Avainsana: vegaaninen hummuspiirakka

Julkaistu

Mihin kiva katosi?

kiva vegaaninen piirakka

Herramunjee, kun yhtenä päivänä oivalsin, että kiva on kadonnut! Mihin ihmeeseen se on päässyt livahtamaan? Vai piilotteleeko se taustalla, odottaen sopivaa hetkeä näyttäytyä kaikessa kukoistuksessaan? Ja miksi ihmeessä olen ylipäätään päästänyt kivan karkaamaan?

Lähtökohtahan on se, että kivaa tarvitaan tässä maailmassa. Jokaisen henkilökohtainen elämä muuttuu hyvin pian harmaaksi massaksi, pahimmassa tapauksessa mustuu kokonaan vieden lopuksi viimeisenkin elämänhalun, jos kaikki kiva katoaa. Jaksaahan sitä harmaan sävyttämää arkea tarpoa jonkin aikaa, vaikka kiva hetkellisesti puuttuisikin, mutta pidemmän päälle lopputulos on huono. Ihan sama, mikä elämän osa-alue on kyseessä. Jos harmaus pääsee valtaamaan yhdenkin niistä, se voi salakavalasti levittäytyä ja viedä muut mukanaan.

Jatkuva harmaus kertoo, ettei kaikki ole kohdallaan. Silloin on syytä syynätä, missä sen alkulähde sijaitsee. Ja sehän löytyy, kunhan vain uskaltaa olla rehellinen itselleen. Joskus harmauden selätys onnistuu helposti, ja jatkohoitona pelkkä lepo saattaa riittää. Toisinaan voi tarvita järeämpiä toimia, kuten radikaaleja muutoksia elämään, jossa on jotain perustavanlaatuista vinksallaan. Jokatapauksessa, ilman konkreettista toimintaa harmaus vaan lähtee rönsyilemään kuin taitamattomamman kotipuutarhurin perennapenkki.

Kiva on siis lähtenyt lipettiin. Usein se tapahtuu ihan huomaamatta, ja eräänä päivänä sitä vaan huomaa olevansa korviaan myöten harmaudessa. Mutta vaikka kiva olisikin kadoksissa, sen uudelleen löytäminen voi toimia suurena apuna tuon harmaan mörön karkoittamiseen. Vähän niin kuin suojakilvet entisaikojen ritareille. Kaikenlainen kepeys, etenkin huumori elämässä ja sen eri saroilla, ei ole koskaan pahitteeksi. Kivaa kun on kivaa!

Mistä se kadonnut kiva sitten löytyy? Voi kokeilla palata ajassa taaksepäin ja miettiä, mitkä asiat ovat tuottaneet iloa aikoja sitten, ennen kuin isopahaharmaus jyräsi alleen. Kuinka kauas aikamatkailu on ulotettava, sen tietää jokainen itse. Voisihan se olla virkistävää (joskin hieman terveydelle arveluttavaa) kokeilla 60 vuoden tauon jälkeen pulkkamäkeä. Tai ottaa äkkilähtö reppureissulle jonnekin kauas. Lakata kynnet, kilauttaa kaverille, rapsuttaa lemmikkiä. Tai mennä taidenäyttelyyn, herättää henkiin entinen urheilu- tms harrastus. Konstit on monet, ja itsehän sitä kukin parhaiten tietää, mistä hukkaan joutuneen kivansa löytää.

Lämpimästi onnea etsintään. Kyllä se kiva sieltä vielä löytyy.

Tai voisihan se olla kiva leipoa piirakka.

Miksipä ei? Leipominen on ylipäätään hyvä keino harhauttaa harmautta heille, kenestä se tuntuu omalta jutulta. Ja vaikkei tuntuisikaan, kannattaa kuitenkin kokeilla, vaikka jotain helppoa reseptiä. Saa siinä ainakin hetkeksi ajatukset muualle, kun keskittyy taikinan työstämiseen. Parhaassa tapauksessa myös vatsansa täyteen.

Tällä kertaa piirakkareseptiksi valikoitui hyväksi havaitun vegaanipiirakan tuunaus. Turhahan se on pyörää keksiä uudelleen, välillä riittää pelkän sisuskumin vaihto. Ja nyt se oli paikallaan, sillä tästä tuli entistä herkullisempi ja helpompi valmistaa, jonka lisäksi oli varsin ihanaa työstää lämmintä taikinaa. Leipomaterapiaa parhaimmillaan. Vegaanipiirakka vol 2 löytyy täältä.

