Laput silmillä

laput silmillä ja vegegalette

Eiköhän meistä jokainen tähän syntiin sortune jossain vaiheessa elämäänsä, laput silmillä kulkeminen lienee enemmän sääntö kuin poikkeus. Niitä lappuja kun tulee soviteltua silmilleen mitä erilaisimmissa tilanteissa. Peiliinkatsominen on paikallaan, mikäli näin pääsee käymään.

Omat elämäntavat ovat ehkä se helpoin kompastukivi silmälaputetun tien varrella. Klassikkojen klassikko: ”On se kumma kun paino ei vaan putoa, vaikka miten syön terveellisesti ja liikun joka päivä!” (Samalla rojahtaa sohvalle selailemaan somea tai liimaa kaukosäätimen käteensä toisen käden hivuttautuessa megaluokan sipsi- tai karkkipussia kohti.)

Hyvin usein sujahtavat läpyskät silmille, kun katsellaan oman lähimmän lähipiirin tekosia. Käsi pystyyn, kuinka moni vanhempi ei olisi ensitöikseen noussut takajaloilleen puolustusasentoon vaikkapa kuultuaan oman kullannuppunsa ei-niin-fiksuista touhuiluista? Niinpä. Täysin luonnollinen reaktio. Mutta kun sillä kolikolla on AINA se kääntöpuolikin, ja versioita tapahtumien kulusta löytyy yleensä monia. Missä se totuus sitten majaileekaan, puolitiessä tai kauempana viistossa, hyvä olisi ottaa ne laput silmiltä ja katsoa asioita muistakin vinkkeleistä.

Itseriittoisuus nostaa myöskin päätään varsin nopeasti otollisten olosuhteiden niin salliessa. Ylemmyydentunnossaan on helppo lipsahtaa arvostelemaan muita. Vaikka miten saarnaisi kanssakulkijoille suvaitsevaisuudesta ja muusta mukavasta, tuleekin itse toimineeksi omia opastuksiaan vasten. Tuomitseminen ei tunnu kivalta, varsinkaan jos moraalituomarina toimii henkilö, jonka on mieltänyt ystäväkseeen. Tähän varmaan sopisi oikein hyvin vanhaakin vanhempi, virttynyt sanonta ”pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin”.

Joten, eiköhän meillä kaikilla ole aihetta ottaa laput pois silmiltä ja kuvastin kauniiseen kätöseen, silloin kun tilanne sitä vaatii. Koska harva meistä yltää ihmiskunnan hyveellisimpiin ihanteisiin. Ja se on hyvä tunnustaa itsellekin.

Laput silmillä piirakan suhteen? Ehkä, jos piirakka on naamioitunut oikein taidokkaasti

Ja tämä piirakka sen todellakin tekee; koitappa erottaa, onko kyseessä vegegalette vai maitotuotteita sisältävä galette! Veikkaan että tiukkaa tekee vannoutuneimmillakin sekasyöjillä. eikä sillä ole edes mitään väliä sinänsä, sillä piirakka on aina piirakka, ja herkullinen piirakka on herkullinen piirakka.

Tämän vegegaleten paras osuus on, niin kuin aina, itse leivonnan tuomassa riemussa. Kun ei tarvitse pingottaa että meneekö ne reunat nyt sentilleen suoraan, se poistaa suorituspaineista leijonanosan. Galeten kanssa saa luvan kanssa olla ronski! Tsekkaa resepti täältä, et tule pettymään.

Uusia kujeita

uusia kujeita ja papupiirakka

Koska kalenteri näyttää 2024, niin sen kunniaksi on aika miettiä uusia kujeita! Eli tulevaisuusorientoitunutta mietiskelyä tämän vuoden alkuun.

Lähdetään vaikka liikkeelle uraorientoituneista tavoitteista. Ensimmäinen tähän liittyvä tavoite voisi olla estää urautuminen. Se on välillä niin kovin salakavalaa, ettei aina itsekään huomaa. Tai huomaa siinä vaiheessa, kun duunit eivät enää inspiroi millään tavalla. Kaikki päivät toistensa jälkeen vaan laahustavat mitäänsanomattomana harmaana massana, ja tuntuu että työelämä valuu hukkaan. Jos merkitystä ei löydy, niin sitten on aika ottaa kovemmat keinot käyttöön, eli etsiä itselleen innostavampi tienuupaikka. Siinä ihan hyvät tavoitteet tällä saralla.

