Mulla on pieni ruokailutottumuksiin liittyvä haaste. En nimittäin tykkää sienistä. Tai siis niitä on kiva kerätä, mutta syöminen tuottaa tuskaa. Ei ole väliä, mikä lajike on kyseessä, kaikki kantarelleistä rouskuihin ja herkkusieniin tökkii ihan yhtä pahasti. Olen ponnekkaasti vuosien ajan yrittänyt saada angstini näitä mahtavia maan antimia kohtaan katoamaan, mutta kun ei vaan makuhermot ota sieniaromia omakseen.
Arvatenkin tällainen rajoite aiheuttaa välillä kiusallisia tilanteita, kuten viime syksynä vierailulla ihastuttavan 90+ rouvan luona. Hän oli omin herttaisin kätösin leiponut tarjolle suppilovahveropiirakkaa (ja nämä letkeät vekkulit ovat siis ultimateyökötys nro 1).
”Vieras ottaa nyt reilun palan!”
”Ottaa nyt lisää vaan rohkeasti!”
Ja korostan, että vika ei ollut piirakassa tai sen leipojassa, vaan syöjässä! Taistelin urhoollisesti, ja sain kuin sainkin palan uppoamaan ruoansulatuselimistööni ilman epäkorrektia comebackia.
Joten edellä mainitusta episodista inspiroituneena väsäsin tällaisen patenttiratkaisun; sienipiirakka, jossa ei sieni maistu! Jos olisin syönyt silmät kiinni, en olisi huomannut edes koostumuksensa puolesta niiden olemassaoloa. Jopa santsasin.
Suosittelenkin leipomaan tätä tarjolle, mikäli ei ole varmuutta vieraiden sienitoleranssista. Niin ei sitten tarvitse kaivella irtosieniä patterin välistä (tai vaihtoehtoisesti servettiin sullottuna) vierailun jälkisiivousta tehdessä.
Ohje kantarelli-pekonipiirakkaan. (Voi kokeilla muillakin sienilaaduilla, reilu määrä yhdistelmää pekoni & juusto hoitavat ne kyllä tunnistamattomiksi.)