Blogi

Julkaistu

Sisäinen villapaita

sisäinen villapaita ja kasvis-jauhelihapiirakka

Koska talvi ja kylmä, on hyvä että sisäinen villapaita lämmittää. Säästää kivasti lämmityskustannuksissakin, kun voi pitää huonelämpötilan hillityissä lukemissa. Sisäinen villapaita voi tietyissä tapauksissa (vartalon muodoista riippuen) toimia oikein mukavana unikaverinakin. Siihen on iltaisin hyvä hellästi kiertää kätensä ja silitellä vaivalla muodostettua turvapalloaan.

Sisäistä villapaitaansa pystyy kerryttämään mitä moninaisimmin tavoin. Erityisen helppoa se on, jos sattuu omaamaan lahjakkaita kokki/leipurikontakteja. Kukapa herkkusuu voisi kieltäytyä testimaistajan roolista? Myös laajat työyhteisöt, joissa merkkipäiviä juhlistetaan harva se hetki, ovat oivallisia lämpökerroksen kerryttämiseen. Piisaa niitä kakkuja, pullia, keksejä sun muita hiilaripommeja.

Eikä unohtaa sovi myöskään lounasbuffetien tarjoiluja! Mikä mainio tapa turauttaa pötsinsä täpötäyteen runsailla, rasvaa tihkuvilla ylenpalttisilla syömingeillä. Loppupäivä menee toki jonkinasteisessa puolikuolleessa koomassa, mutta sisäinen villapaita saa rutkasti uusia kerrostumia.

Sisäisen villapaidan kasvattamisessa on hyvä huomioida sekin, että mitä vähemmän liikettä, sen nopeammin eristyskerrokset kertyvät. Huihai himohiihtäjät sun muut urheiluhullut! Painovoima on painovoimaa, mutta ylipaino on ylivoimaa!

Sisäiseen villapaitaan voi toki liittyä riskitekijöitäkin. Ei kannata ihan kenen tahansa seuraan lyöttäytyä, ettei mene överiksi.

Ja mikä kaikkein tärkeintä, jokainen meistä pitäköön huolen omasta sisäisestä villapaidastaan. Ei meille kuulu pätkääkään, millaisen toinen omistaa. Omaani suhtaudun mustalla huumorilla, kuten ylläolevasta tekstistä sopii päätellä. Ja on mulla sisäiset villahousutkin!

Sisäinen villapaita saa uutta ryhtiä tästä hekumallisesta piirakasta

Maistuu, sanoi testimaistaja. Nimittäin täyteläisen juustoiselle tämä kasvis-jauhelihapiirakka. Helppoa ja herkullista, muutapa ei tarvita lämmittävään lounastuokioon.

Piirakkapohjassa on käytetty sydänystävällistä margariinia, ettei suonet menisi täysin tukkoon. Toki voi on varma valinta sisäisten villapaitojen ystäville. Kasvis-jauhelihapiirakan reseptin pääset tarkastelemaan täältä.

Julkaistu

Mitä siitä

suklaapiiras ja mitä siitä hajatelmat

Välinpitämättömyys valtaa ajoittain alaa itse kullakin. Joskus se on ihan ok, toisinaan taas voisi harkita kaksi(kymmentä) kertaa, ennenkuin laukaisee Mitä siitä -ajatuksen ilmoille. Joten karsintaa kannattaa tehdä kyseisen mietintämallin kohdalla.

Esimerkiksi, varsin vähäpätöisiä edellä mainittuja kysymyskohdennuksia sopii tehdä arjen järkeistämisessä. Etenkin silloin, kun kasetti meinaa leikata kiinni ihan huolella kaiken arkihärdellin keskellä.

Mitä siitä, jos asunnon ikkunat ovat pesemättä? Tärkeämpää on ladata omia akkuja. Likaisiin ikkunoihin ei tietääksemme kukaan ole koskaan kuollut. Tai ainakaan ihmisiä ei ole kuollut, lintuja taasen lienee menehtynyt melkoisia määriä – ja tässä yksi lisäsyy, miksi ei kannata pestä; likaiset ikkunat jopa säästävät siipiveikkojen henkiparkoja.

Mitä siitä, jos välillä tulee virheitä? Sehän on vain hyvä juttu, sillä virheistä tupataan oppimaan. Kukaan ei ole virheetön, tai jos on, niin silloin ei ole edes yrittänyt pyrkiä totuttua tasoa parempiin suorituksiin. Sattuu sitä paremmissakin piireissä jos jonkinlaisia kämmejä.

Mitä siitä, jos ei miellytä ”kaikkia”? Ensinnäkin, kaikkien miellyttäminen on a) silkka mahdottomuus ja b) aivan turhaa. Huomattavasti tavoiteltavampi tulokulma olisi jollain tasolla tulla toimeen niiden kaikkien kanssa.