Uusia kujeita tarvitaan yleensä muihinkin elämän osa-alueisiin. Vaikka perheyhteisön pariin. Jos jatkuva vääntö tavallisista perusasioista alkaa käydä kuuppaan, voisi olla hyvä tavoitella jonkinlaista kompromissiratkaisua. Esimerkiksi lattiapinnoilla vaeltavien sukka-armeijoiden itseohjautuvuuden kehittämistä, jotta ne ymmärtäisivät sijoittaa itsensä ja lajikumppaninsa sinne missä muutkin likapyykit majailevat.

Toki myös parillisten ihmisten kesken olisi hyvinkin suotavaa kujeilla uusin tavoin. Rutiinien rikkominen ei ole koskaan pahasta, kunhan yhdessä määritellyt raja-arvot eivät ylity. Tämä linkittyy vahvasti keskinäisen kommunikaation harjaannuttamiseen, joten siinä voisi olla tavoitetta, josta poikisi hyötyä pitkälle aikavälillekin.

Eräs tärkeimmistä tavoitteista tulevaan voisi olla itsensä kehittäminen. Joko henkistä kanttia tai fyysistä puolta. Parhaassa tapauksessa molempia. Tavoitteeseen tulisi kyllä mielellään liittää aikamääre, ettei esimerkiksi tammikuisesta kinkunsulatusbuumista jää käteen vain käyttämättömyyttään pölyttyvä salikortti. Tai pino puolittain luettuja koulukirjoja.

Uusia kujeita on hyvä pohdiskella. Mutta vielä tärkeämpää on laittaa pohdinnat käytäntöön. Pelkällä puheella kun harvemmin saadaan mitään aikaan. Iloa & onnea tuleviin tavoitteisiin!

Uusia kujeita piirakkaleivontaan? Tottahan toki!

Kunhan sopiva ajanjakso koittaa, on täysin kohtuullista tavoitella uusia piirakkaluomuksia. Vielä sellainen hetki ei ole osunut kohdalle, mutta onneksi tässä on kokonainen vuosi aikaa vääntää jonkinlainen piirakkainnovaatioiden spektaakkelimainen näytös.

Tällä kertaa mennään kuitenkin tuttua mukaillen. Rapea (joko itsetehty tai pakastealtaasta noudettu) voitaikina sai sisälleen herkullisen tulista paputäytettä kera kasvisten, joten ei tästä voinut tulla muuta kuin hyvää ja herkullista papupiirakkaa! Sopii kivasti kylmältä kalskahtavaan tammikuuhun, sillä lämpöä tai täyttävyyttä ei tästä piirakasta puutu. Suosittelen testaamaan, papupiirakan reseptiä pääsee tutkimaan täältä.

Näkemyseroja

näkemyseroja ja pekonipiiras kylmällä täytteellä

Jep jep, näitähän riittää meidän ihmisolentojen keskuudessa. Näkemyseroja esiintyy päivittäin, jotkut pienempiä, toiset suurempia. Kaikkinensa kovin ärsyttäviä. Ainakin jos niihin ei osaa suhtautua kuten henkisesti kypsät henkilöt. Ja nyt käsi sydämelle; kellä ei olisi alkanut jossain vaiheessa keittämään, kun Vesa ei vaan tajuu?

Kovin monia erilaisia näkemyksiä löytyy varsinkin työyhteisöistä. Rakentavasti ajateltuna oikein hyvä asia, jos kaikki asianosaiset ajattelisivat samalla tavalla näkemyseroista. Näinhän se ei ole, vaan välillä menee ihon alle. Itse kullakin.

Kotioloissa – ellei satu olemaan yksineläjä – näkemyseroja vasta löytyykin. Pienistä, perustavanlaatuisista, ja kaikesta siltä ja väliltä. Jotkut asiat on helppo ohittaa olankohautuksella, toisista voi syntyä muuttoauton tilaus.

