Monella varmaan alkaa olla kohta jo jouluähky. Itselleni se tulee about kuun puolivälin paikkeilla. Tästä huolimatta halusin tehdä piirakan, jossa yhdistyvät sesongin herkullisimmat elementit; torttu ja pipari, luumu, pähkinät, suklaa ja vihreät kuulat. Kaikki herkullisia aineksia, tulossa siis überultimate- Joulun paras piirakka, joten mikä muka voisi mennä pieleen?? Noh, vaikkapa juurikin se kaikki. Mutta miten tästä päästiin Monkey Bread -maapähkinävoipiirakkaan?
Monesti käy niin, että jokin idea tuntuu kerrassaan nerokkaalta. Takaraivossa jyskyttävä tunne kuitenkin kertoo, että tästä ei hyvät heilu. Sama tunne voi joskus ilmetä myös kihelmöintinä päänahassa, kun kyseessä on oikein pahaenteinen failure in the system (tällä kertaa ei kuitenkaan ollut kyse niin suurista jutuista, että olisi ilmennyt edellä kuvattua oirehdintaa). Olen ihan jonkin verran ärsyyntynyt itselleni, kun ei tule kuunneltua näitä intuition tarjoamia viestejä. Miksi, oi miksi, sitä päätään pitää hakata seinään?!
Joten, eipä tullutkaan Joulun paras piirakka. Tuli omituinen sekoitus taikinoita ja täytteitä, joiden maut riitelivät keskenään niin pahasti, että lautasella oli käynnissä täysi WW3. Eikä kukaan selvinnyt. Se tässä kokeilevassa leivonnassa on ihanuus ja kauheus, ettei aina tiedä mikä on lopputulema. Tai joo, olisin tiennyt, jos olisin kuunnellut sitä takaraivon kaveria. Pitäsikö sille antaa kunnon leka, niin menisi viestit paremmin perille?
Sen verran on tekeleelle annettava krediittiä, etteivät kaikki tyrmänneet sitä alimpaan helvandeerokseen. Testiryhmän nuorimmat ihastuivat ikihyviksi, ja hoitelivat sen mikä jäi aikuisemmilta koekaniineilta kurkkuun kiinni. Voiko tästä päätellä, että nuorten makuhermot eivät ole vielä kehittyneet? Vai ovatko ne aikuisilta kadonneet tyystin? Oli miten oli, ei jatkoon, joten kyseistä piirakkareseptiä en julkaise. Taidanpa samantien tuikata sen tuleen, koska koen vieläkin kauhunväristyksiä muistellessani ensimmäistä suupalaa.

Onnistumisia Monkey Bread -kokeilussa
Saadakseni pahan maun pois suustani tein jotain ihan muuta. Olen jo kauan halunnut kokeilla Monkey Bread -pullaa twistillä. Oudohko mielleyhtymä, mutta ”Monkey Bread” saa aivoni ajattelemaan maapähkinävoita.. (selvennyksen vuoksi; apina + leipä -> apinanleipäpuu -> banaani -> norsu -> maapähkinät -> maapähkinävoi. Aivan selvää pässinlihaa, eikö?). Joten ymppäsin kyseistä tahnaa tähän reseptiikkaan. Siitä syntyi Monkey Bread goes Nuts -nyhtöpiirakka.
Siitä en sitten tiedä, onko kyseessä täysiverinen piirakka (no ei todellakaan ole, katso vaikka piirakan määritelmä täältä tai wikistä). Mutta leivoin sen piirakkavuokaan, joten menköön läpi tämän kerran. Joulun kunniaksi. Oli kuitenkin niin herkullista, että halusin jakaa tämän onnistumisen. Sopii etenkin heille, ketkä ovat saaneet jouluähkyn perustarjottavista tortuista!