Koskee ihan kaikkia, etenkin itseäni. Mikä siinä maksaa, ettei osata käyttäytyä asiallisesti? Lapset ovat asia erikseen, kehittyville aivoille kiukuttelut sun muut sallittakoon. Mutta aikuiset ihmiset. Mikä kumma se saa meidät käsittämään asioita (tahallaan) väärin, tekemään banaanikärpäsistä alkuhärkiä ja kiskomaan herneitä nenään pussitolkulla? Johtuuko se nykyajan paineista, vai ollaanko vieraannuttu toisistamme täysin? Auttaisiko jos edes hetkeksi pomppaisimme omista bokseistamme ulos uuteen ajatusmaailmaan ja yrittäisimme aidosti ymmärtää toistemme näkemyksiä, kokemuksia ja jos nyt hurjiksi heittäydytään, myös tunteita?
Ei minulla ole tarjota patenttiratkaisuja. Ei kai se auta kuin tutustua ensin itseensä ja sitä kautta lähteä miettimään omaa käytöstään ja ajatusmallejaan. Jospa sitten osaisi paremmin hillitä itseään, kun tilanne alkaa lähteä lapasesta. Ja valita taistelunsa, sillä ei kai kenenkään energiat riitä jokaista tuulimyllyä vastaan kapinoimiseen? Omat kuohahdukseni liittyvät yleensä erittäin poikkeavien arvomaailmojen ristiriitoihin, ja etenkin jos mennään perustavanlaatuisiin periaatekysymyksiin. Niistä on vaikea tinkiä.
No, se siitä pohdiskelusta, ja itse asiaan! Onni on oma luumupuu, varsinkin jos se tekee satoa. Minulla niitä on kaksi, ja tänä vuonna se surkeampi niistä teki kitkeriä ja pieniä luumuja. Tottahan niistä nyt piirakka piti väsätä. Koska olivat ärhäkämpiä kuin raa’at karpalot, päätin taltuttaa ne kermalla, joten lopputuloksena kermainen luumupiirakka.
Muuten hyvä, paitsi että se kitkeryys jäi edelleen kummittelemaan, joten vinkkinä; jos jokin on erittäin kitkerää, ei se muuksi muutu. Eli älkää pilatko piirakkaanne yhteistyökyvyttömillä luumuilla, koska tämän reseptin pohja sekä täyte toimivat erittäin hyvin myös ilman niitä! Kiinnostaisi myös kokeilla, millainen tästä tulisi vaihtamalla luumut esimerkiksi kirsikoihin. Jos joku innostuu testaamaan, niin kuulisin lopputuleman erittäin mielelläni!