Ja kun oikein peiliin katsotaan, oman pään sisäiset näkemyserot ne vasta mielenkiintoisia ovatkin. Kummasti sitä kuvittelee näkevänsä asioita laajemmasta vinkkelistä, vaikka todellisuudessa elää omassa pienessä kuplassaan, omien näkökulmiensa vankina.

Jos haluaa konkreettisia näkemyseroja, kannattaa katsoa avaraa luontoa. Siellä kun leijona kellistää seepran (no ei siinä mielessä), niin voi miettiä, kumman suoritusta ihannoi. Surkutellako raitakaverin kohtaloa, vai ilakoidako jellonan täyden massun puolesta. Kas siinäpä pulma.

Sellaisia ne näkemyserot on. Monisyisiä ja monitahoisia. Kenties myös elämän suola?

Näkemyseroja pekonipiiraan suhteen? No ihan varmasti

Tämänkertainen resepti on hieman erilainen, mutta aivan yhtä herkullinen. Rakastettu klassikko, pekonipiiras, sai nimittäin kylmän täytteen.

Piirakkapohja kyllä paistetaan, ja erityisen ruokaisa se onkin, kiitos taikinan sisältämän perunan, ja piirakkaan makeutta sekä hiilareita tuovan bataatin. Itse asiassa inspiraatio tähän piirakkaan on lähtöisin uuniperunoista ja -bataateista pekonitäytteellä. Ei voi mennä vikaan.

Täytteen kermaisuus on ranskankerman ja tuorejuuston ansiota. Siihen vielä rapeaksi paistettuja pekonikuutioita, ja ihanan raikasta, kotimaista kevätsipulia. Sopii kivasti vaikka pikkujoulutarjoiluihin; siinä tapauksessa suosittelen tekemään pikkupiiraita, jotka ovat mukavampia napostella. Toimii kyllä normikokoisena versionakin. Reseptiikkaan pääsee täältä.

Kuntotarkastus

kuntotarkastus ja gluteeniton härkispiirakka

Oli tässä hiljattain aika vaihtaa nelipyöräistä kulkuvälinettä. Ja koska nyt satun edustamaan valitettavan stereotyyppistä naisoletettua henkilöä, joka ei tajua moottoreiden tai muidenkaan erinäisten kiesiä liikuttavien hilavitkuttimien päälle paljoakaan, älysin onneksi ulkoistaa potentiaalisen ostokohteen tarkistelun. Voin kertoa, että 79 euron sijoitus kohteeseen kuntotarkastus kannatti; sillä säästi monen huntin remontin. Suosittelen. Siitäpä tulikin sitten mieleen, että tuollainen puolueeton ja korruptoitumaton kuntotarkastus voisi toimia kivasti moneen muuhunkin kuin materiaan perustuvien hankintojen suhteen.

Itselle tai miksei vaikka tulevalle puolisolle voisi kuntotarkastuksen suorittaa. Olisi sitten laittaa faktaa pöytään, kun tulee puhe vaikkapa eliniän odotuksista, kestävyydestä tai kehoon uppoavista ruokamääristä. Eikä olisi ollenkaan pahitteeksi myös selvittää kuorsaustasot tai sen sietokyvykkyys. Voisi kivasti helpottaa parinvalintaa, tai henkilökohtaista itsetietoutta omasta olosta.

Ehdottomasti pitäisi olla kunnollinen kuntotarkastus myös tulevaa työpaikkaa kohtaan. Siellä kun puolueettomasti tutkittaisiin niin työympäristö- kuin henkilöstöasiat, niin ei tarvitsisi pähkäillä että uskaltaako vaihtaa entisestä ehompaan. Hyvää tietoutta se olisi myös yrityksillekin, voisi perustella priiman kohdalla miksi kyseiseen lafkaan kannattaa hakeutua, ja heikommin pärjänneet voisivatkin sitten ryhtyä kohentelemaan kehityskohteitaan.

Vanhemmille suunnattu kuntotarkastus voisi kiinnostaa lapsukaisia. Voisi sitten tarkemman syynäyksen jälkeen antaa vanhuksille listan, missä kohtaa menee pahiten pusikkoon. Tai meneekö koko koti vaihtoon, jos tilanne on niin heikoilla kantimilla. Eikös tuo helpottaisi sosiaalitoimenkin painetta julkisella sektorilla, kun vikalistan perusteella nähtäisiin mitkä toimet olisivat tarpeen?

