ja helpompi valmistaa, jonka lisäksi oli varsin ihanaa työstää lämmintä taikinaa. Leipomaterapiaa parhaimmillaan. Vegaanipiirakka vol 2 löytyy täältä.

Julkaistu

Alapääjuttuja

paprikapiirakka

Suosittelen alakertaan kohdistuvaan keskusteluun rajoittuneita henkilöitä lopettamaan tämän tekstin lukemisen välittömästi, sillä luvassa todellakin on alapääjuttuja. Täysin ymmärrettävää, ettei sellainen (huumorin alalaji) välttämättä uppoa korkeamman (komedia)tason omaaviin yksilöihin. Jos nyt sellaiset individuaalit jatkavat uhkarohkeasti tämän lukuhaasteen parissa, on se omalla vastuullanne. Teitä on varoitettu.

Olen tässä ajoittain pohdiskellut, että mistä johtuu kiinnostus kertoilla intiimialueille sijoittuvia tapahtumia, etenkin sellaisia huumorin sävyttämiä sattumuksia. Johtuneeko siitä, että kyseessä on ihmisruumiin osa, jossa enin kaikesta tärkeästä tapahtuu? Vai onko perimmäinen tarkoitus rikkoa vuosisatojen kahleita, tabuja, ettei niistä asioista puhuta ääneen. Saati sitten julkisesti. No, eiköhän se myytti ole murrettu viimeistään nettiajan mahdollistaman aikuisviihteen suuren saatavuuden myötä. Tai virallisten lääkäri neuvoo -palstojen myötä.

Onhan se nyt vapauttavaa, kun ei tarvitse enää tuskailla peräpukamien tai muiden putkisto-osuuden viimeisen etapin ongelmallisuuksien kanssa yksin. Saati sitten lisääntymiselimistön outouksien kanssa kamppailut, joita ei todellakaan kannata käydä keskenään (ellet sitten satu olemaan huippuluokan urologi tai gynekologi). Vertaistuki kunniaan! Ja käsi nyt sydämelle; kukapa ei olisi törmännyt jos jonkinsortin juhlakunnon kompasteluihin, epämääräisiin emätinvaivoihin tai millä ja mihin kukakin nyt on sattunut törmäämään. Ei tuomita, kun ei koko tarinaa tiedetä. Tai mitäpä sitä muutenkaan ketään tuomitsemaan, omatpa ovat aukkonsa.

Huumorin varjolla voi kertoilla mitä moninaisimpia alapääjuttuja. Mutta missä kulkee raja hyvän huonon ja huonon huonon huumorin välillä? Suuri risteysalue, hentoinen yhtymäkohta. Riippunee siitä mistä roikkuu ja kenen seurassa (hehheh, pakollinen puujalka). Ehkä en lähtisi kovinkaan suuresti viljelemään itsenäisyyspäivän vastaanotolla, mutta kaveriporukan, joka nauttii kyseisestä humoristisesta otteesta kaksin käsin… eihän sen parempaa nauruterapiaa saa mistään. Paitsi kenties tahattomasti ilmaantuneista lauseista (kuten vanhempainillan diaesitykseen liittynyt www-osoitteen heikompi tavutus, jolloin ruudulle lävähti ”opetussu”), tai viikkopalaverissa vähemmän korrektisti valikoituneet puheenvuoropyyntöjen ilmaisumuodot (”huutakaa vaan rohkeasti heppiä”). Kyllä ei pokka pitänyt.

Mitäpä tähän voi sanoa? Likainen mielikuvitus on huonon huumorintajun omaavan yksilön ainoa huvitus.

Mikä yhdistää alapääjuttuja sekä piirakoita?

Tuohon henkilöt, joilla vähänkin vinksahtaneet mielikuvayhtymät jo raksuttavat, tietävät vastauksen, joten sitä ei tähän tarvinne edes kirjoittaa. Selkeä aasinsilta myös koko tähän Piirakkapäivään.