Mitä siitä, jos ei kuluneena vuonna tullut lottovoittoa, superhienoa urheilusaavutusta, hohdokasta uutta duunia tai mitä tahansa platinakuorrutuksella silattua mukatärkeää saavutusta? Elämä jatkaa rullaamistaan päivä toisensa jälkeen siitä huolimatta. Niin, mitäpä siitäkään turhaa stressiä ottamaan näin vuoden 2023 aluksi.

Mitä siitä, jos tuli syötyä varsin herkullista suklaapiirasta turhan paljon?

No ei yhtään mitään, paitsi hyvä mieli! Missään nimessä siitä ei toinna ottaa huonoa omaatuntoa. Hyvän ruoan ja ajoittaisten herkkujen nauttiminen on eräs ihmiselon kauneimpia asioita, joten jos siihen on mahdollisuus, niin ilo irti ja ääntä kohti.

Tämänkertainen resepti on suussasulavan samettinen, mutta varsin helppovalmisteinen suklaapiiras. Siihen on kätevä upottaa joululta jääneet konvehdit tai alennuksesta haalitut suklaavarastot (terveisin nimim. hyvältä maistuu pitkin vuotta, tai ainakin parasta ennen -päiväykseen saakka). Piiraan koko on suhteellisen vaatimaton, mutta koska sisältö on täyttä tavaraa, pienikin pala voi riittää… Suklaapiirasresepti löytyy täältä!

Julkaistu

Mitä jäi käteen?

mitä jäi käteen? joulun jämäpiirakka

Niin. Se onkin nyt jälleen yhden eletyn vuoden jälkimainingeissa aiheellista pohdiskella, että mitä jäi käteen vuodesta 2022. Ihmismieli on sen verran kiero kapistus, että jostain syystä se heti ensimmäisenä alkaa tuputtamaan kaikkein ikävimpiä nostoja nonstoppina verkkokalvoille. Onhan niitä ollut, kovin kamalia tapahtumia ympäri maailman. Eikä niitä sovi myöskään tyystin unohtaa. Ei se aina ole helppoa ruohonjuuritason kansalaisenkaan elämä, kaikkine mullistuksineen. Mutta jos nyt alkavan vuoden kunniaksi otettaisiin positiivisen kautta? Mietittäisiin, että mitkä olivatkaan ne parhaimmat hetket männä vuonna?

Aivan aluksi lämpimät onnittelut ja kunnon taputukset olalle; täällä ollaan, hengissä ja jos nyt ei ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa, niin ainakin jalkeilla! Siinä sitä taas taaplattiin yhden vuodenkierron verran. Ollaan saatu ihmetellä esimerkiksi jälkikasvun touhuja, vinksahtaneiden sukulaisten ynnä kaikenkarvaisten tuttavien edesottamuksia tai luonnon ihmeitä. Leipä on elättänyt, lämpöä (toistaiseksi) kotona riittänyt, eikä vielä ole tullut vastustamatonta tarvetta hypätä lähimpään jokeen. Hyvä me!

Hatunnoston arvoinen tunnustus myös heille, ketkä ovat onnistuneet olemaan ihmisiksi ja elämään omien arvojensa mukaista elämää. Tai tekemään kipeitäkin ratkaisuja, jos parempia vaihtoehtoja ei ole ollut tarjolla. Suvaitsevaisuudesta ja erilaisuuden ymmärtämisestä vielä bonussulka hattuun.

Kohokohta monen elämässä lienee lisäksi ollut koronan väistyminen tavallisten kulkutautien joukkoon. Ei tule ikävä erinäisiä etätyökomennuksia, kasvomaskeja tai muita inhimillisen kanssakäynnin rajoitteita. Olkaamme vapautetut ylenpalttisesta hysteriasta – ainakin toistaiseksi.

Eräs omalle kohdalle sattuneista menneen vuoden parhaimmista tapahtumista ovat olleet ihmiskohtaamiset. Olen saanut tutustua liutaan mitä upeimpia, aitoja ja uskomattomimpia ihmisolentoja, joita tällä pallolla tallustaa. Voiko olla mitään parempaa kuin nauraa yhdessä, iloita onnistumisista ja kantaa yhteisiä murheita (niitäkin kun väistämättä eteen tulla tupsahtelee)?

Onnea, menestystä ja uutta toivoa vuoteen 2023. Meille kaikille <3

Mitä jäi käteen menneen vuoden ruokarippeistä?

Ainakin joululta jäi jotain kaappien kätköihin. Paino sanalla ”jäi”, sillä niistähän tuli tekaistua joulun jämäpiirakka! Varsin kätevä tapa tuhota ei-toivotut jäänteet. Ruokahävikin torjunta kunniaan, ja rippeet ruoaksi.