No joo, ehkä tätä listausta on vielä hieman varaa kehittää. Mutta idea on ainakin kehityskelpoinen, noin periaatteessa. Kuntotarkastelimisiin!

Kuntotarkastus piirakalle?

Se on onneksi helposti hoidettavissa. Pistää leipoen ja sen jälkeen maistaen! Palaute ja lopputulos on välitön. Jos reseptiikka ei miellytä, niin eipä tarvitse toiste samanlaista tekaista. Jos taas maistuu, niin pistää jatkoon uudelleen leivottavien luomusten joukkoon. Näin tämäkertaisen piirakan kohdalla, eli jatkoon, ehdottomasti.

Koska talvi kolkuttelee ja ilma viilenee, on kiva leipoa ja pupustella jotain ruokaisaa ja lämmittävää. Kuten tätä settiä, joka on saanut inspiraatiota lattarimeiningistä, chili sin carne-tyylisesti. Gluteeniton härkispiirakka on helppo tuunata oman chilisietokyvyn mukaisesti, joten lihattoman lokakuun kunniaksi tässäpä resepti!

Häpeä ja siitä kärsineet sukupolvet

häpeä ja taimenpiirakka

Syksy tuo tullessaan pimeyttä, ja sitä myötä ajoittain surullisiakin ajatuksia. Ajatuksia menneistä, menneisyyden haamuista ja niihin liittyvistä tunteista. Yksi näistä tunteista on häpeä. Se lienee kansakuntammekin yksi kollektiivisimmista tuntemuksista, ja valitettavasti sitä on siirretty yli sukupolvien ties kuinka kauan.

Aina on hävetty ja opetettu häpeämään. Joskus aiheesta, usein ilman järjellistä syytäkin. Häpeän varjolla on kahlittu noudattamaan tiettyjä muotteja, vaikkei niihin sopisikaan. Erilaisuutta on pakotettu häpeämään. Hävetä on pitänyt jopa omaa olemustaan, normaaleja ruumiintoimintoja, elämäänsä. Häpeän takia on karkoitettu, tai häpeäjä on itse karkoittanut itsensä.

Eihän häpeä itsessään ole ollenkaan huono tunne, sillä se voi parhaassa tapauksessa ohjata ihmisiä parempien valintojen tielle. Jos henkilö ei tunne minkäänlaista häpeää mistään mitä tekee yleisten käyttäytymisnormien tuolla puolen (laittomuuksia, muiden vahingoittamista, tms.), niin sietäisikin hävetä. Onneksi vain pientä osaa ihmiskunnasta ei hävetä omat torspoilut.

Valitettavaa, mutta jotkin aikojen takaiset häpeäkäsitykset ovat muokanneet meidän monen elämänkatsomusta ja tekemiämme valintoja ikävällä tavalla. Jo pienestä pitäen on häpeä läsnä elossamme. Esimerkiksi pienenä ihmistaimena hävetti vallan kamalasti, jos pissa meni pöksyyn. Tai ei uskaltanut viitata oppitunnilla, hävetti niin kamalasti, jos vastaus menikin metsään. Monesti on myös jätetty hakeutumatta uusiin haasteisiin, ettei sitten hävettäisi, kun ei tulisikaan valittua, tai jos tulisi valittua muttei osaisikaan tehtäväänsä kunnolla. Sitten vasta hävettäisikin.

Missä sitten menee sopiva häpeä ja sen rajat? Kenen päätettävissä on, milloin hävetä ja mistä syystä? Kuka meistä on oikeutettu toimimaan häpeätuomarina toiselle?

Häpeä ei koske tätä piirakkaa, se on käsityksen kantamattomissa

Jos kansakunnan johto on mätää, jonka todellakin sietäisi hävetä tekojansa, se ei tarkoita, että kaikki kansan aikaansaannokset olisivat samanlaisia. Hävetä ei siis tarvitse tämän piirakkareseptin kohdalla pätkääkään, vaikka sen alkuperä onkin itärajan toisella puolen.

