Näin aluksi on sanottava, etten usko pätkääkään henkilöpalvontaan, jossa joku nostetaan jalustalle luoden ylimaallinen mielikuva. Ei ole todellisuutta se, kaikissa meissä on omat oudot ominaisuutemme sekä heikkoutemme. Ja kyllähän inhimillisyys tekee meistä kiinnostavampia. Jos kuitenkin mietitään inspiroivia, kulinarismiin liittyviä henkilöitä, oman respektini annan seuraaville suunnannäyttäjille;
Keith Floyd – brittikokki, joka vaan heitteli aineksia pannulle ja pataan. Siemaili siinä sivussa pullon jos toisenkin viiniä. (Kuoli v. 2009. Alkoholisti, rattijuoppo, erosi neljästi.)
Nigella Lawson – kotikokkailun kuningatar, ruokapornon inkarnaatio. (Perhe- ja huumeongelmia, masennusta.)
Remy, elokuvasta Rottatouille – tiedetään, se on animaatiohahmo. Ja rotta. (Rotat eivät lähtökohtaisesti kuulu keittiöön.)
Mikä heissä kiehtoo? Palava intohimo ruokaan ja ruoanlaittoon sekä mutkaton asenne kokkaamiseen. Kaikkien keittiötyöskentelyä on ihana seurata, pelkkä katsominen saa olon rennoksi ja vatsan lämpenemään seuraavaa ateriaa varten. Kukaan heistä ei ole ollut täydellinen elämässään, elämänhallinta on tainnut sakata kaikilla (paitsi Remyllä, mut se onkin rotta). Mutta mitä siitä? Kokatessaan he antoivat rakkautensa lajiin loistaa kirkkaammin kuin liekittäessä roihahtanut Cointreau.
Heidän innoittamanaan kehittelin piirakan kotoa löytyneistä raaka-aineista. Kesän ajan kasvattelin (lue: kylvin siemenet ja unohdin) istutuslaatikoissa porkkanaa ja palsternakkaa. Nyt syksyllä olikin jo aika ottaa ne ylös ja kohdentaa hyötykäyttöön. Lopputuotoksena siis palsternakka-porkkanapiirakka, jossa kotimaisuusaste on kohdillaan.