Piirakka on nopea tehdä, sillä täyteaineksethan ovat jo kypsiä. Pohja esipaistetaan, jonka jälkeen oman maun ja jääkaapin sisällön mukaan valikoituneet täytteet tumpataan mukaan. Sitten enää noin vartin kypsennys, ja valmista! Kyllä sillä vähintään yhden ateriakerran eteenpäin porskuttaa. Helposti tuunattavaan reseptiin pääsee täältä.

Julkaistu

Jotain hyvää

jotain hyvää eli persimonpiiras

Voisiko joskus olla hetki aikaa tehdä jotain hyvää? Kyllä. Sellaiseen tulisi aina löytyä tarvittavat minuutit, jotka voi karsia pois jostain vähemmän hyödyllisestä. Kuten Facen ja Instan selailusta. Tai Netflixin tai perusruudun tuputtaman aivotäytteen tuijottamisesta. Minkä nyt kukin tuntee vähemmän tärkeäksi elämässään.

Jotain hyvää voi tehdä monella tavalla, ja varsinkin joulun lähestyessä kannustavainen viesti altruistiseen käyttäytymiseen on käsinkosketeltavissa. Montako keräyslipasta, pataa tai lahjakuusta onkaan tullut ohitettua tai mainoskatkolla nähtyä? Onko tipahdellut kutsuja yhteisen hyvän merkeissä esimerkiksi kylä- tai lähiöyhteisön talkoisiin?

Vai kyselisikö kuulumisia henkilöiltä, joihin ei ole tullut oltua hetkeen yhteydessä? Mikäs on arkipäivän hyvien tekojen tilanne? Kohteliaat sanat, ystävälliset eleet, anteeksiantavaisuus ja hyvä tahto kanssakulkijoidemme keskuudessa?

Tosin joskus saattaa käydä niin, etteivät hyvät teot – tai niiden toteutusyritykset – mene ihan maaliin. Kuten silloin kerran, kun tuli intoa ja hyvää mieltä puhkuen soiteltua eräälle tuttavalle erittäin huonolla hetkellä. Siitä puhelusta ei kyllä kostunut kumpikaan osapuoli. Ja monestikohan kohteliaisuudeksi tarkoitetut sutkaukset eivät joko ole ottaneet tulta allensa, vaan ne on väärinkäsitetty jostain mystisestä syystä. Tai tässä taannoin, kun kun kerrankin päätin ottaa osaa tuntemattomien lasten lahjontaan; kuusesta kurkotettu lahjalappunen oli sitten sellainen hifistelytuote, jota ei todellakaan löytynyt koko kyläpahasen kaupoista. Korvasin tuotteen hyvällä perusmallilla, mutta ei voi olla ajattelematta, että tuotinko jollekulle kuitenkin hirveän pettymyksen, kun paketista ei paljastukaan juuri sitä mitä lappuseen oli kirjattu. Jäi jonkinsorttinen maku suuhun siitäkin keikasta.

Täydellisyyttä hyvissäkään teoissa ei liene järkevää tavoitella. Siitä tulee vain paha mieli. Mutta niin kauan kuin tekee parhaansa niillä sen hetkisellä voimavaroilla ja muilla resursseilla, mitä sattuu omaamaan, niin eiköhän se riitä. Toivottavasti.

Jotain hyvää myös itselle?

Kuten persimonpiiras. Piristää kummasti kaiken keskellä ottaa pala pientä hyvää piirakkaa kera kupposen kuumaa. Jos vielä kutsuu kaverin nautimaan samaisesta herkusta yhteiseen pöytään, niin elämä se vaan paranee.

Tämän piiraan etuihin kuuluu ehdottomasti se, että ennen joulun herkkupöydän antimiin uppoutumista on hyvä ottaa hieman kevyemmin. Persimonpiiraassa ei ole ylenkäytetty makeuttamiseen tarkoitettuja aineita, joten hammaskiilteet kiittävät. Reseptiin pääsee täältä.

Julkaistu

Kankeampi meininki

suolaiset pikkupiirakat

Tuli tässä eräänä päivänä pikkujoulunvieton jälkimainingeissa mietiskeltyä. Tämä tapahtui ilman pahempaa päänkivistystä ja pöntönhalailua. Että silleen ajateltuna ei dagen efter ollut ollenkaan pahalaatuinen. Muttamutta… koska vietetyissä pikkujouluissa oli kankeaakin kankeampi meininki, joka johti erittäin ennenaikaiseen syöksymiseen pois paikalta, tunne kotiin palattua oli vähintäänkin sellainen että jotain jäi puuttumaan. Mitä niin oleellista sitten puuttui, että kotiovi aukeni iltasella jo puoli yhdentoista paikkeilla?