Tämänkertaisen reseptin taimenpiirakka on läheistä sukua kulibjakalle, eli venäläiselle lohipiirakalle. Reseptiikkaa on tosin muokattu terveellisempään ja kotimaisempaan suuntaan, joten poislukien mausteena käytetyt pippurit, kaikki muut ainesosat on mahdollista hankkia kotimaisena tuotantona. Käyhän tutustumassa, maistuu varmasti!

Aitoja asioita

aitoja asioita ja spagettikurpitsapiirakka

Kaiken epävarmuuden, muutosten ja muiden ihmismieltä ja arkieloa piinaavien epäkohtien keskellä tulee tarpeen haalia ympärilleen aitoja asioita. Kuten vaikkapa oikeita tunnekokemuksia erinäisten aktiviteettien parissa, ja hyviä ihmissuhteita. Ai että rakastan aitoutta!

Jos kyse on ruoasta, on suhteellisen helppoa tunnistaa aidot raaka-aineet makuelämysten taustalla. Vahvat perusmaut kun eivät valehtele. Hankalampi homma tosin, jos on makuaisti mennyttä. Mutta silloinkin silmät kertovat enemmän kuin tuhat neonvihreää ja sateenkaarensävyistä esanssien riemukaarta. Paitsi jos on värisokea tai muuten visuaalisesti rajoittunut. Sitten on aihetta turvautua hajuaistiin (ellei sitten ole se makuaisti mennyt, koska nämähän kulkevat käsi kädessä). Kylläpä kävi tekemään mieli perinteisesti leivottua, juuri uunista otettua, höyryävän kuumaa ruisleipää. Ja siihen päälle voita (joka ei sisällä lisäaineita). Voiko aidompaa elämystä olla?

Aidosti ihana on sekin olotila, kun pääsee nauttimaan luonnosta. Mielellään kaukana liikenteestä tai ihmismassoista. Miettikäätten; aamu on juuri valjennut, kävelet pitkin aamukasteista, sammalpeitteistä metsäpolkua. Ei ristin sielua mailla halmeilla. Nuuskuttelet raikasta, puhdasta luonnontuoksua, kuuntelet luonnon tarjoamaa äänimaailmaa. Kaikki aistit herkistyvät ottamaan vastaan maailman sellaisena, kuin se parhaimmillaan on. Et mieti mitään ylimääräistä, vain olet. Aito ja alkuperäinen aistinautinto.

Aito riemu syntyy sekin aidoista asioista. Ei toiselle nauramisesta, vaan toisen kanssa yhdessä nauramisesta. Tai no, omaa kivaakin voi vallan mainiosti pitää omalla kustannuksellaan. Mutta kollektiivisen riemun löytää yleensä aitojen ihmisten seurasta. Sellaisten, jotka ovat omia itsejään vailla naamioita joiden takana piilotella tai vetää roolisuorituksia. Ihania nuo aidot ihmisolennot, ketkä uskaltavat olla juuri sellaisia kuin ovat.

Semmoisia mietteitä lyhykäisyydessään tähän syyskuuhun. Aitoja asioita tulevaan syksyyn odotellessa.

Aitoja asioita, kuten spagettikurpitsa ja siitä leivottu piirakka

Mikä olisikaan aidompaa, kuin leipoa itse alusta alkaen? Siinä ainakin tietää mitä saa ja mitä pistää suuhunsa. Tällä kertaa leivotaan spagettikurpitsapiirakka, joka on saanut inspiraatiota eräästä kaikkien aikojen ruokaklassikosta, eli carbonarasta!

Spagettikurpitsa tuo piirakkaan mehevyyttä, mutta muuten sitä ei oikeastaan huomaa. Carbonaralle ominaiset maut pääsevät oikeuksiinsa, joten jos kaipaat piirakkaa, johon on huomaamattomasti sujautettu kasvista, niin tässä sellainen. Resepti saatesanoineen löytyy täältä.

Ja asento jälleen…

Asento ja se tulisempi kanapiirakka

Lakisääteinen lepoloma lusittu, takaisin sorvin ääreen. Asento ja eiku hommiin… vai kuinka? Miten kummassa lomailun jälkeen tuntuu siltä, ettei irtoa vähimmässäkään määrin. Mieli haraa vastaan, kun pitäisi orjentoitua käyttämään niitä kuuluisia älynystyröitä. Jäikö aivotoiminta sittenkin lomalle?