Julkaistu

Tarkkailutoimenpiteitä (vaiko sittenkin kyttäämistä?)

vegaaninen hummuspiirakka

Mentaalikeisseillä on huvinsa, ja edullisia sekä koronarajoitusten rajoissa mahdollistuvia itsensä viihdyttämisen keinoja löytyy useita, kunhan vain osaa käyttää mielikuvitustaan. Olen aina pitänyt ihmisten tarkkailua – eli kyttäämistä, jos sen niin tahtoo ilmaista – erittäin mielenkiintoisen puuhana. Aiemmin harrastin tarkkailutoimenpiteitä silloin tällöin kahvilassa istuen ja ohikulkijoita lasin läpi seuraten. Nyt laajensin reviiriä, ja ryhdyin tutkiskelemaan ihmisten lenkkeilytyylejä. Tässä TOP 3, jotka olen bongannut:

Kolmossijalle pääsee Hipsuttelija. Hipsuttelija on äärimmäisen elegantti pistäessään tossua toisen eteen. Hänen jalkansa liikkuvat tasaisen synkronoidusti, ikäänkuin liukuen pitkin maanpintaa. Ei turhia liikkeitä, kädetkin myötäilevät vartalon liikkeitä täydellisessä harmoniassa. Hypnoottista seurattavaa. Tässä viehättävässä tyylissä on sekin etu, että matka taittuu tasaisen varmasti. Sprintteriä Hipsuttelijasta ei koskaan tule, mutta maratoonariksi on ainesta!

Hopeasija kuuluu Tuplaajalle. Tuplaaja on kahden kaverilenkkeilijän muodostama tiimi, joka onnistuu kestämään omalla puolellaan kulkuväylää, häiritsemättä vastaantulevaa liikennettä. Kuitenkin Tuplaaja pystyy, tiiviistä kaveriläheisyydestään huolimatta, olemaan tönimättä tai kamppaamatta vierustoveriaan. Tämä vaatii todellista taitoa, sillä eiväthän kaikki huippujuoksijatkaan osaa toimia yhtä kunnioittavasti toisiaan kohtaan (tosin heillä kyse on kilpailusta, joten ei ehkä verrattavissa Tuplaajiin). Bonarit vielä siitä, että Tuplaaja pystyy juttelemaan juoksentelukollegansa kanssa saamatta happivajetta. Jos pysyisi Tuplaajan vauhdissa, voisi kuulla hyvinkin makoisia keskusteluja.

Ykköspalli kuuluu ehdottomasti ja ilman minkäänlaisia epäilyksiä Kermitille (kyllä; nimeäminen on tapahtunut erään vihreän tuttumme mukaan)! Tämän tyylin edustajia ei yleensä näe, Kermit on harvinainen helmi lenkkeilijöiden sankassa sakissa. Lajityypin edustaja saa kaiken huomion omintakeisella tyylillään; jalat vispaavat niin etu- kuin sivusuunnassa, ja on maagista, miten Kermit edes pääsee etenemään. Vielä häkellyttävämpää on se vauhti, millä Kermit ponkoilee eteenpäin; Hipsuttelija jää auttamatta jälkeen, ja tiukkaa tekee Tuplaajallekin kestää vauhdissa mukana. Kirsikkana kakun päällä ovat Kermitin käsienergiat; ne vemputtavat letkeän rytmikkäästi kasimuodostelmassa, aivan kuin olisivat irtoamassa sijoiltaan. Kerrassaan valloittavan valovoimainen ilmestys. Yksinkertaisesti ilmaistuna, Kermitin kohtaaminen tekee iloiseksi ja saa väkisinkin jopa sen kaikkein mutruisimman suun virneeseen. Ultimateparhautta.

Tulevia tarkkailutoimenpiteitä odotellessa. Lenkkipolulla tavataan.

Piirakkaa lenkkeilijän tarpeisiin, ihan kaikille tyyleille

Lenkkeilijät ansaitsevat piirakkansa. Sen on oltava riittävän ravitsevaa, mutta kuitenkin terveellistä. Laitetaan siis kuidut, proteiinit, hivenaineet, vitamiinit ynnä muut tarpeellisuudet maistuvaan pakettiin. Kehonsa vaalijat osannevat arvostaa tässä piirakassa myös sitä, että se on täysin kasvipohjainen. Sopii siis monille.

No mikä tästä sitten muotoutui? Bataatilla mehevöitetty rapea pohja, jonka päällä kermaista ja sopivan mausteista kikhernetäytettä sekä ravitsevia kasviksia, kruunattuna rouskuvilla siemenillä. Eli Vegaaninen hummuspiirakka! Meni heittämällä jatkoon, suosittelen kokeilemaan.