Lähdetään siitä, että tässä nyt on ollut viimeiset pari-kolme vuotta todellista hiljaiseloa pikkujoulujen suhteen. Toisinsanoen, nollaosummameiningillä ollaan vedetty. Tämä seikka on saanut odotukset kyseistä juhlintamuotoa kohtaan nousemaan eksosfääriin saakka. Lisäksi aika on kullannut aiempien pikkujoulumuistojen polut 24 karaatin sävyllään, oletettavasti muutaman timanttisen tapauksen siivittämänä. Näin jälkeenpäin pohdittuna, kovin vaikeaa olisikin ollut tavoittaa illalle luodut odotukset.

Vai olisiko? Onko liikaa vaadittu, ettei pakollista paikallaan pönöttämistä kestäisi paria tuntia enempää (illan saldo; istumista vaativaa tököttämistä taulukoitu 4 h putkeen)?? Ehkä olisi voitu tulla toimeen ilman tunnin bingosettiä (kyllä; kyseisissä juhlallisuuksissa pelattiin bingoa. Eikä suurin osa juhlaväestä ollut lähelläkään eläkeikää). Kyseistä persikan, mielen ja juhlatunnelman puutuneisuutta ei myöskään kompensoinut tarjottavan juhlajuoman määrä (joka oli ruhtinaalliset 2 mietoa koko illaksi). Onneksi sentään (haaleaa) vettä sai hanasta, ja lisäjuotavaa (henkilökohtaisella) pankkikortilla.

Kankeampi meininki oli myös kanssajuhlijoiden keskuudessa, poislukien oma pyöreän pöydän syvästi paheksuttu seurueemme ynnä muutama muu juhlatuulella ollut toveri. Eipä sitä hirveästi minglata saati luoda uusia tuttavuuksia persiit penkissä (olisikohan perinteinen tuolinvaihto ollut bingoa parempi seuraleikkivaihtoehto?). Voi myös olla, että aiempien pikkujoulujen muistot erehdyttivät luulemaan, että näissä kinkereissä olisi tarkoitus viihtyä ja pitää hauskaa. Hyi kauhistus, pois sellaiset harhakuvitelmat! Naamat peruslukemille ja tarkasti organisoitu minuuttiaikataulu kehiin.

Onneksi meitä on moneksi, ja on hyvin mahdollista, että toisille pikkujoulujuhlina markkinoitu kankeampi meininki oli eräille huippukiva, superhypertason onnistunut ilta. Ja jos ei itseä nappaa, niin silloin onkin parempi painella kotia kohti. Eipähän tarvitse seuraavana päivänä puhua norjaa.

Kankeampi meininki piirakan suhteen? No ei tod.

Jouluhan se kohta tulla jolkottaa, niin kuin joka vuosi, samaan aikaan. Tähänkin voisi ladata vaikka minkäsorttisia odotuksia kiireineen, suorituspaineineen ja muine ahdistusta aiheuttavine lieveilmiöineen. Valinta tämäkin, sillä mitään pakkoa ei ole. Tai voi olla, mutta se löytyy omien korvien välistä.

Jos kuitenkin tulee tilanne, jossa ei millään ehtisi värkkäämään elämää suurempia tarjottavia, mutta kuitenkin haluaisi jotain kivaa popsittavaksi pöytään, niin ratkaisu löytyy pikkupiiraista. Leivontaprosessia voi halutessaan vallan hyvin nopeuttaa valmistaikinalla, jota itsekin pitkästä aikaa käytin (ostin kun halvalla sain). Täytteeksi ihanaista savulohta ja lämmöksi ripaus habaneroa – toimii! Helppoakin helpoimpien suolaisten pikkupiirakoiden reseptin löydät täältä.

Julkaistu

Flow-tila

Flow-tila ja risifrutti -piiras

Joskus kaikki vaan onnistuu ilman sen suurempia ponnisteluja. Rullaa kerrassaan rallatellen. Se on se paljon puhuttu flow-tila, jonka soisi saavuttavan useamminkin kuin vain silloin tällöin toisinaan. Mutta mistä se tulee ja minne se menee? Olisiko flow mahdollista saada kyläilemään vaikka joka päivä?

Flow’n lähtökohtana lienee rentous. Eihän väkisin vääntämällä ja hampaat irvessä saa lähtökohtaisesti mitään luovan ja letkeän olotilan kaltaista aikaiseksi. Milläs se rentous sitten saavutetaan? Sitä sietää jokaisen stressipirkon ja paniikkipaavon mietiskellä omissa ajukopissaan ihan itse. Pohdiskelun voi aloittaa niinkin yksinkertaisesta, kuin kysymällä itseltään, että ”miten nyt noin niinkuin omasta mielestä mulla ihan aikuisten oikeasti tällä hetkellä menee?”. Ovatko purentakiskot jo loppuunkulutetut? Hiertääkö jokin asia jollain elämän osa-alueella erityisesti? Onko stressipeikko litistänyt kaiken kivan allensa?

