Suorituskeskeinen elämä kuluttaa, ja paljon hoetaan sitä, että pitäisi keskittyä elämään hetkessä. Miten tämän yhtälön sitten saa toimimaan, onkin melkoinen haaste. Kun mietitään, että lähtökohtaisesti lähes kaikilla elämän osa-alueilla joutuu ennakoimaan ja suunnittelemaan pitkänkin aikahaarukan puitteissa – ellei omista toimivaa kristallipalloa – niin kuinka aivot pystyisi painamaan pauselle edes hetkeksi? Ja tähän pitää vielä lisätä sellainenkin seikka, että tulevaisuteen katsominen on valmiiksi asennettuna genomeihimme (kirjavinkki-vitonen, mikäli aihealue kiinnostaa; Lauri Nummenmaan Tunnekartasto, jossa asia avataan pohjamutia myöten meille maallikoillekin), joten tutkainta vastaan taistelu saattaa olla tuhoon tuomittua jo lähtökohtaisesti.
Monet liputtavat Mindfullnessin puolesta, ja tottahan se on, ettei ilman aitoa läsnäoloa myöskään hetkessä eläminen onnistu. Saati sitten niiden tärkeimpien tai parhaiden asioiden tunnistaminen omassa elämässä, niiden, joiden puolesta tätä oravanpyörää tassutellaan päivästä toiseen. Vaarana on olemassa aina se, että suoritusvaihe jää päälle, eikä sitten osaakaan enää keskittyä olemaan aidosti paikalla.
Lapsilla ja suurella osalla nuorista hetkessä eläminen onnistuu luonnostaan. Kun koittaa aikuistuminen kaikkine velvoitteineen ja murheineen, tuo taito katoaa kuin sulaneet lumet viemäriin keväällä. On se vaan syvältä.
Ihailen suuresti heitä, ketkä onnistuvat säilyttämään kyseisen ominaisuuden läpi elämän. Meidän muiden täytyy yrittää opetella löytämään se uudestaan. Paitsi jos on jo tyytyväinen elämäänsä kolmisilmäisenä oraakkelina, joka juhlii juhannusta, kun muut ovat vasta popsimassa joulusuklaita. Eihän siinäkään mitään väärää ole, kukin tyylillään.
Hetkessä hyvää – joulukinkun tähteet hyötykäyttöön
Itseni liimaa parhaiten juuri tähän hetkeen jumittelu (yleensä tähtitaivasta, laineita tai nuotiotulta tuijottaen) tai konkreettinen tekeminen. Mielellään hyödyllinen sellainen. Arvatenkin, kun tässä tuli mätettyä joulun kunkkua eli kinkkua nassuttimeen päiväkausia, tuli stoppi. Jämiä ei tetenkään heitetä mäkeen, vaan niistä tehdään erinäisiä uudisherkkuja, kuten henkilökohtaista lemppariani, karamellisoitua possua jasmiiniriisin ja kevätsipulin kera.
Tässä kävi kuitenkin nyt niin, että edellä mainittua herkkuakin jäi yli. Eipä hätiä, vaan tähteiden tähteet muotoutuivat välipäivien lounaaksi. Oli nimittäin voitaikinaa pakastimessa, joten ei muuta kuin riisit ja possut taikinan sisään. Tuloksena ihanan rapeat ja mehevät kinkkupiiraset, kokoamisohje löytyy täältä.
Ruokahävikki, in-your-face!!! Olisi varmaan martat, nuo hävikkiruoan Nemesikset, ylpeitä. Omalla elämisen agendalistallani kun on tottakai myös järkevät kulutustottumukset sekä raaka-aineiden hyötykäyttö. Tällaiset ruohonjuuritason onnistumiset saavat onnenpeikon pomppimaan rinnassa tasajalkaa, joten päivän rytmihäiriöt tämän myötä saavutettu.
