Vadelma-vaahtokarkkipiirakka

No nyt on makiata! Vadelma-vaahtokarkkipiirakka on veikeä yhdistelmä raikasta vadelmakiisselitäytettä, perinteistä piirakkapohjaa, ja pumpulinpehmeää vaahtispäällystä. Homma toimii ja piirakka maistuu monille, erityisesti lapsille. Kannattaa käyttää kotimaisia vadelmia tautiriskin välttämiseksi. Jos kuitenkin käytät ulkomaisia, noudata Ruokaviraston suositusta, ja valmista täytteen kiisseli sen mukaisesti.

Huomio! Leikkautuvuus ei ole vastavalmistuneessa piirakassa optimaalinen; jos kiisseli jää yhtään liian löysäksi, leviää palanen läjäksi lautaselle. En siis lähtisi sukujuhlien bravuuriksi tätä tekemään, ainakaan ennen kuin riittävä leikattavuusvarmuus on saavutettu hyydyttämällä kiisseliä yön yli jääkaapissa. Lastenjuhliin sen sijaan kelpaa hyvin ihan tämmöisenään.

Pohja;
2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
0,5 dl ruokokidesokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl raastettua sitruunankuorta
100 g kasvimargariinia
1 kananmunan valkuainen

Täyte;
4 dl vahvaa, sokeroitua marjamehua
3 rkl perunajauhoja
4 dl kotimaisia vadelmia (pakaste)

Lisäksi;
margariinia vuoan voitelemiseen
1-2 rkl sokeria
vaahtokarkkeja

Tee pohjataikina. Sekoita kuivat aineet ja sitruunankuoriraaste keskenään. Nypi margariini joukkoon. Lisää kananmunan valkuainen, pyöräytä nopeasti taikinaksi. Kääri taikina kelmuun, ja anna levätä ainakin puoli tuntia.

Kaulitse taikina, ja laita se huolellisesti voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 24 cm). Laita piirakkapohjan päälle leivinpaperi ja kuivia herneitä tai kypsentämätöntä riisiä painoksi. Paista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Poista herneet/riisi ja leivinpaperi. Jatka paistamista vielä kymmenisen minuuttia, kunnes pohja on saanut kauniin kullanruskean värin ja on varmasti kypsä. Ota uunista ja anna jäähtyä täysin.

Valmista täytekiisseli. Sekoita perunajauhot ja kylmä marjamehu kattilassa. Kuumenna seosta koko ajan hämmentäen, ettei paakkuja pääse syntymään. Anna kiehahtaa, ja nosta kattila liedeltä. Lisää jäiset vadelmat, sekoita varovasti, jotteivät marjat rikkoudu. Mikäli tarvis, anna kiisselin jäähtyä vielä hetki välillä sekoitellen.

Kaada jäähtynyt kiisseli pohjan päälle. Ripottele pinnalle hieman sokeria kuorettumisen estämiseksi. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään pariksi tunniksi.

Vadelma-vaahtokarkkipiirakka vaatii hieman varovaisuutta…

Puolita vaahtokarkit ja asettele ne piirakan päälle. Kuumenna vaahtokarkkien pintaa varovasti leivontaan tarkoitetulla kaasupolttimella, kunnes vaahtokarkit hieman sulavat ja savat herkullisen rapean, kullanruskean paistopinnan. Huom. Ole erittäin varovainen kaasupolttimen käytössä; vaahtokarkit syttyvät todella helposti palamaan!

Tarjoile vadelma-vaahtokarkkipiirakka jälkiruokana tai kahvipöydän herkkuna.

vadelma-vaahtokarkkipiirakkapala
Kuten kuvasta voi huomata, esillepano ei ole kovin kaunis. Ei ehtinyt jähmettyä, olin hätäinen. Mutta maku ratkaisee!

Semmoinen setti tällä kertaa. Vuosittainen oleskelu lepotilassa vaikuttaa huomattavasti, ja positiivisella tavalla, aivotoimintaan. Mutta kuinkas sellaiseen latautumiseen pääsee? Blogin puolelta löytyy eräänlainen vastaus, vilkaise sieltä!