Rentoutumattomuuden juurisyiden selvittyä niille onkin jo paljon helpompi ryhtyä tekemään jotain konkreettista. Esimerkiksi tasapainottamalla elämää kokonaisuudessa (kyllä; siinä on vissi ero, että annatko vaikkapa työllesi 150% kaikesta energiasta ja päivittäisistä aikaresursseista jättämällä muut sektorit elontiellä miinukselle). Jos tilannekatsaus osoittaa, että jostain on syytä luopua, niin silloin siitä on vain päästettävä irti. Jää sitä aikaa sitten muuhunkin. Tärkeämpään. Kuten riittäviin yöuniin, omasta ja lähimmäisten hyvinvoinnista huolehtimiseen ja vapaaseen ajatteluun…

… josta pääsemmekin erittäin lyhyellä aasinsillalla Flow-tilan toiseen tärkeään elementtiin; vapauteen käyttää omaa aivokapasiteettiaan siten, että se edistää luovuutta ja siihen liittyvää leikkimielisyyttä. Koska ihminen ei ole terve, jos se ei leiki, eli kokeile rohkeasti kaikenlaista. Siinä ne aivosolut kivasti luovat uusia yhteyksiä, kun antaa luomiskyvyn ja lennokkaiden visioiden kutkutella!

Flow’n tavoittelu on kuitenkin täysin turhaa ja lähtökohtaisesti erittäin hankalaa, jos olosuhteet eivät sitä mahdollista. Mikäli ympäristö ei kannusta muuhun kuin seuraa johtajaa-kulttuuriin sekä pakkosuorittamisen syvään ja painostavaan tuskaan, on turha odottaa positiivisen mielivirran vievän mennessään. Miettikääpä sitä.

Mikään ei kestä loputtomiin, ei myöskään Flow, koska elämä. Mutta niin pitkään, kun asiat inspiroivat ja mieli pysyy avoimena uudelle, on Flow-tilan ajoittaiseen tavoittamiseen hyvät mahdollisuudet.

Piirakkapäivän Flow-tila

Inspiroitua voi ihan arkipäiväisistäkin asioista, kun mielentila on sopiva. Näin pääsi käymään tätä piirakkaa väsätessä. Moni varmaan tuntee ihanaisen riisivälipalan nimeltä Risifrutti®, tai sen monet alemman hintaluokan versiot (joista osa on jopa originaalia maukkaampia. Tosin makuasioista ei voi kuin kiistellä). Eräänä päivänä sellaista iltaherkkuna mussuttaessa tuli mieleen, että eikös vaan olisi varsin maistuvaista piirakantäytettä?

Todellakin on! Ja kun tuohon samettisen kermaiseen täytteeseen vielä lisätään ihanan suklainen pohja, ja hilloksi jotain vähän perustasoa makoisampaa, niin kyllä kelpaa. Lopputuloksena siis Risifrutti -piiras, jonka reseptiä pääsee tutkimaan täältä. Nauttikaatten.

Julkaistu

Olipa kerran…

vegaaninen suolainen piirakka

Lapsuudessa tuli kuultua ne perinteiset sadut punahilkoista, peikoista, prinsessoista ja prinsseistä. Entäs nyt isona? Olipa kerran mitä? Aikuisten satuja toki – kuvitteellisia seikkailuja mitä ihmeellisimmissä paikoissa, unohtumattomia rakkaustarinoita, suureellisia selviytymisiä toivottomista tilanteista. Mutta niin kovin epärealistisia. Siksihän ne ovatkin vain satuja. Satuja, joihin ns. tavallinen ihmiselo äärimmäisen harvoin taipuu, ja ehkäpä siksi tallustelijan arki voi tuntua kovin harmaalta vailla mielikuvitusmaailman kaltaisia elämyksiä. Eihän näistä peruseläjien elämistä mitään tiiliskiviromaaneja kirjoitella, mutta jos kirjoitettaisiin, siihen voisi mahtua jos jonkinlaisia sattumuksia, suruja, iloja, rakkautta. Juuri sitä ”perutavallista” elämää, jossa satukirjoistakin luetut tunteet ovat aidosti läsnä. Joten, olipa kerran…

… lapsuus. Sanotaan, että lapsuus on ihmisen parasta aikaa (suurimmalle osalle onkin, ellei sattunut syntyessään saamaan erittäin huonoja kortteja käsiinsä). Kaikki on uutta ja ihmeellistä, hämmästeltävää riittää päivästä toiseen. Jokainen päivä on yhtä seikkailua elon ihmeellisellä tiellä, välillä tunteet kuohuen, aina yhtä vahvasti ja innostuneesti eläen. Pikkulapsen päivää voisi verrata oikein kunnon telenovelaan; palavaa intohimoa elämää kohtaan, räiskyviä tunteita vihasta rakkauteen, jne. Eli kunnon draamaa.