Kaikkihan lähtee liikkeelle aamusta. Tai illasta, riippuen kulkeeko samoilla silmillä. Pomminvarmaa herätystä ei ole keksittykään, mutta parempi pistää useampi herätysväline rällättämään. Muuten saattaa tyyny olla liiankin hyvässä asennossa. Nukkumatti se kun on semmoinen vekkuli.

Loman jälkeinen aivotoiminnan puuttumissyndrooma vaikuttaa viimeistään silloin, kun pitäisi muistella salasanoja, koodeja tai mitä ikinä tarvitseekaan päivittäisissä askareissaan. Jopa työtovereiden nimien muistaminen tuottaa tuskanhikeä. Ja mitäs sitä olikaan tekemässä ennen lomalle jääntiä?

Tuskanparahduksia saattaa tuottaa myös garderoobin kanssa. On se jännä, miten hetki sitten mahtuneet vaattekappaleet puristaa ja ahdistaa, eikä mikään tahdo mahtua päälle ilman saumojen rusahtelua ja nappien sinkoilua. Vetoketjullisia virityksiä on ihan turha edes yrittää saada kiinni. Olisiko mahdollista viettää seuraavat viikot erittäin vapaamuotoisen pukeutumisen merkeissä? Mieluiten alasti?

Ainakin voi lohduttautua sillä, että edelläkuvatut olotilat ovat todiste onnistuneesta, loman aikaansaamasta nollautumisesta. Kyllä se siitä taas käynnistyy, ennemmin tai myöhemmin.

Asento! Kanapiirakka uuniin vie!

Se tulisempi sellainen. Johan alkaa silmät aueta, kun tujauttaa lounaakseen vähän chilisempää versiota rakkaasta klassikosta.

Ei tarvitse kuitenkaan pelätä palovammoja; tämä piirakka vain kevyesti lämmittää, ei syövytä sisuskaluja! Tulisuutta on tasapainottamassa nektariini ja juusto, sekä lisäaromia ja purutuntumaa tuomassa punasipuli. Piirakan pohja on runsaskuituinen, joten suolisto kiittänee. Se tulisempi kanapiirakka -resepti löytyy täältä.

Vapautta!

vapautta ja mökkipiirakka

Milloin viimeksi olet saanut nauttia kunnon annoksen vapautta? Sellaista, joka huumaa aistit kokonaisvaltaisesti, irrottaa jalat maasta ja vie jok’ikisen arkielon murheenkryynin mennessään? Lapsuudessa, nuoruudessa, keski-iän kynnyksellä, seniorina? Vai onko siihen ollut mahdollisuutta missään elämänvaiheessa?

Koska kesä, ja lähestyvä loma, on lähestulkoon pakko ajatella tulevaa vapautta. Onneksi on mahdollisuus saada sellainen luksus kuin kesäloma. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Ja toki löytyy heitäkin, joille elo on yhtä lomaa. Mutta mahtaako se olla siinä vaiheessa enää muuta kuin arkea ilman vapauden luomaa tunnekokemusta? Mene tiedä, minä en ainakaan tiedä, koska ei ole sellaisesta kokemuspohjaa.

Ja sitäkin tulee mietittyä, että onko edes oikein haaveilla vapaudesta, jos asiat kuitenkin loppupelissä ovat hyvin. Ja mitä se vapaus tulisi sitten tarkoittamaan, jos mylläisi elämänsä siten, että saisi sen tavoittelemansa vapauden graalin maljan? Olisiko se kuitenkaan niin makeaa? Voihan olla, että se maistuu joillekin erittäin hyvin, toisille taas koittaa kitkerä jälkimaku.

Jos nyt mietiskelee, milloin itse on kuluneiden vuosikymmenten aikana saanut kunnon vapauskiksit, niin hetkellisistä elämyksistä, jotka ovat painuneet mieleen totaalisina arjesta irrottautumisina. Kuten silloin, kun sai mahdollisuuden viilettää pitkin järvenselkää vesiskootterilla 80 km/h. Tosin silloin alkoi jo pieni kuolemanpelko hiipiä takaraivoon, ja kaasuhana höllääntyä ihan itsestään. Hyvälle tuntui aikoinaan nassikkana jäädä kouluvuoden jälkeen kesän viettoon vailla lukuläksyjä ja yhtälöiden pänttäämisiä. Kovin vapauttavaa oli myös valmistua koulusta, vaikkei työpaikasta ollut tietoakaan. Ja ai että niitä hetkiä, kun on ollut käty, ja hetkellinen vapaus tehdä ihan mitä itse haluaa, vailla velvollisuuksia tai suorittamista.