Jos kuitenkin mietitään syvällisemmin, tämänkertaiseen piirakkareseptiin yhtymäkohta löytyy ravitsemuksellisesti oikein pätevästä ainesosaluettelosta. Tosin voi olla, ettei kaikki ainesosat, kuten habanero, sovi kaikille, joten ruoansulatuksen jälkeinen lopputuotos voi kääntyä ei-miellyttävämpään suuntaan.

Mutta kelle lihaton, maittava ja potkuisempi paprikapiirakka maistuu, suosittelen kokeilemaan. Reseptiikka löytyy täältä.

Julkaistu

Sisäinen villapaita

sisäinen villapaita ja kasvis-jauhelihapiirakka

Koska talvi ja kylmä, on hyvä että sisäinen villapaita lämmittää. Säästää kivasti lämmityskustannuksissakin, kun voi pitää huonelämpötilan hillityissä lukemissa. Sisäinen villapaita voi tietyissä tapauksissa (vartalon muodoista riippuen) toimia oikein mukavana unikaverinakin. Siihen on iltaisin hyvä hellästi kiertää kätensä ja silitellä vaivalla muodostettua turvapalloaan.

Sisäistä villapaitaansa pystyy kerryttämään mitä moninaisimmin tavoin. Erityisen helppoa se on, jos sattuu omaamaan lahjakkaita kokki/leipurikontakteja. Kukapa herkkusuu voisi kieltäytyä testimaistajan roolista? Myös laajat työyhteisöt, joissa merkkipäiviä juhlistetaan harva se hetki, ovat oivallisia lämpökerroksen kerryttämiseen. Piisaa niitä kakkuja, pullia, keksejä sun muita hiilaripommeja.

Eikä unohtaa sovi myöskään lounasbuffetien tarjoiluja! Mikä mainio tapa turauttaa pötsinsä täpötäyteen runsailla, rasvaa tihkuvilla ylenpalttisilla syömingeillä. Loppupäivä menee toki jonkinasteisessa puolikuolleessa koomassa, mutta sisäinen villapaita saa rutkasti uusia kerrostumia.

Sisäisen villapaidan kasvattamisessa on hyvä huomioida sekin, että mitä vähemmän liikettä, sen nopeammin eristyskerrokset kertyvät. Huihai himohiihtäjät sun muut urheiluhullut! Painovoima on painovoimaa, mutta ylipaino on ylivoimaa!

Sisäiseen villapaitaan voi toki liittyä riskitekijöitäkin. Ei kannata ihan kenen tahansa seuraan lyöttäytyä, ettei mene överiksi.

Ja mikä kaikkein tärkeintä, jokainen meistä pitäköön huolen omasta sisäisestä villapaidastaan. Ei meille kuulu pätkääkään, millaisen toinen omistaa. Omaani suhtaudun mustalla huumorilla, kuten ylläolevasta tekstistä sopii päätellä. Ja on mulla sisäiset villahousutkin!

Sisäinen villapaita saa uutta ryhtiä tästä hekumallisesta piirakasta

Maistuu, sanoi testimaistaja. Nimittäin täyteläisen juustoiselle tämä kasvis-jauhelihapiirakka. Helppoa ja herkullista, muutapa ei tarvita lämmittävään lounastuokioon.

Piirakkapohjassa on käytetty sydänystävällistä margariinia, ettei suonet menisi täysin tukkoon. Toki voi on varma valinta sisäisten villapaitojen ystäville. Kasvis-jauhelihapiirakan reseptin pääset tarkastelemaan täältä.