… se kukkein nuoruus. Tässä ajanjaksossa kiteytyy jopa lapsuusvaihetta tulisemmat tunteet. Oi sitä ensirakkauden huumaa! Parhaimmatkaan rakkausromaanit eivät vedä vertoja hormonihuurujen mukanaan tuomille tunnekirjoille, jossa koko kroppa on tulessa (joskus jopa kirjaimellisesti, mikäli tarvittavat suojaustoimenpiteet ovat päässeet unohtumaan). Ja entä sitten se tuskan määrä, kun senhetkinen elämänrakkaus päättääkin lähteä erisuuntaan? Siinä on vähintäänkin henkilökohtaisen tragedian ainekset kasattuna.

… aikuisuus. Draaman kaari alkaa tässä vaiheessa tiivistyä, tarkoittaen, että pahimmista tunteenpaloista on selvitty, ja elämän juoni rupeaa lopulta paljastumaan. Konkreettisimmin tämän voi huomata niiden kaikkein suurimpien, elämää mullistavien tapahtumien yhteydessä. Valtavin näistä lienee, kun suku jatkuu. Lapsen odottaminen ja syntymä, etenkin jos olet tuolloin se pääroolissa oleva elämän alullesaattaja, on jotain niin perustavanlaatuista ihmeellisyyttä, ettei sitä kukaan pysty riittävän arvokkaasti kuvaamaan, vaikka omaisi Lucinda Rileyn vertaiset tarinankertojan lahjat. Tapahtuman jälkeen ei ole pienintäkään epäselvyyttä asiasta, miksi täällä ollaan ja mikä onkaan elämän tarkoitus. Se kaikista syvin ja puhtain rakkaus.

… vanhuus. Näkyykö jo valoa tunnelissa? Vai tuleeko tästä elämän toiseksi viimeisestä etapista kauhutarina? Sitä ei ennalta kukaan tiedä, ja hyvä niin. Melkoista lottoamista, mihin tyylisuuntaan tämän kohtauksen episodi kulkee. Luopumista ja surua ainakin. Toivottavasti myös kauneutta ja herkkyyttä.

Viimeisin, luonnollisen poistuman jälkeinen aika lieneekin sitten se maailman suurin mysteerikertomus. Kutkuttavaa jännitystä on siis vielä luvassa. Meille kaikille.

Olipa kerran… piirakka. Vegepiirakka.

Ja kaiken lisäksi erittäin maukas sekä ravitseva sellainen! Tämä vegaaninen, suolainen piirakka on herkullinen yhdistelmä erilaisia tekstuureja sekä makuja; löytyy hieman pehmeyttä, kovuutta, makeutta, suolaisuutta, lempeää tulisuutta… kuten tavallisesta elämästäkin. Koska piirakka ei sisällä eläinperäisiä tuotteita, on tässä myös omalla tavallaan kunnioitettu elämää.

Sekasyöjillä tämä resepti toki on jo testattu, ja täydestä meni. Testaa ihmeessä sinäkin! Kun joku on hyvää, niin sitten se on hyvää, huolimatta siitä mitä se sisältää. Kuten elämä.

Julkaistu

Kiitollisuutta & lievää ajoittaista kyrsiintymistä

muhkea marjapiirakka

Kun oikein ottaa otsalohkoon, eikä mikään tunnu sujuvan, on tavallista tuntea lievää kyrsiintymistä. Tällöin ei aina pysty tuntemaan kiitollisuutta siitä, mitä on. Elämän ristiriitaisuuksien tulessa tätä tapahtuu melkoisen usein. Ja kun pahin tunnelataus on laantunut, voi olla, että jälkimainingeissa tulee melkoisen nolo olo. Seuraavaksi eletyn elämän varrelta muutaman esimerkkikeissin varjolla tehdyt kiitollisuusharjoitukset:

Jokainen varmaan muistaa pieniä välähdyksiä lapsuusvuosiltaan. Sellaisia hetkiä, kun tuli kiukuteltua mastodonttiakin suuremmilta tuntuvista asioista. Kuten lempparivaatteen pesemättömyydestä tai silloisen ällökkiruoan (eli mikä tahansa ruoka, joka ei ollut tuttua ja turvallista lempparia) tarjoamisesta. Eipä tuolloin käynyt pienen ihmisen pienessä mielessäkään, että miten kiitollinen sai olla, kun kuitenkin oli jotain vaatetusta paljaan persuksen peitoksi, ja ravintoa vatsan täytteeksi. Nyt aikuisemmalla iällä sitä muistelee edelleenkin lämmöllä niitä hetkiä, kun ei itse tarvinnut nähdä vaivaa perusasioiden eteen, vaan se kuuluisa ”joku muu” huolehti tällaiset tarpeet. Oi niitä aikoja.