Ehkä vapautta on hyvä nautiskella kohtuullisesti annosteltuna, siten ettei makuelämys laimene kuin mehukatti kanisterilliseen vettä. Laiha litku ei tehne ketään onnelliseksi.

Vapautta piirakanveivaamiseen

Lomalla ei toinna stressata, myöskään piirakkaleivonnassa. Jos käy niin kivasti, että pääsee maistamaan mökkielämän tuomaa vapautta, ei silloin toinna pingottaa, vaan mennä sieltä mistä se aita näyttää sopivalta limboamiseen.

Sellaiset kriteerit täyttää tämä mökkipiirakka. Helppo ja vaivaton, ja siihen uppoaa vaikka eiliseltä päivältä jääneet keitetyt perunat ja grillimakkaran ja -kasvisten jämät. Nam. Reseptiikka löytyy täältä!

Ajatuksia ajatusvirrasta

ajatuksia ja gnocchipiirakka pestolla

On ollut viimeaikoina sen verran vilkasta toimintaa tuolla pääkopan sisällä, että pakko jakaa muutamia ajatuksia asiasta. Ei välttämättä päätä tai häntää näillä hajatelmilla, mutta mennään nyt sitten tässäkin tapauksessa täysin hallitsemattomasti ajatusvirran vietävänä.

Sinkoilevat aivosynapsit ja hermosysteemit suoltavat jatkuvana virtana kaikkea mahdollista ja mahdotontakin syötettä tajuntaan. Mistä ihmeestä sitä tavaraa oikein riittää? Ja riittäisi kyllä vähempikin. Sekin pistää taas mietityttämään lisää. Miksi menneet, tulevat ja tämänhetkiset rullaavat sotkeentuneen filmikelan lailla sikinsokin kaikkialle? Moneen ajatukseen riittäisi kertalaaki, osa voisi jäädä kokonaan ajattelematta.

Kun päässä kuhisee kuin kusiaispesässä kevätauringossa, on siihen hyvin vaikea tehdä stoppia. Silloin kaipaa hetkeä, että lyö tyhjää. Ettei liikkuisi niin minkäänlaista, pienintäkään älyä tai sen välähdystä. Oi jospa saisi oikein kunnon jumituksen hetkeksi! Mutta harvoinpa se toive toteutuu juuri tuolloin kun tarvis olisi. Päinvastoin; kun olisi syytä keksiä kaikenlaista, niin silloin se ajatuskattila kumisee tyhjyyttään. Eipä mene tasan nallukat.

Aivojen luoman hullunmyllyn taltuttamiseen ei aina riitä kunnon yöunetkaan. Niissäkin kun saattaa olla vilkkaammanpuoleista meininkiä. Aamulla sitten on kuula entistä enemmän pyörällä, kun yrittää saada selkoa yöllisistä aivoituksista.

Ylivirittyneen ja ylikierroksilla käyvän henkilön ajatuksia on luonnollisesti vaikea ymmärtää. Sitä kun pomppii aiheesta toiseeen ja mutkan kautta miljoonanteen, niin alkuperäisestä aiheesta ei ole harmainta aavistustakaan. Hyvä puoli on se, että jos keskustelunaihe ei ole miellyttävä, tällaista ajatussinkoilijaa on helppo harhauttaa. Eikä varmasti ihan hetkessä muista jälkikäteen palata asiaan.

Joskus hätäjarrun vetäiseminen on paikallaan. Mutta suostuvatko aivot kuuntelemaan ystävällismielisiä kehotuksia lopettaa ajatusvirran ylikuohunta, ennen kuin on liian myöhäistä ja vene nurin? Kumpi onkaan puikoissa, ajatukset vai ajattelija?

Ajatuksia piirakkaan

Joskus ajatusten sinkoilu voi olla hyödyksikin. Hienosti yhdistyivät tämänkertaisen piirakan ainekset maittavaksi paketiksi. Eli mitäpä saat, kun kaapeista löytyy puolivalmiita tähteitä sekä muutamia kasviksia? Gnocchipiirakkaa pestolla!

