Vegaanipiirakka vol 2

Hyvää reseptiä ei tarvitse muuttaa, mutta joskus pieni tuunaus voi olla paikallaan. Kuten tämän vegaanipiirakan kanssa; muuttamalla aiemman reseptin ainesosasuhteita ja lisäämällä pientä twistiä, saa piirakasta entistä maittavamman. Tuttu vegaanipiirakka sai tässä variaatiossa lisäpotkua chilistä ja sitä liennyttävää makeutta bataatista, jota laitettiin reilusti sekä pohjaan että täytteeseen.

Pohjataikina on siitä mukava tehdä, ettei tarvita vuokaa. Tuli ihan mieleen lapsuuden leikit muovailuvahan kanssa! Ja koska laitoin bataatin taikinaan hieman lämpimänä, tuntui operaatio jopa terapeuttiselta suloisen lämmön helliessä sorminiveliä.

Pohja;
1 keskikokoinen bataatti
1,5 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 tl suolaa
1 tl savupaprikajauhetta
3/4 dl oliiviöljyä

Täyte;
2 dl hummusta (resepti täällä)
kourallinen kypsiä bataattikuutioita
1 keskikokoinen makea suippopaprika (tai peruspaprika)
1 tuore, mieto punainen chili
mustapippurirouhetta
auringonkukansiemeniä
kurpitsansiemeniä

Kuori bataatti. Leikkaa se noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Sivele pintaan halutessasi hieman oliiviöljyä, ja paahda viipaleita uunissa 200°C:ssa kunnes ne ovat kypsiä. Soseuta bataattiviipaleista noin 2/3 (valmista sosetta noin pari desiä), ja kuutioi loput viipaleet täytettä varten.

Sekoita kulhossa jauhot, mausteet ja seesaminsiemenet. Lisää oliiviöljy ja bataattisose. Sekoita taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja muotoile piirakkapohjan muotoiseksi.

vegaanipiirakka pohja
Pohja muotoutui malliinsa oikein mallikkaasti ilman vuokaa. Korkeita reunoja ei tarvitse, sillä täyte pitää kuosinsa.

Vegaanipiirakka tarvitsee enää täytteet yllensä ja paistosession; ja eikun syömään!

Huuhtele paprika huolellisesti, poista kanta ja siemenet. Leikkaa suikaleiksi. Viipaloi chili; jos haluat tulisempaa, älä poista siemeniä (niissä se pahin/paras potku sijaitsee).

Levitä hummus piirakkapohjalle. Ripottele päälle hieman mustapippurirouhetta. Asettele tasaisesti päälle bataattikuutiot, paprikasuikaleet ja chiliviipaleet. Ripottele pinnalle auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä.

Paista piirakkaa 200-225°C uunissa, kunnes pohja on kypsynyt, ja pinta saanut hieman väriä. Uunista riippuen noin 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

vegaanipiirakka
NAM. Rapsakkaa, terveellistä ja ultimaattisen herkullista. Paahtuneet chilipalat olivat aivan ehdottoman mahtavia pikku makupommeja makean bataatin vastakohdaksi. Ja pohjan seesaminsiemet rouskuivat ihanasti.

Terveellinen ja täyttävä vegaanipiirakka teki olon kivan rauhoittuneeksi ja raukeaksi. Kyllä vaan leipominen on kiva juttu elämässä. Mutta entäs jos kiva katoaa elämästä? Mitä silloin voi tehdä? Blogin puolelta löytyvät tämänkertaiset hajatelmat aiheesta.