Julkaistu

Mitä jäi käteen?

mitä jäi käteen? joulun jämäpiirakka

Niin. Se onkin nyt jälleen yhden eletyn vuoden jälkimainingeissa aiheellista pohdiskella, että mitä jäi käteen vuodesta 2022. Ihmismieli on sen verran kiero kapistus, että jostain syystä se heti ensimmäisenä alkaa tuputtamaan kaikkein ikävimpiä nostoja nonstoppina verkkokalvoille. Onhan niitä ollut, kovin kamalia tapahtumia ympäri maailman. Eikä niitä sovi myöskään tyystin unohtaa. Ei se aina ole helppoa ruohonjuuritason kansalaisenkaan elämä, kaikkine mullistuksineen. Mutta jos nyt alkavan vuoden kunniaksi otettaisiin positiivisen kautta? Mietittäisiin, että mitkä olivatkaan ne parhaimmat hetket männä vuonna?

Aivan aluksi lämpimät onnittelut ja kunnon taputukset olalle; täällä ollaan, hengissä ja jos nyt ei ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa, niin ainakin jalkeilla! Siinä sitä taas taaplattiin yhden vuodenkierron verran. Ollaan saatu ihmetellä esimerkiksi jälkikasvun touhuja, vinksahtaneiden sukulaisten ynnä kaikenkarvaisten tuttavien edesottamuksia tai luonnon ihmeitä. Leipä on elättänyt, lämpöä (toistaiseksi) kotona riittänyt, eikä vielä ole tullut vastustamatonta tarvetta hypätä lähimpään jokeen. Hyvä me!

Hatunnoston arvoinen tunnustus myös heille, ketkä ovat onnistuneet olemaan ihmisiksi ja elämään omien arvojensa mukaista elämää. Tai tekemään kipeitäkin ratkaisuja, jos parempia vaihtoehtoja ei ole ollut tarjolla. Suvaitsevaisuudesta ja erilaisuuden ymmärtämisestä vielä bonussulka hattuun.

Kohokohta monen elämässä lienee lisäksi ollut koronan väistyminen tavallisten kulkutautien joukkoon. Ei tule ikävä erinäisiä etätyökomennuksia, kasvomaskeja tai muita inhimillisen kanssakäynnin rajoitteita. Olkaamme vapautetut ylenpalttisesta hysteriasta – ainakin toistaiseksi.

Eräs omalle kohdalle sattuneista menneen vuoden parhaimmista tapahtumista ovat olleet ihmiskohtaamiset. Olen saanut tutustua liutaan mitä upeimpia, aitoja ja uskomattomimpia ihmisolentoja, joita tällä pallolla tallustaa. Voiko olla mitään parempaa kuin nauraa yhdessä, iloita onnistumisista ja kantaa yhteisiä murheita (niitäkin kun väistämättä eteen tulla tupsahtelee)?

Onnea, menestystä ja uutta toivoa vuoteen 2023. Meille kaikille <3

Mitä jäi käteen menneen vuoden ruokarippeistä?

Ainakin joululta jäi jotain kaappien kätköihin. Paino sanalla ”jäi”, sillä niistähän tuli tekaistua joulun jämäpiirakka! Varsin kätevä tapa tuhota ei-toivotut jäänteet. Ruokahävikin torjunta kunniaan, ja rippeet ruoaksi.

Piirakka on nopea tehdä, sillä täyteaineksethan ovat jo kypsiä. Pohja esipaistetaan, jonka jälkeen oman maun ja jääkaapin sisällön mukaan valikoituneet täytteet tumpataan mukaan. Sitten enää noin vartin kypsennys, ja valmista! Kyllä sillä vähintään yhden ateriakerran eteenpäin porskuttaa. Helposti tuunattavaan reseptiin pääsee täältä.

Julkaistu

Kankeampi meininki

suolaiset pikkupiirakat

Tuli tässä eräänä päivänä pikkujoulunvieton jälkimainingeissa mietiskeltyä. Tämä tapahtui ilman pahempaa päänkivistystä ja pöntönhalailua. Että silleen ajateltuna ei dagen efter ollut ollenkaan pahalaatuinen. Muttamutta… koska vietetyissä pikkujouluissa oli kankeaakin kankeampi meininki, joka johti erittäin ennenaikaiseen syöksymiseen pois paikalta, tunne kotiin palattua oli vähintäänkin sellainen että jotain jäi puuttumaan. Mitä niin oleellista sitten puuttui, että kotiovi aukeni iltasella jo puoli yhdentoista paikkeilla?

