Syksy tuo tullessaan pimeyttä, ja sitä myötä ajoittain surullisiakin ajatuksia. Ajatuksia menneistä, menneisyyden haamuista ja niihin liittyvistä tunteista. Yksi näistä tunteista on häpeä. Se lienee kansakuntammekin yksi kollektiivisimmista tuntemuksista, ja valitettavasti sitä on siirretty yli sukupolvien ties kuinka kauan.
Aina on hävetty ja opetettu häpeämään. Joskus aiheesta, usein ilman järjellistä syytäkin. Häpeän varjolla on kahlittu noudattamaan tiettyjä muotteja, vaikkei niihin sopisikaan. Erilaisuutta on pakotettu häpeämään. Hävetä on pitänyt jopa omaa olemustaan, normaaleja ruumiintoimintoja, elämäänsä. Häpeän takia on karkoitettu, tai häpeäjä on itse karkoittanut itsensä.
Eihän häpeä itsessään ole ollenkaan huono tunne, sillä se voi parhaassa tapauksessa ohjata ihmisiä parempien valintojen tielle. Jos henkilö ei tunne minkäänlaista häpeää mistään mitä tekee yleisten käyttäytymisnormien tuolla puolen (laittomuuksia, muiden vahingoittamista, tms.), niin sietäisikin hävetä. Onneksi vain pientä osaa ihmiskunnasta ei hävetä omat torspoilut.
Valitettavaa, mutta jotkin aikojen takaiset häpeäkäsitykset ovat muokanneet meidän monen elämänkatsomusta ja tekemiämme valintoja ikävällä tavalla. Jo pienestä pitäen on häpeä läsnä elossamme. Esimerkiksi pienenä ihmistaimena hävetti vallan kamalasti, jos pissa meni pöksyyn. Tai ei uskaltanut viitata oppitunnilla, hävetti niin kamalasti, jos vastaus menikin metsään. Monesti on myös jätetty hakeutumatta uusiin haasteisiin, ettei sitten hävettäisi, kun ei tulisikaan valittua, tai jos tulisi valittua muttei osaisikaan tehtäväänsä kunnolla. Sitten vasta hävettäisikin.
Missä sitten menee sopiva häpeä ja sen rajat? Kenen päätettävissä on, milloin hävetä ja mistä syystä? Kuka meistä on oikeutettu toimimaan häpeätuomarina toiselle?
Häpeä ei koske tätä piirakkaa, se on käsityksen kantamattomissa
Jos kansakunnan johto on mätää, jonka todellakin sietäisi hävetä tekojansa, se ei tarkoita, että kaikki kansan aikaansaannokset olisivat samanlaisia. Hävetä ei siis tarvitse tämän piirakkareseptin kohdalla pätkääkään, vaikka sen alkuperä onkin itärajan toisella puolen.
Tämänkertaisen reseptin taimenpiirakka on läheistä sukua kulibjakalle, eli venäläiselle lohipiirakalle. Reseptiikkaa on tosin muokattu terveellisempään ja kotimaisempaan suuntaan, joten poislukien mausteena käytetyt pippurit, kaikki muut ainesosat on mahdollista hankkia kotimaisena tuotantona. Käyhän tutustumassa, maistuu varmasti!