Mikäli sattui olemaan niin onnellisessa asemassa, että pääsi matkustelemaan melkoisen vapaasti aikoina ennen talouskriisiä, koronaa, ilmastoahdistusta ja tämänhetkistä maailmantilannetta sekä sen mukanaan tuomia haasteita, on syytä tuntea syvää kiitollisuutta. Vaikka reissatessa kohtasikin vastoinkäymisiä, jotka aiheuttivat välillä suurempaakin kyrsiintymistä, on näin jälkeenpäin kyseisen ajanjakson hienouden oppinut ymmärtämään.

Jos etuoikeutetun, tulotasoltaan ihan ok toimeentulevan länsimaisen ihmisen elossa on jotain, mistä todellakin olisi syytä kiittää, niin mahdollisuudesta ajoittaiseen (jokapäiväiseen?) herkutteluun. Tämän mahdollisuuden mukanatuoma ilmiö, Persiin leviäminen, saattaa tosin kyrsiä ja ankarasti. Mutta eipä siinä, talvi on tulossa ja silleen. Läski lämmittää mukavasti, jos muu lämmitys ei toimi.

Kiitollisuutta kannattaakin tuntea aina kun siihen on mahdollisuus. Jopa niistä ihan pienistä asioista, joita varmasti löytyy. Eihän se isompia ongelmia tai arkipäivän haasteita poista, mutta elämänlaatu paranee hetkittäin huomattavasti, kun tunnistaa edes ne pienet kiitollisuuden hippuset. Ja ajattelee positiivisen kautta.

Kiitollisuutta mahdollisuudesta monipuoliseen piirakkavalikoimaan

Koska kuuluu etuoikeutettuun väestönosaan, on mahdollisuus leipoa oikein muhkea ja ravitseva piirakka. Ja nyt ei ole säästelty rasvan tai sokerin määrässä. Tai no, hieman vähensin molempia alkuperäiseen reseptiin verrattuna. On tässä piirakassa sentään jotain terveellistäkin, eli yltäkylläisesti marjoja pinnalla.

Muhkea marjapiirakka on nimensä veroinen, sillä pohjasta tulee varsin muhkea sekä mehevä. Koska itse taikina on kovin makoista, sopii siihen erityisen hyvin happamatkin marjat, kuten viinimarjat tai puolukat. Piirakka on lisäksi nopea ja helppo valmistaa, ja tuplaamalla ainekset saat uunipellillisen piirakkaa. Herkullista on, reseptiin pääsee täältä.

Julkaistu

Mahdollisuuksia moneen lähtöön

kesäkurpitsagalette

Jos joskus tuntee ajautuneensa umpikujaan, on hyvä muistaa, että aina löytyy vaihtoehtoja; mahdollisuuksia ajatella sekä tehdä asioita toisin. Vaihtoehdot voivat tietenkin olla valintoja koronan ja koleran väliltä, mutta mahdollisuuksia yhtäkaikki.

Monia mahdollisuuksia liittyy oman pään sisäiseen maailmaan. Miksi tyytyä siihen, että aivosolut kulkevat päivästä toiseen rullaten samaa rataa? Tuttua ja turvallista toki, mutta kovin yksioikoista, eikä sen puoleen kovin kehittävääkään. Oman ajattelun haastaminen on virkistävää ja pitää mielen virkeänä. Rutiineja on hyvä rikkoa, etteivät aivot pölyty. Kokeile vaikka. Huomaat eron.

Mahdollisuuksien selvittäminen on sekin vaihtoehto. Miksi siis pitäisi tyytyä johonkin, mikä ei esimerkiksi tuota mitään positiivista elämään? Eikö muka ole mahdollista sanoa se ääneen ja tehdä asialle jotain sen sijaan, että jatkaisi saman latusen tallaamista kyr*ä otsassa? Vaikka tokihan aina myös mahdollisten tekojen seuraukset on otettava huomioon. Voi olla huonompi idea toteuttaa hetken mielijohteessa syntyneitä impulsseja, kuin tarkkaan harkittuja, pidemmän pohdinnan aikaansaamia peliliikkeitä. No, kumpikin vie joka tapauksessa askeleen johonkin suuntaan jatkuvan junnaamisen sijasta.

On sekin vaara olemassa, että mahdollinen muuttuu mahdottomaksi pelkotilojen takia. Ei vaan uskalla toteuttaa itseään, ottaa haastetta vastaan, vaikka tilaisuus tarjoutuisi. Ja sitten päästäänkin takaisin jossittelun maailmaan (jos-elämästä on tullut jaariteltua aiemminkin, joten eipä eksytä sinne uudestaan). Pelko pois, ja mahdollisuuksia päin!