Ruokaisan (joskin kovin hiilaripitoisen) piirakan leipoo hyvinkin nopsaan, sillä suurin osa aineksista on jo valmiina. Maistuu lounaaksi tai iltapalaksi, etenkin jos laittaa lautaselle kaveriksi salaattia. Reseptiikkaan voit tutustua täällä. Elleivät ajatukset karkaile.

Johtajuus ja johtopäätökset

johtajuus ja peltilihapiirakka

Oikeastaan on ihan sama, missä kontekstissa nyt puhutaan johtajuudesta. Oli johtajuus sitten yksilön itsensä, tiimin tai organisaation tai valtiotason toimintaa. Operatiivista tai strategista. Tai mitä ikinä lieneekään. Pointti on se, että johtajuudella on niin suuri merkitys, että siitä pitää puhua. Etenkin jos johtajuus on jämähtänyt menneille vuosikymmenille ja jäänyt lepäämään laakereilleen omaan mausoleumiinsa, hämähäkinseittien peittämään ummehtuneisuuteen. Sellainen johtajuus on todellakin tullut tiensä päähän; on aika tehdä johtopäätös.

Huonoa johtajuutta näkee nykyään aivan liikaa. Sen voi tunnistaa esimerkiksi yleisestä pahoinvoinnista, asioiden mikromanageeraamisesta ja luottamuspulasta. Noin niin kuin vain jäävuoren huippuna. Siellä pinnan alla tuhoa syntyy huomattavasti enemmän, ja seurauksilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset myös ympäristöön. Ehkä karmein huonon johtajuuden ilmentymä on pelolla johtaminen. Hyi.

Vaikeutena on, millä tuollainen huono johtajuus kitketään pois. Se ei ole helppoa, sillä pahimpia, vuosikymmenten saatossa tulleita pinttymiä ei voi poistaa edes Auri Kananen (vaikka hän yleisesti ottaen erittäin siistiä jälkeä tekeekin). Koska muutoksen on lähdettävä ytimestä, ulkopäin tulevat impulssit eivät oikeastaan yleensä auta. Päinvastoin, ne saattavat saada huonojohtajuusmyrkyn sakenemaan entisestään, noin niin kuin puolustusreaktiona. Tuulimyllyt kun ovat vahvasti kiinni perustuksissaan. Ja valitettavasti noiden tuulimyllyjen perustuksilla on vahva tuki, eiväthän ne muuten olisi pysyneet pystyssä näinkin pitkään.

Mutta vaikka huonon johtajuuden kitkeminen onkin tuskallisen hidasta ja vähintäänkin turhauttavaa, periksi ei voi antaa. Muuten menetetään ne kaikki hyvät asiat, jotka onnistuneen johtajuuden myötä on mahdollista saavuttaa.

Jotain tarttee siis tehdä. Mutta mitä? Miten kangeta paikoiltaan ne kukoistusta näivettävät mötikät, jotka joko oman päänsisäisten tai ulkoisten tekijöiden takia aiheuttavat niin kovin suurta ahdistusta, tuskaa ja kehittymättömyyttä? Kas siinäpä pulma. Tähänkin pätenee vanha savannin viisaus norsun syömisestä. Bon appetit.

Piirakkatason johtajuus menee… peltilihapiirakalle!

Sillä kaikki vanhat perinteet eivät ole pahasta, tästä hyvänä esimerkkinä ikiaikainen ikoni, peltilihis! Toki sekin pientä päivitystä sai osakseen, sillä täytettä on helppo varioida.

Peltilihapiirakka on siitä huippu tapaus, että sitä kelpaa tarjota niin arjessa kuin juhlassa. Se sopii lounaaksi, välipalaksi, ja oikeastaan milloin vain syötäväksi. Rahkavoitaikina takaa sen, että tavara on tuhtia ja nälkä lähtee!

Tämän peltilihapiirakkaresepti on puolikkaalle uunipellille. Tuplaamalla ainekset saat koko pellillisen, josta sitten riittäkin suuremmalle seurueelle. Reseptiikkaan pääset täältä.