Lähdetään siitä, että tässä nyt on ollut viimeiset pari-kolme vuotta todellista hiljaiseloa pikkujoulujen suhteen. Toisinsanoen, nollaosummameiningillä ollaan vedetty. Tämä seikka on saanut odotukset kyseistä juhlintamuotoa kohtaan nousemaan eksosfääriin saakka. Lisäksi aika on kullannut aiempien pikkujoulumuistojen polut 24 karaatin sävyllään, oletettavasti muutaman timanttisen tapauksen siivittämänä. Näin jälkeenpäin pohdittuna, kovin vaikeaa olisikin ollut tavoittaa illalle luodut odotukset.

Vai olisiko? Onko liikaa vaadittu, ettei pakollista paikallaan pönöttämistä kestäisi paria tuntia enempää (illan saldo; istumista vaativaa tököttämistä taulukoitu 4 h putkeen)?? Ehkä olisi voitu tulla toimeen ilman tunnin bingosettiä (kyllä; kyseisissä juhlallisuuksissa pelattiin bingoa. Eikä suurin osa juhlaväestä ollut lähelläkään eläkeikää). Kyseistä persikan, mielen ja juhlatunnelman puutuneisuutta ei myöskään kompensoinut tarjottavan juhlajuoman määrä (joka oli ruhtinaalliset 2 mietoa koko illaksi). Onneksi sentään (haaleaa) vettä sai hanasta, ja lisäjuotavaa (henkilökohtaisella) pankkikortilla.

Kankeampi meininki oli myös kanssajuhlijoiden keskuudessa, poislukien oma pyöreän pöydän syvästi paheksuttu seurueemme ynnä muutama muu juhlatuulella ollut toveri. Eipä sitä hirveästi minglata saati luoda uusia tuttavuuksia persiit penkissä (olisikohan perinteinen tuolinvaihto ollut bingoa parempi seuraleikkivaihtoehto?). Voi myös olla, että aiempien pikkujoulujen muistot erehdyttivät luulemaan, että näissä kinkereissä olisi tarkoitus viihtyä ja pitää hauskaa. Hyi kauhistus, pois sellaiset harhakuvitelmat! Naamat peruslukemille ja tarkasti organisoitu minuuttiaikataulu kehiin.

Onneksi meitä on moneksi, ja on hyvin mahdollista, että toisille pikkujoulujuhlina markkinoitu kankeampi meininki oli eräille huippukiva, superhypertason onnistunut ilta. Ja jos ei itseä nappaa, niin silloin onkin parempi painella kotia kohti. Eipähän tarvitse seuraavana päivänä puhua norjaa.

Kankeampi meininki piirakan suhteen? No ei tod.

Jouluhan se kohta tulla jolkottaa, niin kuin joka vuosi, samaan aikaan. Tähänkin voisi ladata vaikka minkäsorttisia odotuksia kiireineen, suorituspaineineen ja muine ahdistusta aiheuttavine lieveilmiöineen. Valinta tämäkin, sillä mitään pakkoa ei ole. Tai voi olla, mutta se löytyy omien korvien välistä.

Jos kuitenkin tulee tilanne, jossa ei millään ehtisi värkkäämään elämää suurempia tarjottavia, mutta kuitenkin haluaisi jotain kivaa popsittavaksi pöytään, niin ratkaisu löytyy pikkupiiraista. Leivontaprosessia voi halutessaan vallan hyvin nopeuttaa valmistaikinalla, jota itsekin pitkästä aikaa käytin (ostin kun halvalla sain). Täytteeksi ihanaista savulohta ja lämmöksi ripaus habaneroa – toimii! Helppoakin helpoimpien suolaisten pikkupiirakoiden reseptin löydät täältä.