Mahdollisuuksien löytäminen perustuu lopulta siihen, että osaa ajatella asioita eri näkökulmista, ja uskaltaa ottaa kiinni sopivasta. Turha on syyttää tutkainta, jos itse on syyllinen näköalattomuuteensa. Millaiset ovat omat mahdollisuutesi?

Monia mahdollisuuksia tarjoaa… kesäkurpitsa!!!

Kesäkurpitsa, tuo monien mahdollisuuksien kasvis, taipuu suolaisiin ja makeisiin piirakoihin vaivatta. Ja koska kotimaista versiota on vielä ollut saatavilla, niin mahdollisuus tämän monipuolisen ystävämme käyttöön kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

Tällä kertaa kesäkurpitsasta muotoutui galette. Reseptivariantteja on liikkunut internetin ihmeellisessä maailmassa jo vuosikausia, ja tässä yksi lisää. Koska se nyt vaan on niin helppo ja herkullinen tuote. Oma kesäkurpitsagaletteni sai lisää ruokaisuutta kikherneistä, jotka paistuvat ihanan paahteisiksi galeten pinnalla. Suosittelen, reseptin voit noutaa täältä.

Julkaistu

Haikeutta ilmassa

kesäkurpitsapiirakka

Minkäs teet; kun syksy puskee kesän valon ja lämmön tieltään, on väistämättä haikeutta ilmassa. Kenties jopa hieman melankoliaa? Ei siinä, että syksyssä vuodenaikana olisi mitään vikaa, päinvastoin. Kaunista ja varsin tunnelmallistakin aikaa, ja toki myös suuri rikkaus, että on tällainen etuoikeus nauttia eri vuodenajoista. Mutta silti…

Onko sen kesän oltava niin perhanan lyhyt? Loppuu ennen kuin on kunnolla alkanutkaan. Ja juuri silloin, kun uimavedet alkavat olla sopivan lämpöisiä päivittäiseen liikuntatuokioon. Tai kun on tottunut nautiskelemaan työpäivän jälkeiset teet iltapäiväauringon lämmössä. Lintujen liverryksetkin katoavat sulostuttamasta kesään kuuluvaa äänimaailmaa (variksia ja harakoita ei sitten lasketa tähän, ne pitävät älämölöään läpi vuoden). Huokaus.

Kesästä luopumisen haikeuden tunnetta voisi verrata esimerkiksi siihen, miltä tuntuu heittää roskiin ne kaikkein rakkaimmat, hyvin palvelleet kalsarit. Kaikkensa antaneina, juuri mukavan pehmoisiksi kuluneina, niistä on lopulta kuitenkin pakko luopua, vaikkei millään tahtoisi. Onhan ne jo reikäiset, eikä kuminauhatkaan enää veny tai pauku, mutta tunneside on kasvanut kuin vanhaan, luotettavimpaan ystävään. Irti on silti päästettävä, ja hyvästeltävä. Syvempi huokaus.

Tunne voisi olla verrannollinen myös työpaikanvaihdokseen. Vaikka itsekin tiedostaa, että muutos on väistämätön ja tehtävä, niin silti osa sisimmästä jää haikailemaan vanhoja, tuttuja rutiineja, työkavereita, ylipäätään kaikkea johon on jo ehtinyt tottua vuosien varrella. Huokailuttaa, ja monesti. Ja varsin syvään.

Kun jotain päättyy, on luonnollista tuntea haikeutta luopumisesta. Ja kun se haikeus iskee, on turha pyristellä vastaan. Antaa tulla vaan. Joskus on jopa ihan kiva rypeä hetki surkeuksissaan ja kokea menettämisen kaoottinen olotila. Olla mörrimöykkynä peiton alla. Haikeustuokion jälkeen voikin sitten taas orientoitua uuteen, ja ottaa vastaan vaihtoehtoiset tavat nauttia arjesta.

Haikeutta – ja piirakkaa sen karkoittamiseen

Mikä olisikaan sen parempi lohtutuokio, kuin leipoa syyssadon antimista jotain oikein ihanaa. Siinä ne haikeuden tunteet (hetkellisesti) katoaa, kun keskittyy valmistamaan ja nauttimaan herkullista piirakkaa!

Tämänkertainen resepti on mehevä ja mausteinen, makea kesäkurpitsapiirakka. Se houkuttelee jo pelkällä värillään, sillä hekumallinen vihreä yhdistyy kermaisen pehmeän kuorrutuksen luonnonvalkeaan saumattomasti. Ja entäs se maku sitten? Sanalla sanoen; taivaallista. Suosittelen lämpimästi väsäämään tämän leipomuksen, sillä se valmistuu helposti ja piirakan voi vallan mainiosti tekaista vaikka pariakin päivää ennen tarjoilua.